Susijengillä tiedossa superkesä – EM-kisat, MM-karsintaa ja valmistavia maaotteluita

23.5.2022 10:36 Kaksi pandemiavuotta ovat enää muisto vain ja kansainvälinen huippukoripallokalenteri täyttyy tapahtumista alkavana kesänä 2022. Ennen syyskuun kauan odotettuja EM-kisoja Susijengi pelaa niin MM-karsintaa kuin valmistavia maaotteluita sekä ulkomailla että kotimaan kamaralla.

Mikä kesä! Susijengi pääsee parin hiljaisemman vuoden jälkeen urakkavauhtiin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Maaottelukesä 2022 pyörähtää Susijengin osalta käyntiin juhannuksen jälkeisellä viikolla, kun MM-karsintalohkoaan johtava Susijengi ampaisee kohti kolmatta, ratkaisevaa MM-karsintaikkunaa. Susijengi kohtaa 30.6. kotonaan, mukavasti jo täyttyneellä Espoo Metro Areenalla Ruotsin ja huipentaa karsintojen ensimmäisen vaiheen 3.7. pelattavalla vierasottelulla Kroatian Rijekassa.

Jos Susijengi jatkaa MM-jatkokarsintoihin, jatkuu karsintaurakka 25.8. pelattavalla kotiottelulla ja 28.8. pelattavalla vierasottelulla. Mahdollisissa MM-jatkokarsinnoissa Susijengi saa vastaansa kolme joukkuetta D-lohkosta, jossa pelaavat Israel, Puola, Gordon Herbertin valmentama Saksa ja Jukka Toijalan valmentama Viro.

Kuuden joukkueen MM-jatkokarsintalohkon kolme parasta etenee Filippiinien, Indonesian ja Japanin isännöimiin MM-kisoihin syyskesällä 2023.

Heti mahdollisen MM-jatkokarsintalohkon jälkeen Susijengi lentää Prahaan vuoden 2022 EM-kisoihin. Susijengi kohtaa Prahan alkulohkossa Israelin (2.9.), Puolan (3.9.), Serbian (5.9.), Tshekin (6.9.) ja Hollannin (8.9.), jonka jälkeen lohkon neljä parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin (10.–18.9.) Berliiniin.

Valmistavia maaotteluita Tampereella ja Liettuassa

MM-karsintojen ja EM-kisojen lisäksi susifaneja hemmotellaan alkavana kesänä runsaalla määrällä valmistavia maaotteluita.

Susijengi palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Tampereelle ja pelaa Delfin Basketin yhteydessä maaottelut torstaina 4. elokuuta ja lauantaina 6. elokuuta. Ottelut pelataan perinteikkäässä Hakametsän jäähallissa, jossa Susijengi on mm. kaatanut hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan elokuussa 2015. Lauantain 6.8. ottelussa Susijengiä vastaan juoksee Belgia.

10.–11. elokuuta Susijengi matkustaa Liettuaan paikallisen koripalloliiton 100-vuotisjuhliin. Susijengi kohtaa Vilnassa pelattavassa turnauksessa keskiviikkona 10. elokuuta Pohjois-Makedonian ja torstaina 11. elokuuta Liettuan.

Liettuan turnauksen jälkeen Susijengi pelaa vielä yhden kotimaaottelun ennen mahdollisia MM-jatkokarsintoja. Kotimaaottelun paikkakunnasta ja ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Liput Susijengin ja Ruotsin väliseen, Espoo Metro Areenalla 30.6. pelattavaan MM-karsintaotteluun ovat myynnissä.

Susijengin aikataulu, kesä 2022

  • To 30.6. Susijengi – Ruotsi, MM-karsintaa, Espoo Metro Areena
  • Su 3.7. Kroatia – Susijengi, MM-karsintaa, Rijeka (Kroatia)
  • To 4.8. Susijengi – TBA, maaottelu, Hakametsä (Tampere)
  • La 6.8. Susijengi – Belgia, maaottelu, Hakametsä (Tampere)
  • Ke 10.8. Susijengi – Pohjois-Makedonia, maaottelu, Vilna (Liettua)
  • To 11.8. Liettua – Susijengi, maaottelu, Vilna (Liettua)
  • To 25.8. Susijengi – TBA, MM-jatkokarsintaa*, kotiottelu
  • Su 28.8. TBA – Susijengi, MM-jatkokarsintaa*, vierasottelu
  • Pe 2.9. Israel – Susijengi, EM-alkulohkoa, Praha (Tshekki)
  • La 3.9. Susijengi – Puola, EM-alkulohkoa, Praha (Tshekki)
  • Ma 5.9. Serbia – Susijengi, EM-alkulohkoa, Praha (Tshekki)
  • Ti 6.9. Susijengi – Tshekki, EM-alkulohkoa, Praha (Tshekki)
  • To 8.9. Susijengi – Hollanti, EM-alkulohkoa, Praha (Tshekki)
  • 10.–18.9. EM-pudotuspelit*, Berliini (Saksa)

* = jos Susijengi etenee jatkoon

 
3.7.2022 23:57 Susijengi

Susijengi narrasi voiton Kroatiasta Rijekan saunassa, viides voitto taskussa MM-jatkokarsintoihin

Aikakaudet vaihtuvat, Susijengin olemus säilyy. Kroatia tuuletteli lähes varmaa voittoaan sunnuntain MM-karsintaottelun viimeisellä minuutilla, kunnes Edon Maxhunin ja Lauri Markkasen kolmoset ja liian aikaisin nuolaisseen isäntäjoukkueen täydellinen sulaminen vapaaheittoviivalta veivät Susijengin 79–81 (34–43) -vierasvoittoon Rijekan trooppisissa olosuhteissa.

3.7.2022 10:38 Susijengi

Sasu Salin: ”Näiden nuorten kundien kanssa on käsittämättömän helppo pelata”

Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.

2.7.2022 22:54 Susijengi

Susijengi ja Kroatia vahvistivat sunnuntain kokoonpanonsa

Susijengi ja Kroatia ovat valinneet tusinansa sunnuntai-illan MM-karsintaotteluun Rijekassa. Susijengi lähtee vierasotteluun samalla kokoonpanolla kuin torstaina Ruotsia vastaan, kun taas pakkovoiton edessä oleva Kroatia on vaihtanut yhden pelaajan.

1.7.2022 12:56 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ihan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi me joukkuepuolustus saadaan”

Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.

1.7.2022 10:09 Susijengi

Slovenia kuritti Kroatiaa, leimasi lipun MM-jatkokarsintoihin

C-lohkon torstai-illan toisessa ottelussa Kroatian NBA-miehillä varustettu nippu oli paperia Luka Doncicin tähdittämän Slovenian hyppysissä. Slovenia nuiji Kroatian maanrakoon pistein 97–69 (54–35) ja varmisti karsintalohko C:n kakkossijan. D-lohkossa Gordon Herbertin Saksa varmisti lohkovoittonsa.

30.6.2022 22:02 Susijengi

Susijengi varmisti MM-karsintalohkon voiton Lassi Tuovin päävalmentajadebyytissä

Espoo Metro Areenan 6951 katsojan kotiyleisö sai helteisenä torstai-iltana täyden lipunhinnan edestä viihdettä, kun Susijengi raivosi 85–69 (43–46) -revanssivoittoon Ruotsista uuden päävalmentajansa Lassi Tuovin debyyttiottelussa. Hitaan alun jälkeen Susijengi dominoi peliä urheilullisuudellaan ja monipuolisuudellaan ja jyräsi MM-karsintalohkonsa voittoon.

29.6.2022 21:56 Susijengi

Susijengi ja Ruotsi vahvistivat torstain kokoonpanonsa – Markkanen mukana, Nkamhoualle kotidebyytti

Susijengin ja Ruotsin valmentajat ovat valinneet kahdentoista pelaajan miehistönsä torstai-illan MM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalle. Lauri Markkanen pelaa ensimmäisen maaottelunsa neljään vuoteen ja helsinkiläislähtöinen Tennesseen yliopiston iso laituri Olivier Nkamhoua, 22, debytoi susifanien edessä.

8.6.2022 09:37 Susijengi

Kroatia kerää MM-karsintaikkunaan hirmujoukkuetta – Bogdanovic ja Zubac kutsuttujen listassa

MM-karsintojen C-lohkon jumboksi jäänyt Kroatia on kasaamassa kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan jalkeille todellista tähdistöä. Päävalmentaja Damir Mulaomervicin koolle kutsumassa 26 pelaajan listassa mukana ovat Kroatian NBA-pelaajat Bojan Bogdanovic (Utah Jazz) ja Ivica Zubac (Los Angeles Clippers).

6.6.2022 16:11 Susijengi

Ruotsi nimesi pelaajaehdokkaansa kesäkuun MM-karsintaikkunaan

Susijengin viime marraskuun MM-karsinta-avauksessa Tukholmassa päihittänyt, Espoo Metro Areenalle 30.6. vieraaksi saapuva Ruotsi on nimennyt 21 pelaajaehdokastaan kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan.

25.5.2022 10:58 Pääjuttu

Susijengin III MM-karsintaikkunan kutsulistassa 21 nimeä, haastajamaajoukkueen pelaajilla näytön paikka kesäkuussa

Kaikkiaan 21 pelaajaehdokasta on saanut kutsun Susijengin kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan. Vastaavasti 22 pelaajasta koostuva miesten haastajamaajoukkue saa näytön paikkansa kesäkuun leirityksen aikana.

2.3.2022 14:11 Susijengi

Henrik Dettmann: ”Olemme erinomaisessa tilanteessa”

Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.

1.3.2022 10:14 Susijengi

Kroatia haki avausvoittonsa, Susijengi yksin lohkokärjessä

Susijengi kohosi ylhäisenä yksinäisenä FIBA:n MM-karsintalohko C:n kärkeen kukistettuaan helmikuun karsintaikkunassa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kahdesti. Lohkon toisessa ottelussa toistaiseksi voitoton Kroatia haki tuplajatkoajalla vierasvoiton Ruotsista tehden lohkon tilanteesta vielä avoimen MM-jatkokarsintapaikkojen kannalta.

28.2.2022 21:36 Susijengi

Susijengi teki suomalaista palloiluhistoriaa – Euroopan mestari Slovenia kaatui jo toisen perättäisen kerran

Susijengi otti jättimäisen harppauksen kohti vuosien 2022–23 MM-jatkokarsintaa kukistamalla hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian jo toisen kerran. Sasu Salin liekitti Susijengin 21 pisteen johtoon avauspuoliskolla, ja kun Slovenia kiri lopussa kantaan, varmistivat Ilari Seppälän ja Elias Valtosen onnistumiset Suomelle 79–83 (31–52) -vierasvoiton.

28.2.2022 14:18 Susijengi

”Koperin ihme” jäänyt ikiajoiksi Susijengin mieliin

Susijengi selviytyi ensimmäisiin EM-kisoihinsa kuuteentoista vuoteen vuonna 2011, jolloin kisat pelattiin Liettuassa. Kaksi vuotta myöhemmin joukkue suuntasi seuraaviin EM-kisoihinsa Slovenian rantakaupunki Koperin alkulohkoon. Susijengille ei ennakkokaavioissa povattu kummoista menestystä, mutta sen sijaan Koperissa nähtiin historiallinen koripalloviikko.

27.2.2022 12:26 Susijengi

Lassi Tuovi: ”Slovenia kiristää varmasti ruuvia”

Perjantai-iltana Espoo Metro Areenalla Susijengi vei ja olympianelonen Slovenia vikisi. MM-karsinnat jatkuvat maanantaina vuoden 2013 EM-kisojen suomalaisittain ikimuistoisella alkulohkonäyttämöllä Koperin Bonifika Arenalla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Lassi Tuovin mukaan maanantaina on varmasti vastassa terävä Slovenia.

26.2.2022 16:55 Pääjuttu

Toijala ja Viro nitrovoittoon Puolasta

Susijengin valmennusjohdossa pitkään työskennellyt Jukka Toijala kohensi voittosarakettaan Viron peräsimessä perjantai-iltana, kun Toijalan komentama Viro päihitti Tallinnassa pelatussa MM-karsintaottelussa Puolan 75–71 (47–36). Susijengin edustamassa C-lohkossa Ruotsi siirtyi kärkeen kukistamalla Kroatian vieraskentällä.

25.2.2022 21:24 Susijengi

”Tulevaisuuden Susijengi” saalisti Euroopan mestarin hampaisiinsa

Hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia ei saanut moottoriaan kertaakaan kunnolla käyntiin perjantai-illan MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. Sasu Salin osui kaaren takaa seitsemän kertaa, 17-vuotias Miro Little hurmasi yleisön energiallaan ja joka ikinen penkiltä tullut pelaaja toi lisää energiaa Susijengin 86–76 (32–31) -voitossa.

25.2.2022 10:27 Susijengi

Susijengi ja Slovenia kohdanneet neljään kertaan arvokisakentillä

Perjantain MM-karsintaottelu Susijengin ja Slovenian maajoukkueiden välillä tulee olemaan historian kymmenes miesten maaottelukohtaaminen kahden maan kesken. Pelatuista yhdeksästä ottelusta Slovenia on voittanut kahdeksan. Arvokisakentillä joukkueet ovat kohdanneet neljästi, ja näistä kohtaamisista Susijengi on vienyt voiton kerran.

24.2.2022 22:01 Susijengi

Susijengi ja Slovenia nimesivät tusinansa perjantain MM-karsintaotteluun

Isäntäjoukkue Susijengi ja hallitseva Euroopan mestari Slovenia ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä perjantai-illan MM-karsintaotteluun Espoo Metro Areenalle. Susijengin riveissä nähdään myös yksi maajoukkuedebytantti 17-vuotiaan Miro Littlen muodossa.

24.2.2022 10:28 Susijengi

Euroopan mestari Slovenia pelaa ”iloisessa hurmoksessa”

Helmikuun MM-karsintaikkunassa Susijengiä vastaan asettuva hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia on kuulunut kansainväliseen koripalloeliittiin jo vuosien ajan. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkue pelaa ”iloisessa hurmoksessa”, joka perustuu pitkään yhteiseen historiaan ja maailmanluokan taitoon jokaisella pelipaikalla.

Näytä lisää vastaavia