Toijalan ja Nuutisen pudotuspelit alkavat Romaniassa - Lindbomin Kroatiassa

2.5.2018 11:59 Jukka Toijalan valmentama Steaua Bukarest ja Matti Nuutisen edustama Pitesti aloittavat taistelun Romanian mestaruudesta, kun pudotuspelit pyörähtävät käyntiin. Pudotuspeleihin valmistautuu myös Kroatian liigassa Osijekin joukkueessa pelaava Carl Lindbom.

Matti Nuutisen Pitesti saa vastaansa runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen Oradean. Kuva: Ville Vuorinen

Toijalan luotsaama Steaua sijoittui ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi ja jäi sarjan voitosta vain kahden voiton päähän. Joukkue oli hienossa vireessä voittaen viisi peräkkäistä ottelua, mutta hävisi harmittavasti kaksi viimeistä.

- Loppusarjaan vahvistuimme kahdella pelaajalla ja siinä meni hetki ennen kuin he pääsivät kunnolla mukaan. Vielä puolitoista viikkoa sitten pelasimme todella hyvää koripalloa, mutta sitten meiltä loukkaantuivat Jonte Flowers ja Dragan Zekovic ja hävisimme kaksi viimeistä peliä. Jos olisimme voittaneet ne, olisimme voittaneet jatkosarjan eli siinä mielessä jäi vähän hapan maku. Flowers on parantunut ja taas mukana, mutta Zekovicin tilanteesta ei ole vielä täyttä tietoa, Toijala kertaa jatkosarjan antia.

Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että viisi kärkijoukkuetta mahtui kaikki kolmen voiton sisään.

- Viiden kärki on todella tasainen. Romanian liiga muutti sääntöjä siten, että lisättiin ulkomaalaispelaajien määrää ja siten joukkueilla on syvemmät rosterit ja mielestäni sarja on tasokkaampi. Kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa ja mestaruuden voi voittaa mikä joukkue vain, arvioi Toijala.

Jukka Toijalan Steaua sijoittui ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi. Kuva: Ville Vuorinen
Jukka Toijalan Steaua sijoittui ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi. Kuva: Ville Vuorinen

Steaua kohtaa pudotuspelien avauskierroksella viidenneksi sijoittuneen Timisoaran. Toijala povaa tasaista pudotuspelisarjaa.

- Tässä sarjassa vieraissa voittaminen on todella vaikeaa. Siksi on hyvä, että saimme kotikenttäedun. Timisoara on haastava joukkue ja kauden neljästä kohtaamisesta heitä vastaan hävisimme neljä. Heillä on kokenut ja hyvä joukkue, joka on selkeästi roolitettu. Heillä on hyviä korintekijöitä ja he pelaavat fiksusti. Voitimme heidät edellisottelussa ja toisessa kotiottelussamme johdimme heitä 25 minuutin jälkeen 25 pisteellä, mutta sitten jotenkin käsittämättömästi menetimme johdon ja hävisimme. Meidän pitää olla tarkkana heitä vastaan, sillä heillä on pelaajia jotka osaavat rokottaa heti, kun siihen on mahdollisuus, analysoi Toijala.

Nuutinen luottavaisena pudotuspeleihin

Pitestin kausi alkoi hyvin ja vielä loppuvuodesta joukkue keikkui Romanian liigan kärkisijoilla. Sen jälkeen loukkaantumiset kuitenkin rokottivat joukkueen pelisuorituksia ja Pitesti jäi ylemmässä jatkosarjassa kuudenneksi.

- Meillä oli aika vaikeaa, kun kolme pelaajaa oli loukkaantuneena. Se vaikutti harjoituksiin sekä peleihin ja asetti valmentajillekin haasteita. Osa joutui pelaamaan tosi isoja minuutteja eikä välttämättä omalla pelipaikallaan. Nyt kaikki ovat kuitenkin terveitä ja joukkue on ensimmäistä kertaa kasassa moneen kuukauteen. Pikkuhiljaa asiat ja omat roolit alkavat taas löytyä, Nuutinen kertoo joukkueen tilanteesta.

Nuutinen oli yksi loukkaantuneista pelaajista, kun hän joutui huilaamaan parisen kuukautta alaraajavamman vuoksi. Laituri palasi kuitenkin pari viikkoa sitten takaisin tositoimiin ja on taas täydessä tikissä.

- Olen ihan kunnossa tällä hetkellä ja ehdin olla pari kuukautta sivussa ja sitä ennen pelasin pari kuukautta puolikuntoisena. Nyt alkaa rytmi kuitenkin löytyä ja kroppa on kunnossa, Nuutinen kertoo tilanteestaan.

Matti Nuutinen palasi pari viikkoa sitten takaisin tositoimiin ja on taas täydessä tikissä. Kuva: Ville Vuorinen

Nuutinen yhtyy Toijalan näkemykseen sarjan tasaisuudesta.

- Kuuden kärki on todella tasainen ja myös alemmasta loppusarjasta mukaan tulevat Craiova ja Galati ovat kovia joukkueita. Ennalta ei ole yhtään sellaista selvää pudotuspeliparia, että tietäisi toisen joukkueen jatkavan selvästi seuraavalle kierrokselle.

Pitesti saa vastaansa runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneen Oradean. Pitesti hävisi kaikki kauden neljä kohtaamista, mutta pelit ovat siitä huolimatta tiukkoja.

- Oradea sopii meille match-upien osalta hyvin. Pari viikkoa sitten johdimme heitä 35 minuutin kohdalla, mutta sitten pelasimme katastrofaaliset viisi viimeistä minuuttia ja hävisimme jatkoajalla. Mielestäni meillä on hyvät mahdollisuudet mennä tästä jatkoon, mutta se vaatii yhden vierasvoiton ottamista. Jotenkin tässä sarjassa vieraissa voittaminen on todella vaikeaa, mutta meidän täytyy uskoa, että haemme sieltä ainakin yhden voiton. Ei siinä oikein muuta ole tehtävissä, jos mielimme jatkoon.

Romanian liigan puolivälierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Steaua ja Pitesti aloittavat urakkansa torstaina.

Lindbomin Osijek kovan haasteen edessä

Lindbom sai jännittää joukkueensa pudotuspelipaikan suhteen tosissaan, sillä Osijekin kausi päättyi jo keskiviikkona, mutta Kroatian viimeiset runkosarjan pelit pelattiin torstaina. Osijekin onneksi Hermes hävisi vieraskentällä Zabokille ja Osijek piti kahdeksannen sijansa loppuun asti ja kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella runkosarjan ykkösen Cedevitan.

- Oli tärkeä koko organisaatiolle, että pääsimme pudotuspeleihin. Se oli meille selkeä tavoite ja hienoa, että pystyimme sen hoitamaan, vaikka tiukoille se meni, Lindbom iloitsee.

Osijek ja Cedevita ottivat jo vähän tuntumaa toisistaan runkosarjan päätöskierroksella, kun joukkueet kohtasivat toisensa. Cedevita vei pelin nimiinsä selvästi 74-54, mutta loppulukemat eivät anna koko kuvaa ottelun kulusta.

- Pysyimme kolme erää mukana pelissä, mutta sitten heidän jenkkipointtinsa otti homman haltuun ja pisti muutaman kolmosen sisään ja se oli siinä. Lähdemme otteluihin selkeinä altavastaajina, mutta peli kerrallaan mennään.

Carl Lindbomin Osijek kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella runkosarjan ykkösen Cedevitan. Kuva: Ville Vuorinen

Cedevita hävisi runkosarjan aikana ainoastaan yhden ottelun ja selvisi kovassa Adrianmeren liigassa neljän parhaan joukkoon. Lindbomin mukaan joukkueelta löytyy kuitenkin myös heikkoutensa.

- Isossa päässä sentterit ovat aika hitaita ja tulemme varmasti käyttämään aika paljon palloskriinejä heitä vastaan.

Lindbom on kuulunut Osijekin avainpelaajiin liityttyään joukkueen riveihin vuodenvaihteessa. Hän uhkuu pelihaluja pudotuspeleihin.

- Viimeksi Cedevitaa vastaan ei oikein kulkenut, mutta kaveri ei paljon heittopaikkoja antanut. Terveenä ollaan ja valmiina pudotuspeleihin.

Kroatian liigan ensimmäinen pudotuspelikierros pelataan paras kolmesta -järjestelmällä, joka Lindbomin mukaan antaa Osijekille hieman suuremmat mahdollisuudet yllättää.

- Meille se on parempi, kun olemme niin selkeitä altavastaajia. Kaksi matsia on helpompi voittaa kuin kolme.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia