Vilppaan tuorein vahvistus on todellinen korintekijä: "Selkeästi paras pelaaja tarjolla olleista vaihtoehdoista"

2.1.2019 16:29 183-senttinen Jack Gibbs on Davidsonin yliopiston kautta aikojen kolmanneksi paras pistemies.

Korisliigaa johtava Salon Vilpas teki loppukauden kestävän sopimuksen Jack Gibbsin kanssa. 183- senttinen takamies tunnetaan ennen kaikkea taitavana korintekijänä.

Vilpas joutui käymään pelaajamarkkinat uudestaan läpi, sillä jo sopimuksen Vilppaan kanssa tehnyt Kelsey Barlow valitsikin yllättäen Suomen sijasta Turkin pääsarjan Sakarya BSB:n.

– Gibbsin ansioluettelo on vähintäänkin vakuuttava. Collegessa kaksi kertaa konferenssin ykkösviisikon pelaaja ja kovin skoraaja. Viime kaudella erinomaiset tehot Belgiassa huippujoukkueessa ja tälle kaudelle sopimus Espanjan pääsarjaan. Voisikin sanoa, että olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo hehkuttaa seuransa tiedotteessa.

Sekä pelintekijänä että heittävänä laitahyökkääjänä viihtyvä Gibbs pelasi täydet neljä vuotta Davidsonin yliopistossa. Gibbs on Davidsonin kautta aikojen kolmanneksi paras pistemies (2033 pistettä) ja hänet valittiin kahdesti peräkkäin Atlantic-10 konferenssin ykkösviisikkoon. Kolmannella kaudellaan Gibbs oli jopa koko NCAA:n kuudenneksi paras pistemies 23,4 pisteen keskiarvolla.

Yliopistouransa jälkeen Gibbs ei saanut yrityksistä huolimatta solmittua sopimusta NBA:han. Ammattilaisura alkoikin viime kaudella Belgian pääsarjassa Spirou Charleroissa. 30 ottelussa syntyi tilastorivi 13,5 pistettä 2,2 levypalloa sekä 1,8 syöttöä ja kolmosprosentti oli oivallinen: 46,7.

Kuukausi sitten Gibbs teki sopimuksen Espanjan pääsarjaan, mutta tiet erosivat madridilaisen Fuenlabradan kanssa juuri ennen joulua.

– Alkuun ajattelimme hankkivamme isomman pelaajan, mutta kun Gibbs tuli tarjolle, niin olimme kaikki yhtä mieltä, että hän on selkeästi paras pelaaja tarjolla olleista vaihtoehdoista. Heitto on Gibbsin suurin ase, mutta hän pääsee hyvin renkaalle sekä omaa hyvän pull-up heiton, Iisalo selitti.

23-vuotiaan Gibbsin debyytti Korisliigassa tapahtunee keskiviikkona 9. tammikuuta Salohallissa Kouvolan Kouvoja vastaan.

Henkilöt

 
13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

18.4.2019 14:25 Korisliiga

Seagullsin kapteeni ja tukipilari Tuukka Kotti solmi jatkosopimuksen ensi kaudelle

Yli 200 maaottelun Kotilla on meneillään toinen kausi Seagullsin riveissä.

28.3.2019 09:15 Korisliiga

Päävalmentaja Mikko Larkaksen kuusivuotinen taival Seagullsissa päättyy kuluvan kauden jälkeen

Seagullsin seuraavaa päävalmentajaa on jo kartoitettu.

19.3.2019 09:56 Korisliiga

Seagullsissa aloitusviisikon paikan vallannut Ricky Waxlax solmi jatkosopimuksen

19-vuotias Malmin Super-Koriksen kasvatti jatkaa Seagullsissa vielä ainakin kahden kauden ajan.

28.2.2019 23:16 Korisliiga

Luosmaa siirtyy vastuun perässä Vilppaasta Uraan – Diante Baldwin vahvistaa KTP-Basketia

Teemu Hartikainen korvaa Emil Djeenin Korihaiden paidassa.

19.2.2019 09:58 Korisliiga

Tero Vasell nousee BC Nokian päävalmentajaksi Ville Tuomisen tilalle

Tuominen valmensi nokialaisjoukkuetta joulukuusta 2016 asti.

13.2.2019 15:51 Korisliiga

Nenad Stefanovic palaa Kobrien valmennukseen Ville Turjan avuksi

Stefanovic on valmentanut aiemmin Lapualla useana kautena Korisliigassa ja ykkösdivisioonassa.

12.2.2019 14:35 Korisliiga

Janne Koskimies on ensi kaudella Karhu Basketin päävalmentaja

Tämän hetken päävalmentaja Jussi Laakso halusi purkaa ensi kauden sopimuksensa.

12.2.2019 10:08 Korisliiga

Kataja päätyi etsimään korvaajaa Rahlir Hollis-Jeffersonille, jonka toipuminen pitkittyi yhä

Lokakuussa jalkansa loukanneen Hollis-Jeffersonin sopimus on purettu.

2.2.2019 10:59 Korisliiga

Michael Pounds jatkaa KTP:n riveissä vielä ainakin kaksi kautta

30-vuotias takapelaaja pelaa jo 13. kauttaan Korisliigassa.

Näytä lisää vastaavia