Suursuosikki Serbia, nouseva Tshekki – Susijengillä kivikova lohkovastus Prahassa

29.4.2021 16:29 Kansainvälisen huippukoripallon kestosuosikeihin lukeutuva Serbia ja kovaa nousua Euroopan huipulle viime vuosina tehnyt, Prahassa kotiyleisönsä tuekseen saavaTshekki mittelevät Prahan EM-kisalohkon kärkisijoista syksyllä 2022. Susijengi kohtaa Prahan kentillä myös EM-kisatuttunsa Puolan ja Israelin sekä uudehkon tuttavan, Hollannin.

Nikola Jokic on 2020-luvun Serbia-koriksen kruununjalokivi. Kuvat: FIBA.

Suursuosikki Serbia…

Niin paperilla kuin menneiden saavutusten mittapuillakin tarkasteltuna D-lohkon suurin ennakkosuosikki on Kiinan MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut ja vuonna 2017 EM-hopeaa saalistanut Serbia.

Serbia peittosi Susijengin kahdesti vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa, ja onpa joukkueilla takanaan EM-kisakohtaaminenkin 2015 Lillessä, missä Serbia kaahasi tiukan 35-minuuttisen jälkeen voittoon. Susijengi puolestaan kuittasi yllätysvoiton Serbiasta syksyn 2008 EM-karsinnoissa Vantaan Energia Areenalla yhtenä Susijengin tarinan varhaisvaiheen suurvoitoista.


Väkivahvoista koripalloperinteistään tunnetulla Serbialla on käskyttää kentälle useampi viisikollinen kansainvälisen tason huippupelaajia, heistä tunnetumpana Denver Nuggetsin kulmakivi ja NBA:n arvokkaimman pelaajan palkinnosta kisaava Nikola Jokic. Unohtaa ei sovi myöskään muita eliittipelaajia aina Bogdan Bogdanovicista Milos Teodosiciin ja Miroslav Raduljicaan.

…kotiyleisönsä siivittämä Tshekki…

Tshekki on puolestaan noussut 2010-luvun lopulla ryminällä kansainvälisen huippukoriksen parhaimmistoon.

Vuoden 2015 EM-kisoissa Tshekki antoi vihiä uudesta tulemisestaan sijoittumalla seitsemänneksi ja seuraava myrskyvaroitus nähtiin Kiinan MM-kisoissa syksyllä 2019, jolloin Tshekki jyräsi peräti kuudenneksi.

Tshekki ja Susijengi mittelivät kaksi tiukkaa kohtaamista vuosien 2017–18 MM-karsinnoissa, joissa Tshekki päihitti Susijengin Helsingissä 56-64 ja kotikentällään Pardubicessa 77-73. Tshekin osakkeita tulevissa kisoissa nostaa kisaisännän status – joukkue odottaa tuekseen pullistelevat katsomot kotikentällään Prahassa.

Tshekin nimekkäimmät koripalloilijat ovat vuoden 2019 Euroliigan arvokkain pelaaja, Fenerbahcen Jan Vesely, sekä Lauri Markkasen joukkuetoverina Chicago Bullsissa urakoiva pelinrakentaja Tomas Satoransky.

…periksiantamaton Puola…

Jos jokin joukkue Prahan lohkossa edustaa vanhan liiton Itä-Blokin voimakoripalloa, se on ehdottomasti Puola, joka on amerikkalaisen päävalmentajansa Mike Taylorin johdolla ansainnut kannuksiaan joukkueena, joka taistelee jokaisesta irtopallosta eikä luovuta missään olosuhteissa.

Taylorin piiskaaman Puolan todellinen voimannäyte nähtiin Kiinan MM-kisoissa 2019, joissa Puola voitti alkulohkonsa, sijoittui jatkolohkossaan toiseksi ja päätyi lopulta kisojen kahdeksannelle sijalle.

Susijengi ja Puola kohtasivat EM-kisatasolla edellisen kerran syyskuussa 2017 Helsingissä klassikkokamppailussa, missä Susijengi nousi mahdottoman näköisestä asemasta tuplajatkoajalla voittoon. Sitä edellinen EM-kohtaaminen nähtiin 2015 Montpellierissä Puolan 88–80-voittoon päättyneessä ottelussa.

Puolalla on lähettää kentälle varsin kokenut ja kansainvälisesti kovissa liemissä keitetty joukkue, jonka nimet A.J. Slaughter, Mateusz Ponitka ja Adam Waczynski ovat eurooppalaista koripalloa seuraaville tuttuja.

…uutta nousua hakeva Israel…

Niin ikään Prahaan saapuva Israel kuului eurooppalaisen koripallon ylempään keskikastiin läpi 1990-luvun ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen, mutta suoritti 2010-luvulla arvokisoissa pykälää aiempaa alemmalla tasolla lukuun ottamatta vuotta 2015, jolloin se päätyi EM-kisojen 10. sijalle.

Israel ja Suomi ottivatkin toisistaan mittaa nimenomaan Montpellierissä 2015 ottelussa, joka päättyi Israelin 66–79-voittoon. Suomalaisfanit muistelevat mieluummin elokuun 2010 MM-karsintoja, joissa pahasti vajaamiehinen Suomi peittosi Israelin Espoo Metro Areenalla 84–83.


Israelin pelin selkärangan muodostavat pelinrakentajat Tamir Blatt ja NBA:ssakin piipahtanut Gal Mekel, kun taas uutta israelilaissukupolvea edustaa Washington Wizardsin tulokas Deni Avdija. Euroliigan Maccabi Tel Avivista löytyy tuttuun tapaan tukku kansainvälisen tason pelaajia maajoukkueen käyttöön.

…ja arvaamaton Hollanti

Prahan lohkoon arvottiin viimeisenä joukkueena Hollanti, joka päätti 26 vuotta kestäneen putkensa EM-kisojen ulkopuolella selviytymällä EM-kisoihin vuonna 2015. Hollanti puristi kyseisissä kisoissa avausvoiton Georgiasta mutta hävisi neljä seuraavaa otteluaan.

Vuosien 2017-18 MM-karsinnoissa Hollanti sijoittui toiseksi omassa alkulohkossaan ja helmikuussa päättyneissä EM-karsinnoissa joukkue sijoittui niin ikään lohkokakkoseksi päihittämällä mm. sekä Turkin että Kroatian kerran.

Susijengi on kohdannut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Hollannin vain kerran – heinäkuussa 2009 järjestetyssä ystävyysottelussa, joka päättyi Susijengille 88–75.

Päättyneissä EM-karsinnoissa Hollannin moottorin muodostivat takapelaajat Yannick Franke ja Charlon Kloof sekä ison pään luottopelaajat Jito Kok ja Mohamed Kherrazi.

 

EM-kisat järjestetään 1.–18. syyskuuta 2022. Alkulohko Prahassa (Tshekki) pelataan 2.-8. syyskuuta välisenä aikana, jonka jälkeen ottelut jatkuvat Berliinissä (Saksa) 10. syyskuuta 2022.

Oletko kiinnostunut Susijengin EM-kisojen ottelulipuista? Jos haluat tiedon lipunmyynnin aloituksesta ensimmäisten joukossa, liity Susijengin 6. pelaajaksi. Voit liittyä postituslistalle tästä.

Susijengin virallinen matkakumppani Elämys Sport on suunnitellut elämykselliset matkapaketit vuoden 2022 koripallon EM-kisoihin. Katso lisätiedot ja varaa oma matkapakettisi nyt osoitteesta https://elamyssport.com/.

 
3.5.2021 11:08 Susijengi

FIBA vahvistanut EM-kisojen pelipäivät – Susijengi aloittaa kisansa Israelia vastaan

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut vuoden 2022 EM-kisojen pelipäivät. Tulevat kisat käynnistyvät Susijengin osalta Prahassa vajaan 16 kuukauden kuluttua, perjantaina 2. syyskuuta, Israel-kohtaamisella. Susijengi pelaa seitsemään päivään viisi ottelua ja huipentaa alkulohkonsa Hollantia vastaan.

29.4.2021 15:25 Susijengi

EM-arpa siivitti Susijengin Prahaan – Dettmann odottaa suurta suomalaista urheilujuhlaa

Susijengin EM-kisaputki jatkuu syyskuussa 2022 Tshekin pääkaupungissa Prahassa, joka isännöi ensi vuoden EM-kisojen alkulohko D:ta. Suurta määrää sinivalkoisia faneja tuekseen odottava Susijengi kohtaa Prahassa Puolan, Israelin, Hollannin sekä suursuosikki Serbian ja isäntämaa Tshekin.

28.4.2021 13:47 Susijengi

Susijengi jännittää EM-lohkoarvontaa torstaina iltapäivällä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjestää huomenna torstaina 29.4. EM-arvontatilaisuuden, jossa selviävät Susijengin vuoden 2022 EM-alkulohkokaupunki kuin alkulohkon vastustajatkin. Suora lähetys Berliinissä järjestettävästä tilaisuudesta käynnistyy klo 14 Suomen aikaa.

2.4.2021 13:47 Susijengi

Susijengi syksyn 2022 EM-kisoissa Prahaan tai Milanoon – alkulohkoarvonnat vappuaatonaattona

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut vuoden 2022 EM-kisojen alkulohkojen arvontakorit. Helmikuun EM-karsintaikkunassa molemmat ottelunsa voittanut Susijengi sijoitettiin samaan arvontakoriin EM-kisaisäntien Saksan ja Georgian kanssa, mikä tarkoittaa, että Susijengi faneineen matkustaa ensi vuonna Prahan tai Milanon EM-kisanäyttämölle.

24.11.2018 15:36 EM-kilpailut

EM-kotikisat valittiin maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi

Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.

25.10.2018 12:41 EM-kilpailut

EM-kotikisat ehdolla vuoden parhaaksi urheilutapahtumaksi kansainvälisessä kisassa

Suomen Koripalloliiton isännöimät EM-kotikisat Helsingissä on ehdolla vuoden parhaaksi urheilutapahtumaksi maailmassa tapahtuma-alan kansainvälisessä BEA World -kilpailussa. Koripalloliitto ja sen tapahtumakumppani Elämys Group kisaavat BEA:n voitosta Portugalin Coimbrassa järjestettävässä finaalissa 22.-23.11.

14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

5.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 8): Suomi-Belgia

Vuoden 1967 EM-kisoissa vain kahdelle lohkon parhaalle joukkueelle tarjottiin mahdollisuutta pelata mitaleista. Jugoslavialle kärsityn tappion jälkeen Suomen tilanne oli kahden tappion myötä tässä mielessä vaikea, muttei vielä mahdoton.

#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

8.9.2017 14:50 EM-kilpailut

Susijengin jatkopelit alkavat – puolivälieräpaikan tiellä vanha, tuttu Italia

Helsingin EM-alkulohkossaan pelaamastaan viidestä ottelusta neljä voittanut Susijengi on asettunut Istanbuliin ja aloittaa EM-jatkosarjansa kohtaamalla lauantaisessa neljännesvälierässä Italian. Susijengi ja Italia ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana kohdanneet 11 kertaa, ja kohtaamisissa kymmenestä Italia on onnistunut vääntämään voiton.

8.9.2017 12:55 EM-kilpailut

Koponen ja Koivisto EM-alkusarjan tilastokärkinä, Markkanen kovaa valuuttaa

Kun vuoden 2017 EM-kisojen alkusarjan ottelut ovat muuttuneet osaksi koripallohistoriaa, löytyy kisojen tilastokärkien joukosta tukku suomalaisnimiä. Petteri Koponen jakaa kisojen syöttökuninkaan tittelin, Mikko Koivisto komeilee kisojen tarkimpana kolmen pisteen heittäjänä ja Lauri Markkanen on tehnyt tuhojaan piste- ja tehotilastoissa.

Näytä lisää vastaavia