Susijengin suurlupaus Fiifi Aidoo Ura Basketiin

16.8.2018 15:07 Korisliigan nousijajoukkue Ura Basket Kaarinasta on saanut riveihinsä kansainvälisen tason vahvistuksen, kun Susijengin nousevaan nuoreen kaartiin lukeutuva Visa-Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 22, liittyy joukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. 189-senttinen Aidoo pelasi edelliset kaksi kautta Yhdysvaltain NCAA-liigaa Grand Canyonissa.

Susijengissä Fiifi Aidoo on pelannut neljä ottelua 3,3 pisteen keskiarvolla. Kuva: Ville Vuorinen

Aidoo on aiemmin pelannut Suomessa divari A:ta ja divari B:ta, mutta helsinkiläislähtöisen takamiehen ensiesiintyminen Korisliigassa tapahtuu Ura Basketin paidassa.

- Halusin seuraan, minne minut oikeasti haluttiin. Omalle pelipaikalleni oli vielä tilaa ja tiedän, että voin auttaa joukkuetta, kertoo Aidoo, joka sai tarjouksia myös Euroopasta ja muista Korisliiga-joukkueista.

- Joukkuehenki pitäisi olla ainakin kohdillaan. Varmasti vitsejä löytyy kyllä kova määrä. Todellakin odotan Korisliiga-debyyttiäni ja uskon, että yllätetään moni, Aidoo jatkaa.

- Fiifi on fyysisesti poikkeuksellisen lahjakas koripalloilija, jonka erikoistaidot tuo meille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Me puolestamme haluamme tarjota hänelle sopivia haasteita ja auttaa häntä pääsemään lähemmäs henkilökohtaisia tavoitteitaan ja kehittymään pelaajana, Ura Basketin apuvalmentaja Juho Kailio kertoo.

- Uskon, että rosterimme ja pelitapamme on lähestulkoon täydellinen Fiifille, ja vielä tärkeämmin: Fiifi joukkueelle. Kunhan puolustuksen intensiteetti saadaan asetettua, tempo nostettua äärirajoille ja laatu uusiin ennätyksiin, pystymme varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia tämän kauden vastustajille, jatkaa Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie.

Ura Basketilla on voimassa sopimukset kaudesta 2018-19 Fiifi Aidoon, Malik Dimen, Stephen Croonen, Mikael Sandbergin, Pyry Rainamaan, Eero Sahlbergin, Ville Hännisen, Joona Airennen, Aleksi Akpason ja Eldar Skamon kanssa.

Viimeiset kaksi kautta Aidoo vietti Phoenix Suns -legenda Dan Majerlen valmennuksessa Grand Canyonin yliopistossa.
Kuva: Ville Vuorinen

NCAA- ja nuorisomaajoukkuekokemusta

Aidoo pelasi juniorien SM-sarjoja Sykissä ja Pussihukissa ennen siirtymistään HBA-Märskyn valkoviherpaitaan kaudeksi 2012-13. Viimeisellä divarikaudellaan Aidoo kuului HBA:n kantaviin voimiin 13,1 pisteen, 5,8 levypallon, 3,1 syötön ja 3,0 riiston keskiarvoillaan.

Suomen juniorimaajoukkueissa Aidoo ehti pelata 73 ottelua 4,3 pisteen ottelukeskiarvolla. Aidoo juhli 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kultaa kesällä 2015 ja edusti Suomea 20-vuotiaiden miesten A-divisioonan EM-kotikisoissa kesällä 2016.

Viimeiset kaksi kautta Aidoo vietti Phoenix Suns -legenda Dan Majerlen valmennuksessa Grand Canyonin yliopistossa. Aidoo viimeisteli kahden kauden keskiarvoikseen 4,2 pistettä, 1,6 levypalloa ja 0,9 syöttöä ottelua kohden.

Kesällä 2017 Aidoo edusti Suomea Taipein universiadeissa. Aidoo urakoi universiadikentillä 9,0 pistettä, 2,5 levypalloa, 2,3 syöttöä ja 1,3 riistoa per ottelu.

Susijengissä Aidoo on pelannut neljä ottelua 3,3 pisteen keskiarvolla.

Henkilöt

 
3.1.2019 12:31 Korisliiga

Myös Nenonen solmi jatkosopimuksen Vilppaan kanssa – ”Mikäs täällä on jatkaessa”

31-vuotias maajoukkuelaituri jatkaa vielä ainakin kaksi seuraavaa kautta Salossa.

14.5.2018 18:07 Korisliiga

Antto Nikkarinen jatkaa KTP:n pelinjohtajana

Hallitseva Korisliigan MVP, alkuvuonna ruotsalaisesta Jämtlandista KTP-Basketiin siirtynyt pelinrakentajaveteraani Antto Nikkarinen, 27, jatkaa kotkalaisjoukkueessa. 185-senttinen Pussihukkien kasvatti on solminut KTP:n kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

21.9.2020 11:22 Korisliiga

Susijengi-jyrä Matti Nuutinen kolmivuotisella sopimuksella Ura Basketiin

Kolmanteen Korisliiga-kauteensa valmistautuva kaarinalainen Ura Basket ilmoitti maanantaina saaneensa riveihinsä korkean tason Susijengi-osaamista, kun viimeiset viisi kautta Euroopan kenttiä kolunnut seuran oma kasvatti Matti Nuutinen, 200 cm ja 30 vuotta, liittyy joukkueeseen. Lisäksi Ura Basket vahvistuu amerikkalaisella Emmitt Holtilla.

20.8.2020 08:41 Susijengi

Kobrat saalisti Remu Raitasen vahvuuteensa

Korisliiga-kauteen valmistautuva Lapuan Kobrat teki jättikiinnityksen. Uutena miehenä Kobrien mustapaitaan liittyy viimeiset neljä kautta San Franciscon yliopistossa pelannut 206-senttinen ja 23-vuotias ToPo Juniorien kasvatti ja tuore Susijengi-debytantti Remu Raitanen. Kobrien ja Raitasen välinen sopimus on 1+1-vuotinen.

24.7.2020 10:03 Korisliiga

Antti Kanervo kaksivuotiseen jatkosopimukseen Seagullsin kanssa

Viime kaudella korisukkia olan takaa liekittänyt Äänekosken Huiman kasvatti ja Susijengin takamies Antti Kanervo, 192 senttiä ja 31 vuotta, on solminut Helsinki Seagullsin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.

23.7.2020 11:36 Korisliiga

Shawn Hopkins: Enemmän kuin pelkkä lentäjä

BC Nokian juniorimyllystä maailmalle lähtenyt 195-senttinen ja 25-vuotias Shawn Hopkins palasi viime syksynä kotimaahansa neljän Yhdysvalloissa viettämänsä kauden jälkeen. Jo debyyttikausi Korisliigassa osoitti, että ”Pikku-Hopi” ei ole pelkästään lennokas donkkaaja, vaan kansainvälistä uraa havitteleva ja kovaa vauhtia kehittynyt jokapaikanhöylä.

23.6.2020 08:36 Korisliiga

Susijengi-taituri Jamar Wilson kaksivuotiseen sopimukseen Kataja Basketin kanssa

Helmikuussa Ranskasta Korisliigan Kataja Basketiin siirtynyt Jamar Wilson, 36, on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen joensuulaisseuran kanssa.

26.5.2020 16:49 Korisliiga

Korisliigan parhaaksi äänestetty Henri Kantonen siirtyy Vilppaasta Ranskaan

22-vuotias takamies on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Ranskan ProB-liigassa pelaavan Aix-Maurienne Savoie Basketin kanssa. Viime kaudella samassa seurassa pelasi Susijengin takamies Ilari Seppälä.

24.4.2020 10:21 Susijengi

Susijengi-ikoni Tuukka Kotti jatkaa Seagullsissa

Korisliigan kärkisijaa runkosarjakaudella 2019-20 isännöinyt Helsinki Seagulls on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Susijengin teräsmiehen, 39-vuotiaan ja urallaan käsittämättömät 225 miesten maaottelua pelanneen Forssan Koripoikien kasvatin Tuukka Kotin kanssa.

21.4.2020 08:41 Korisliiga

Studio 6: Vilppaan ja Susijengin Juho Nenonen vieraana keskiviikkona

Studio 6 -keskusteluohjelma tuo suomalaisen koripallon huippuvieraat ruudullesi ja antaa sinulle tilaisuuden esittää kysymyksiä koristähdille. Studio 6:ssa vieraana keskiviikkona 22.4. Juho Nenonen

19.3.2020 12:39 Susijengi

Shawn Huff kehottaa keskittymään oleelliseen – ”kun päästään murehtimaan koripallosta, asiat ovat jo aika hyvin”

Kotimaan koripallosankari Shawn Huff ottaa koronan vuoksi päättyneen kauden aikaisena kesälomana ja kokee, että keskeyttämisratkaisu oli ainoa oikea.

11.3.2020 13:50 Pelaajat

Huff, Kotti ja Tuukkanen FIBA:n Time Out 2.0 -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

18.2.2020 10:59 Korisliiga

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson Kataja Basketiin

Alkukaudella Ranskan Pro A:ssa Bourg-en-Bresseä edustanut Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson, 35, palaa kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen Suomeen ja Korisliigaan. 185-senttisen, kaksissa arvokisoissa Suomea edustaneen Wilsonin uusi osoite on joensuulainen Kataja Basket, jota hän edustaa loppukauden ajan. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-21.

17.2.2020 10:42 Susijengi

Katsaus Susijengin pelaajien seurajoukkuekauteen 2019-2020

Susijengin pelaajat kerääntyvät yhteen ensimmäisen EM-karsintaikkunan merkeissä tänään maanantaina. Susipelaajien kausi 2019-20 seurajoukkueissaan on ollut tuloksellinen niin kansainvälisillä kentillä kuin kotoisessa Korisliigassakin, arvioi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

22.7.2019 09:45 Susijengi

Antti Kanervo palaa Seagullsiin

Viime kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa edustanut ja erinomaisia näyttöjä Susijengin MM-karsintaotteluissa antanut Äänekosken Huiman kasvatti Antti Kanervo, 30, palaa yhden kauden jälkeen Helsinki Seagullsiin. Kanervo juhli Seagullsin kanssa SM-pronssia keväällä 2018.

20.7.2019 19:56 Korisliiga

Aidoo ja Leppänen vahvistavat Katajaa, Herralalle jatkosopimus

Susijengin nuoriin kasvoihin lukeutuva Visa Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 23, ja viime kaudella divaria Jyväskylä Basketball Academyssa pelannut Valtteri Leppänen, 22, liittyvät joensuulaisen Kataja Basketin riveihin kaudeksi 2019-20. Lisäksi takamies Joni Herrala on solminut jatkosopimuksen joensuulaisjoukkueen kanssa.

15.7.2019 09:24 Susijengi

Ilari Seppälä käyttää ulkomaanoptionsa, siirtyy Ranskaan

Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.

27.6.2019 12:40 Susijengi

Topias Palmi kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Cremonaan

Korisliigan vuoden pelaajana palkittu ja Susijengissä vuosien 2018-19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 24, siirtyy joensuulaisesta Kataja Basketista kolmivuotisella sopimuksella Italian Serie A:n Guerino Vanoli Basket Cremonaan.

Näytä lisää vastaavia