Susijengi valmis kohtaamaan Islannin, Koponen palaa kokoonpanoon

1.7.2018 20:30 MM-karsintojen viime perjantain Tshekki-vierasottelusta sairauden vuoksi sivussa ollut takamiesveteraani Petteri Koponen, 30, palaa Susijengin paitaan maanantaina, kun Suomi kohtaa loppuunmyydyn Hartwall Areenan edessä Islannin.

Kenraali Koponen palaa maanantaina parketille. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi, Bulgaria ja Islanti ovat kukin voittaneet kaksi pelaamastaan viidestä MM-karsintaottelusta ja ratkaisevat lohkon kahden viimeisen MM-jatkokarsintapaikan kohtalon. Lohkoykkösenä jatkokarsintoihin etenee Tshekki.

Voittamalla Islannin Susijengi etenee MM-jatkokarsintoihin lohkokakkosena. Suomi jatkaa jatkokarsintoihin tappiollakin, jos Bulgaria häviää omassa ottelussaan Tshekille, mutta sijoittuu tuolloin lohkonsa kolmanneksi.

Susijengi ja Islanti kohtaavat Hartwall Areenalla maanantaina 2.7. klo 18:45 alkaen. YLE TV2 televisioi ottelun klo 19:00 alkaen, Yle Areenassa ottelu nähdään suorana kello 18.40 alkaen.

 

Susijengi Islanti-ottelussa 2.7.

 

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2018-19

4

Mikko KOIVISTO

194

18.4.1987

Salon Vilpas

7

Shawn HUFF

198

5.5.1984

free agent

9

Sasu SALIN

191

11.6.1991

Unicaja Malaga (ESP*)

11

Petteri KOPONEN

194

13.4.1988

free agent

12

Matti NUUTINEN

200

6.5.1990

free agent

18

Mikael JANTUNEN

204

20.4.2000

HBA-Märsky, Helsinki

20

Alexander MADSEN

207

22.1.1995

free agent

22

Carl LINDBOM

206

10.11.1991

free agent

23

Lauri MARKKANEN

213

22.5.1997

Chicago Bulls (NBA)

25

Juho NENONEN

202

12.9.1987

Salon Vilpas

31

Jamar WILSON

185

22.2.1984

free agent

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

27.3.1993

Kataja Basket, Joensuu

* = seuralla optio pelaajan jatkosta

Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Jukka TOIJALA
Valmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Jussi HIRVONEN

 
5.11.2018 11:53 Susijengi

Susijengin helmikuun Ranska-ottelun lipunmyynti käynnistynyt

Susijengin puolentoista vuoden karsintaurakka kohti Kiinan elo-syyskuun 2019 MM-kisoja huipentuu torstaina 21. helmikuuta, kun eurokoriksen kestomenestyjä Ranska saapuu Espoo Metro Areenalle vieraaksi Susijengin MM-karsintojen viimeiseen kotiotteluun. Lipunmyynti otteluun on käynnissä.

31.10.2018 13:54 Susijengi

Venäjä kutsui kaikki tähtensä marraskuun MM-karsintaotteluun

Kuukauden päässä siintävässä Susijengin MM-karsintojen kotiottelussa Venäjää vastaan on panokset huipussaan. Osoituksena tästä Venäjä on kutsunut marras-joulukuun MM-karsintamiehistöönsä 19 parasta Euroopassa pelaavaa pelaajaansa, mukaan lukien Euroliigan Moskovan TsSKA:n ja BC Himkin ykköstähdet.

25.10.2018 15:32 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu Venäjää vastaan loppuunmyyty – Ranska-ottelun liput myyntiin 5.11.

Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen. MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.

12.10.2018 12:51 Susijengi

Susijengin Venäjä-otteluun vapautui rajoitettu määrä lippuja

Hyvissä ajoin täyteen ahdettuun Susijengin seuraavaan MM-karsintaotteluun on vapautunut lippuja myyntiin Venäjälle sääntömääräisesti varatusta lippukiintiöstä. Suomi kohtaa isoveli-Venäjän Espoo Metro Areenalla 30.11. 

21.9.2018 14:29 Susijengi

Susijengin Venäjä-otteluun myyty jo 4500 lippua

Susijengin marraskuinen (30.11.) MM-karsintaottelu Venäjää vastaan Espoo Metro Areenalla on saanut jälleen maajoukkueen fanijoukot liikkeelle. Otteluun on myyty jo nyt yli 4500 lippua ennakkoon, vaikka otteluun on reilut kaksi kuukautta aikaa.

17.9.2018 09:27 Susijengi

Lipunmyynti Susijengin marraskuiseen Venäjä-otteluun käynnissä

MM-karsintoja voitolla ja tappiolla jatkanut Susijengi pelaa kotiyleisön edessä seuraavan kerran 30. marraskuuta, kun Espoo Metro Areenalle vieraaksi saapuu Venäjä. Liput otteluun ovat myynnissä.

17.9.2018 09:17 Susijengi

Tshekki lunasti MM-kisapaikkansa

Tshekki leimasi ensimmäisenä MM-jatkokarsintalohko K:n joukkueena lippunsa Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin kukistamalla Bosnia-Hertsegovinan vieraissa pistein 80-85. Venäjä kohosi lohkossa tasapisteisiin Susijengin kanssa trillerivoitolla Bulgariasta.

16.9.2018 20:40 Susijengi

Ranska tyly isäntä avauspuoliskolla, Susijengin kiri jäi vajaaksi

MM-karsintojen avaustappionsa torstaina Bulgariassa kärsinyt Ranska teki odotetun ryhtiliikkeen sunnuntaina Montpellierissä. Ranska takoi avauspuoliskolla 26 pisteen johtolukemat, jonka jälkeen Susijengin ryhtiliike ylsi parhaimmillaan 11 pisteen päähän. Ranska kuittasi voiton luvuin 83-67 (50-24).

16.9.2018 12:03 Susijengi

Huff ja Salin Montpellierissä: ”Ranska tulee varmasti olemaan aika sisuuntunut”

Susijengin kapteeni Shawn Huff ja Bosnia-Hertsegovinan 27 pisteellään upottanut Sasu Salin ennakoivat Montpellierin aamuharjoitusten yhteydessä, että sunnuntai-illan MM-karsintaottelussa vastaan on saapumassa sisuuntunut Ranska.

15.9.2018 20:39 Susijengi

Susijengi Ranskaa vastaan Bosnian tusinallaan

Susijengi lähtee sunnuntain MM-jatkokarsintaotteluun Ranskaa vastaan samalla miehistöllä, jolla kaatoi Bosnia-Hertsegovinan torstai-iltana. Ranska ja Susijengi kohtaavat Montpellierissä sunnuntai-iltana.

15.9.2018 12:25 Susijengi

Uudistunut Ranska Susijengin haasteena sunnuntaina

Ranska selvitti MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen nimiinsä tappioitta, mutta kapsahti jatkokarsintojen avausottelussa vieraissa Bulgarialle. Vanhat tutut Nando De Colo ja Nicolas Batum vastaavat Ranskan tähtivoimasta, mutta päävalmentaja Vincent Collet’n miehistö on muilta osin uudistunut lähes kokonaan.

14.9.2018 15:58 Susijengi

Susijengin marraskuisen Venäjä-ottelun liput myyntiin maanantaina

MM-jatkokarsinnat torstaina voitolla avanneen Susijengin urakka jatkuu kotikentällä marraskuussa. Perjantaina 30.11. Espoo Metro Areenalle saapuu Venäjä, ja ottelun lipunmyynti käynnistyy maanantaina 17.9. klo 9.

14.9.2018 13:40 Susijengi

Susijengi Ranskaan neljäntoista pelaajan laumana

MM-jatkokarsinnat kotivoitolla Bosnia-Hertsegovinasta avannut Susijengi jatkaa matkaansa kohti Kiinan MM-kisoja sunnuntaina, jolloin Montpellierissä vastaan asettuu lohkojohtaja Ranska. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut Ranskan koneeseen 14 pelaajaa.

14.9.2018 10:33 Susijengi

Tuukka Kotti Nurkicista: ”Parhaita isoja, joita vastaan olen pelannut”

Euroopan huippusenttereitä yhden toisensa jälkeen pimentänyt Susijengin teräsmies Tuukka Kotti, 37, sai torstai-iltana vyölleen jälleen kansainvälisen tason päänahan. Hurjan kauden NBA-seura Portland Trailblazersissa pelannut 213-senttinen Jusuf Nurkic jäi kauaksi huipputasostaan, kun Susijengi peittosi Bosnian kotonaan Espoo Metro Areenalla.

13.9.2018 21:59 Pääjuttu

Salinin heittokäsi yli kiehumispisteen, Susijengi ravasi Bosnia-Hertsegovinan ohitse

Susijengin kolmen neljänneksen loistopelaaminen poiki 24 pisteen johdon, mutta MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan äityi jännitysnäytelmäksi. Susijengi piti päänsä mielettömän kotiyleisönsä edessä ja tuuletti 85-81 (43-34) –voittoa. Espoo Metro Areenan illan sankari oli 27 pistettä upottanut Sasu Salin.

13.9.2018 21:58 Susijengi

Tshekki ja Bulgaria voittoihin, Susijengi lohkokolmoseksi

Susijengi tarrasi jatkokarsintalohkonsa viimeiseen MM-kisapaikkaan kukistamalla Bosnia-Hertsegovinan jännittävien vaiheiden jälkeen pistein 85-81 (43-34). Tshekki vahvisti asemiaan voitolla Venäjästä ja Ranska koki yllätystappion Bulgariaa vastaan.

13.9.2018 12:49 Susijengi

Susijengin karsintatulokkaat täynnä virtaa: ”Tätä varten on treenattu koko kesä”

Erinomaisen syksyn Susijengin kanssa pelanneet Alex Murphy, Topias Palmi, Fiifi Aidoo ja Ville Tahvanainen juoksevat tänä iltana Espoo Metro Areenalla uransa ensimmäiseen MM-karsintaotteluun Suomi-paita yllään. Nuori kvartetti on historiallisen illan kynnyksellä itsevarma ja energinen.

12.9.2018 19:49 Susijengi

Susijengin Bosnia-tusinassa neljä karsintojen ensikertalaista

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt kahdentoista pelaajan miehistönsä torstai-illan MM-jatkokarsinta-avaukseen Bosnia-Hertsegovinaa vastaan. Vanhojen tuttujen lisäksi torstain joukkueessa on peräti neljä MM-karsintadebyyttinsä tekevää pelaajaa.

12.9.2018 13:44 Susijengi

Bosnia hiertää, runnoo ja heittää: ”Todella, todella iso ja fyysinen”

Vuosien 2011 ja 2015 EM-kisoissa Susijengi antoi Bosnia-Hertsegovinalle isän kädestä, mutta torstain MM-jatkokarsinta-avaukseen vieraaksi saapuva joukkue on liikkeellä nimekkäillä miehistöllään hetkeen. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala kertoo Bosnian noudattavan Jugoslavia-koripallon ihanteita NBA-miehensä Jusuf Nurkic ja Dzanan Musa keihäänkärkenään.

11.9.2018 14:04 Susijengi

”Bosnian peto” Jusuf Nurkic Susijengin koetinkivenä torstaina – ”Iso haaste meille”

Torstaiksi Espoo Metro Areenalle Susijengin vieraaksi saapuva Bosnia-Hertsegovina aloittaa MM-jatkokarsinnat K-lohkon jumbona, mutta Portland Trailblazerissa läpimurtonsa tehnyt 213-senttinen ja 24-vuotias Jusuf Nurkic tuo joukkueelle uudella tavalla iskuvoimaa ja uskottavuutta, kertoo Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala.

Näytä lisää vastaavia