Susidebytantti Mubashar Ali: ”Työskentelen kovaa ja hyvällä fiiliksellä”

11.6.2021 15:42 Susijengi on saanut alkukesän aikana vahvuuteensa mielenkiintoisen uuden tuttavuuden, kun viime vuodet Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläislähtöinen Mubashar Ahmed Ali, 213 cm ja 24 vuotta, on esitellyt ulottuvuuttaan, energisyyttään ja monipuolisuuttaan joukkueen harjoituksissa.

"Muba Man" lentää korkealla ja donkkaa kovaa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Helsinkiläisen Warriorsin kasvatteihin lukeutuva Ali pelasi edellisen kerran Suomessa kuusi täyttä kautta sitten 2014–15, jolloin hän edusti PuHua 19-vuotiaiden poikien SM-sarjassa.

Sitä seuranneet vuodet Ali pelasi aavistuksen Suomi-koriksen tutkan ulkopuolella high school -koripalloa Yhdysvalloissa, kunnes päätyi EM-kisasyksynä 2017 NCAA:n ykköstasolle Southern-yliopistoon.

Kahden Southernissa vietetyn kauden jälkeen Ali jatkoi NAIA-yliopistoliigan Florida Memorialiin, jossa hänet on nimetty kahdeksi konferenssinsa tähdistöviisikkoon. Korkealla pelaava, liikkuva ja pitkäkätinen Ali onkin ollut ensimmäisenä susikesänään mielenkiintoa herättävä uusi tuttavuus isoon susipäähän.

- Tuon kentälle energiaa, innostuneisuutta, joukkuepelaamista ja yhteishenkeä. Työskentelen kovaa ja hyvällä fiiliksellä, Ali summaa pelityyliään.

- Kaksi kauttani Southernissa opettivat minulle paljon etenkin puolen kentän pelaamisesta. Florida Internationalissa olen päässyt pelaamaan monipuolisesti sisällä ja ulkona, käsittelemään palloa ja syöttämään.

Ali kertoo olevansa kiitollinen saamastaan maajoukkuekutsusta ja kertoo tahtovansa kantaa Suomi-paitaa ylpeydellä sekä kentällä, että sen ulkopuolella.

- Tämä on suuri kunnia. Tiedän, että monet junnut katsovat minua ylöspäin, kun pelaan Suomi-paita päällä ja tahdon olla esikuva myös etnisille vähemmistöille, Ali summaa.

- Olen odottanut innolla mahdollisuutta päästä pelaamaan Petteri Koposen ja Lauri Markkasen kaltaisten kokeneiden pelaajien kanssa ja henkilökohtaisesti teen kaikkeni auttaakseni Susijengiä voittamaan.

Susijengi kohtaa Tshekin Prahassa lauantaina 12.6. klo 16.00 Suomen aikaa ja sunnuntaina 13.6. klo 13.30 Suomen aikaa.

Henkilöt

 
26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

21.2.2024 11:03 Susijengi

Sasu Salin: ”Haetaan jengin kanssa uutta, liikkuvampaa ilmettä”

Kohta jo vuosikymmenen ajan isoja minuutteja Espanjan ACB-liigassa kellottanut Sasu Salin on tällä kaudella joutunut totuttelemaan uuteen rooliin, kun minuutit Lenovo Teneriffan seurajoukkueen kanssa ovat jääneet odotettua vähemmälle. Susijengissä Sasu on kuitenkin jälleen paljon vartijana, kun joukkue hakee EM-karsinnoissa Tanskan ja Serbian päänahkaa.

20.2.2024 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Susijengin paidassa on aina ekstralatausta”

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

19.2.2024 11:43 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Oon ottanut stepin ylöspäin pelaajana”

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia