Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 20-21 on käynnistynyt

6.5.2020 08:21 Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion ja Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisessa kilpaurheilussa mukana oleville 7–9-luokan opiskelijoille (05–07 syntyneet).

Yhteistyöverkoston keskeisimpiä tehtäviä on huippu-urheilijoiden ja huipulle pyrkivien urheilijoiden valmennuksen tukeminen ja tehostaminen sekä urheilijoiden opiskelun tukeminen. Leirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla.

Toimintaa on toteuttamassa eri tahojen ammattilaisverkosto, jonka päätehtävä on tarjota tukea kokonaisvaltaisesti nuoren urheilijan arkipäivään. Leirillä opetellaan taidot ja tuodaan työkalut taitojen kehittämiseen ja niitä harjoitellaan ja toteutetaan leirien välisellä ajalla jokapäiväisessä arjessa. Tarkoituksena on tukea urheilijan ympärillä olevaa tukiverkostoa, eli kehitystyötä tehdään urheilijan lisäksi yhteistyössä kodin, koulun ja seuran kanssa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen.

Ryhmiin voivat hakea 2007 syntyneet urheilijat (7.lk ryhmät) sekä 2005-2006 syntyneet urheilijat (8.-9.lk ryhmät). Haku on valtakunnallinen avoin haku ja valinnat suoritetaan hakemuksiin sekä mahdollisiin haastatteluihin perustuen. 

Haku valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen kaudelle 2020-2021

Valinta valmennusryhmiin lukuvuodelle 2020-21

  • Urheilijavalinnat tehdään valmentajien lausuntojen perusteella. Lopullinen valinta ryhmiin mahdollisten haastattelujen jälkeen.
  • Tieto valinnoista perjantaihin 17.7.2020 mennessä

Täytä hakukaavake >>

Lisätietoja:

Urheiluopistojen internetsivut koripallon yläkoululeiritystä koskien (mm.leirien ajankohdat):

Kisakallion Urheiluopisto

Varalan Urheiluopisto

 

Ilkka Palviainen
puh. 0407396369
ilkka.palviainen@basket.fi

 
20.6.2022 13:19 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 22-23 päättyy 30.6.

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion sekä Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

17.5.2021 10:00 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 21-22 on käynnistynyt

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion sekä Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.

13.12.2019 13:15 Seurauutinen

Seurauutisia #31: Susi Campus tarjoaa pelaajille ja opettajille ammattilaisten vinkkejä koripalloharjoitteluun

Tiesitkö Susi Campus -nettipalvelun olemassaolosta? Susi Campuksen ideana on tarjota lapsille, nuorille, opettajille sekä valmentajille tietoa ja käytännön vinkkejä koripalloharjoitteluun - kootusti yhdestä paikasta. Susi Campus toimii myös Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristönä.

10.7.2019 09:46 Valmentajat

Tiina Sten toimii Slovenian Summit -tyttökoristapahtuman pääorganisaattorina

Slovenian Postojnassa järjestettävä FIBA Euroopan suurin tyttökoristapahtuma kerää Euroopasta tyttöpelaajien lisäksi naisvalmentajia ja -erotuomareita viisipäiväiselle leirille 11.7.-15.7. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Tiina Sten toimii tapahtumassa isossa roolissa.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

11.1.2019 18:27 Susijengi

Tule tekemään Susijengin MM-karsintaottelua – vapaaehtoisten haku käynnissä

Miesten koripallon MM-karsintaottelu Suomi–Ranska pelataan torstaina 21.2.2019 Espoo Metro Areenalla. Iloiseen ja osaavaan vapaaehtoisten joukkoon haetaan nyt uusia vapaaehtoisia. MM-karsintaottelun järjestämisessä tarvitaan noin 100 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 27.1. saakka.

22.8.2018 09:14 Koripalloliitto tiedottaa

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin

Tähän juttuun on koottu FIBA:n sääntömuutoksen tärkeimmät kohdat. Muutokset astuvat Suomessa voimaan 1.9.2018.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

Näytä lisää vastaavia