Susijengin kokeneelta osastolta suitsutusta nuorelle kaartille

12.8.2019 11:13 Tuoreet Susijengin pelaajat Aapeli Alanen, Edon Maxhuni, Hannes Pöllä, Elias Valtonen ja Andre Gustavson pääsivät rotaatiominuuttien makuun Susijengin Liettuan ja Serbian maaottelumatkalla. Kesän viimeisen leiritysviikon alkaessa Susijengin kokenut kaarti jakaa tulokaskalustolle kosolti tunnustusta.

Susijengin kokenut osasto kehuu nuorisokaartin otteita. Kuvassa Tuukka Kotti ja Hannes Pöllä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Oman Susijengi-debyyttinsä 18-vuotiaana tehnyt Petteri Koponen seurasi nuorten miesten esiinmarssia kotikatsomosta käsin ja nyökkäili hyvillään tulokkaiden otteille.

- Serbia ja Liettua ykkösmiehistöillään vieraskentällä ei ole mikään helpoin mahdollinen alkuvastustaja, mutta hyvin kaverit haasteen klaarasivat. Kukaan ei lähtenyt kentälle kuvia kumartelemaan, Koponen kommentoi.

- Andre Gustavsonia tuli seurattua erityisen tarkasti siinä mielessä, että näen hänessä paljon yhtymäkohtia itseeni nuorempana. Molemmat takamiehen pelipaikat hallussa, kyky ottaa omia ratkaisuja, tehdä juttuja kentällä monipuolisesti.

19-vuotiaana Susijengin pelipaidan ensi kertaan päälleen vetänyt Sasu Salin analysoi puolestaan Elias Valtosen otteita tarkasti.

- Siihen nähden, että Elias sai säästeliäästi peliminuutteja viime kaudella, hän pelasi tosi röyhkeästi ja ennakkoluulottomasti, varsinkin Serbia-pelissä. Fyysisesti tosi valmis pelaaja, Salin arvioi.

Huff kehuu Alasen aggressiivisuutta, Maxhunin korintekotaitoa

Ensimmäiset miesten maaotteluminuuttinsa pelasivat Liettuan ja Serbian matkalla myös viime kaudella Korisliiga-läpimurtonsa BC Nokiassa tehnyt Aapeli Alanen sekä kaksi kautta NCAA-liigan Long Beach Statessa pelannut nuorten maajoukkueiden pistenikkari Edon Maxhuni.

Kapteeni Shawn Huffin mukaan kumpikin tuo omilla vahvuuksillaan selkeitä lisäelementtejä Susijengin peliin.

- Aapeli on ennen kaikkea nykyaikainen koripalloilija, jolla on kyky puolustaa useampaa pelipaikkaa. Hänen aggressiivisuutensa ja pelirohkeutensa ovat älyttömän korkealla tasolla, kapteeni jakaa tunnustusta.

1998 syntyneiden juniorimaajoukkuepeleissä korisukkaa vuosikausien ajan liekittänyt Edon Maxhuni osoitti ratkaisuvalmiuttaan myös miesten paidassa yrittämällä 12 peliminuutissa pelitilanneheittoa seitsemästi. Liettuaa vastaan Maxhuni keräsi viisi pistettä kuudessa minuutissa.

- Edon on luonnollinen johtaja kentällä ja erittäin kova kilpailija. Hänen heittonsa ja korintekouhkansa pakottavat puolustajan olemaan koko ajan hereillä, jatkaa Huff.

Kotti: Pöllä sai itseluottamusta jatkoon

Kaksi kautta NCAA:n Oklahomassa viettänyt 212-senttinen Hannes Pöllä sai miesten maajoukkuekasteensa kesäkuussa 2018 Tallinnassa pelatussa maaottelussa.

Liettua- ja Serbia-otteluissa Pöllä pääsi painimaan itsensä kokoisia vastustajia vastaan ja esiintyi ennakkoluulottomasti ja itsevarmasti. Pöllä nosteli kuusi pistettä Serbian Boban Marjanovicia ja Miroslav Raduljicaa vastaan ja loi koollaan ja sijoittumisellaan Susijengin takamiehille heittopaikkoja.

- Varsinkin Serbia-peli oli Hannekselta osoitus siitä, että kun saa vähän minuutteja alle, pelaajan on helpompi päästä rytmiin, jolloin peli alkaa rentoutua ja tekemisen taso kohoaa, kertoo Pöllän kanssa Susijengin isossa päässä vääntänyt Tuukka Kotti.

- Hannes pelasi mainiosti minuuttinsa nimekkäitä isoja kavereita vastaan ja sai varmasti näistä peleistä itseluottamusta jatkoon. Nyt vielä loput pelit samalla tavalla niin on hyvä lähteä seurajoukkuekauteen.

Susijengi esiintyy kotiyleisönsä edessä 16.-18.8. Koripalloliiton 80-vuotisjuhlaturnauksessa. Otteluohjelma ja lipunmyynti täällä.

 
26.5.2020 16:49 Korisliiga

Korisliigan parhaaksi äänestetty Henri Kantonen siirtyy Vilppaasta Ranskaan

22-vuotias takamies on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Ranskan ProB-liigassa pelaavan Aix-Maurienne Savoie Basketin kanssa. Viime kaudella samassa seurassa pelasi Susijengin takamies Ilari Seppälä.

22.5.2020 14:00 Susijengi

Susijengi ja Susiladies käynnistävät Open Gym -harjoittelun kesäkuun alussa

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.

14.5.2020 16:35 Suomalaiset ulkomailla

Matti Nuutisella ehjä kausi – ”Oli kiva treenata ja pelata”

Matti Nuutinen, 30, pelasi toisen kautensa Espanjan kakkossarjassa LEB Orossa Oviedon joukkueessa. Nuutiselle kausi oli positiivinen, vaikka joukkueen kausi meni alle odotusten.

11.5.2020 09:49 Susijengi

Studio 6: Päävalmentaja Henrik Dettmann vieraana keskiviikkona

Poikkeusajalle käyntiin polkaistu Studio 6 -keskusteluohjelma tulee päätökseensä keskiviikkona. Päätösjaksossa on vieraana Susijengin ja Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann.

6.5.2020 16:40 Susijengi

Studio 6: Sasu Salin vieraana keskiviikkona klo 18.00 - katso lähetys tästä!

Studio 6 -keskusteluohjelma tuo suomalaisen koripallon huippuvieraat ruudullesi ja antaa sinulle tilaisuuden esittää kysymyksiä koristähdille. Keskiviikkona 6.5. ohjelmassa on vieraana yli vuosikymmenen ajan eurooppalaisia huippujoukkueita edustanut Susijengi-stara Sasu Salin.

5.5.2020 08:10 Haastattelu

Elias Valtonen: Euran Veivin vitosdivarijoukkueesta Susijengiin

Elias Valtonen, 20, on yksi Suomen koripallon lupaavimmista pelureista, joka on kulkenut eriskummallisen matkan kasvattajaseurastaan Euran Veivistä nuoreksi Susijengi-debytantiksi. Junioriuran varrella vaikuttajina ovat olleet Veivin lisäksi LoKoKo ja Korihait.

30.4.2020 09:53 NBA

Studio 6 -vieras Lauri Markkanen: ”Kyllä tämä vielä kääntyy”

Suomen koripallon ykköstähti Lauri Markkanen oli Studio 6 -keskusteluohjelman vieraana keskiviikkona. Markkasen joukkueessa Chicago Bullsissa on koettu aikamoinen myllerrys johtoportaassa koronakaranteenin aikana, mutta Markkanen uskoo heidän suunnitelmiinsa.

27.4.2020 11:19 Susijengi

Studio 6: Lauri Markkanen vieraana keskiviikkona tunnin mittaisessa livelähetyksessä

Studio 6 -keskusteluohjelma tuo suomalaisen koripallon huippuvieraat ruudullesi ja antaa sinulle tilaisuuden esittää kysymyksiä koristähdille. Keskiviikkona 29.4. ohjelmassa on vieraana Suomi-koriksen, supertähti ja NBA-lähettiläs Lauri Markkanen.

24.4.2020 10:21 Susijengi

Susijengi-ikoni Tuukka Kotti jatkaa Seagullsissa

Korisliigan kärkisijaa runkosarjakaudella 2019-20 isännöinyt Helsinki Seagulls on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Susijengin teräsmiehen, 39-vuotiaan ja urallaan käsittämättömät 225 miesten maaottelua pelanneen Forssan Koripoikien kasvatin Tuukka Kotin kanssa.

22.4.2020 20:25 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi ulkomailla – ”Ihan tyytyväinen olen omaan peliini”

Ilari Seppälä, 27, sai tällä kaudella ensikosketuksensa ulkomaiden koriskentille, kun hän pelasi hyvän kauden Ranskan ProB:ssä Aix-Mauriennen joukkueessa. Kausi oli kokonaisuudessaan Seppälälle hyvä kokemus.

21.4.2020 08:41 Korisliiga

Studio 6: Vilppaan ja Susijengin Juho Nenonen vieraana keskiviikkona

Studio 6 -keskusteluohjelma tuo suomalaisen koripallon huippuvieraat ruudullesi ja antaa sinulle tilaisuuden esittää kysymyksiä koristähdille. Studio 6:ssa vieraana keskiviikkona 22.4. Juho Nenonen

19.4.2020 21:58 Suomalaiset ulkomailla

Päävalmentajapesti nosti Lassi Tuovin pyramidin huipulle – ”Stressitasot ja paineet ovat ihan eri sfääreissä”

Lassi Tuovin kauteen mahtui paljon, kun hän nousi kesken kauden SIG Strasbourgin päävalmentajaksi ja allekirjoitti seuran kanssa myös kahden vuoden jatkosopimuksen. Seuraavaksi Tuovi yrittää nostaa Strasbourgin takaisin Ranskan kärkijoukkueiden joukkoon.

15.4.2020 16:11 Suomalaiset ulkomailla

Perheenlisäys piristi Sasu Salinin karanteeniarkea – ”Vaipanvaihtokin on sujunut ihan hyvin”

Sasu Salin odottelee edelleen kauden jatkopäätöksiä Espanjassa. Normaaleihin karanteenirutiineihin on tullut viime aikoina muutos, kun Salinin ja hänen avopuolisonsa perheeseen syntyi tyttövauva.

12.4.2020 20:43 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla ikimuistoinen debyyttikausi ulkomailla

Topias Palmi, 25, siirtyi viime syksynä Italian kärkiseuroihin lukeutuvan Vanoli Cremonan riveihin. Palmin kauteen mahtui käänteitä sekä kentällä että sen ulkopuolella.

10.4.2020 20:23 Suomalaiset ulkomailla

Harjoittelu ja perhe täyttäneet Petteri Koposen arjen

Petteri Koponen on pystynyt pitämään kunnostaan hyvin huolta siltä varalta, että Saksan Bundesliiga ja Euroliiga vielä jatkuisivat tällä kaudella. Koponen on päässyt Münchenissä sekä hyvin harjoittelemaan että viettämään laatuaikaa perheen kanssa.

9.4.2020 18:36 Susijengi

FIBA vahvisti tiedon: EM-kisat 2021 siirtyvät vuodella

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti kiirastorstai-illansuussa 9.4., että syyskuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut EM-kisat siirretään koronaviruspandemian vuoksi vuodella eteenpäin, syyskuuhun 2022. Tokion olympiakarsinnat siirtyvät puolestaan vuodella eteenpäin ja MM-karsintojen syyskuun 2022 ikkuna aikaistuu.

9.4.2020 12:00 Susijengi

Susijengin kesän ohjelma valmistuu terveysmääräysten ehdoilla

Koronaviruspandemia on rukannut monilla yhteiskunnallisilla alueilla kalentereita uuteen uskoon. Päävalmentaja Henrik Dettmann kertoo, että Susijengi varautuu leirittämään pelaajiaan ja jopa järjestämään maaotteluita kesällä 2020 – mutta vain niin kauan kuin se on turvallista ja terveysmääräysten mukaista.

8.4.2020 16:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä rauhallisin mielin Ranskassa – ”Ihan hyvin on mennyt toistaiseksi”

Ranskan koripalloliitto lopetti jo alaisuudessaan olevat kilpailut, mutta miesten ja naisten pääsarjat sekä miesten ProB ovat edelleen tauolla. ProB-joukkue Aix-Mauriennessa pelaava Ilari Seppälä odottelee päätöstä kauden jatkosta rauhallisin mielin.

6.4.2020 12:48 Susijengi

Lassi Tuoville kaksivuotinen jatkosopimus SIG Strasbourgiin

Tammikuun lopussa SIG Strasbourgin päävalmentajaksi nostettu lappeenrantalaislähtöinen Lassi Tuovi, 33, on solminut joukkueensa kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tuore sopimus pitää Tuovin Strasbourgissa ja Ranskan Pro A -liigassa kevääseen 2022 asti.

27.3.2020 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomin pelissä alkaa näkyä vuosien kerätty kokemus – ”Suorittamiseni oli tänä vuonna tasaisempaa”

Carl Lindbom, 28, pelasi toista kauttaan puolalaisen Radomin riveissä. Lindbom urakoi tälläkin kaudella isoja minuutteja hyvillä tehoilla. Erityisen iloinen Lindbom oli koko kauden jatkuneesta tasaisuudesta.

Näytä lisää vastaavia