Aapeli Alaselle jäi hampaankoloon loppukaudesta Tshekissä

11.6.2021 20:12 Aapeli Alanen lähti keväällä kotimaisen Korisliigan jälkeen loppukaudeksi Tshekin liigassa pelaavan Brnon joukkueeseen. Alasen ensimmäinen kokemus ulkomailla ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, mutta jätti nälkää jatkoa varten.

Aapeli Alanen pelasi loppukauden Brnossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Alanen teki Brnon kanssa sopimuksen huhtikuun alussa, mutta alku oli hänelle heti vaikea, kun hän loukkaantui vasta toisessa ottelussaan. Alanen ehti kuntoutua juuri pudotuspelien alkuun ja pääsi mukaan kauden loppuratkaisuihin.

Puolivälierissä Brno voitti USK Prahan viidessä pelissä ja etenin välieriin, jossa vastaan asettui tuleva mestari ja maan selkeä ykkösseura Nymburk. Nymburk vei välierän selvästi otteluvoiton 3-0 ja Brno pääsi päättämään kautensa vielä pronssipelissä. Siinä Kolin oli lopulta vahvempi napaten pronssimitalit ja Brno jäi lopulta neljänneksi.

- Tavoitteena oli kolmen parhaan joukkoon ja saada mitali. Sitä kautta paikka eurokentillä olisi ollut varma. Voitimme USK Prahan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, mutta Nymburk oli aika hyvä eikä meillä ollut rehellisesti sanottuna mitään jakoa. Kaikki katsoivat ehkä siinä vaiheessa jo vähän pronssipeliin. Valitettavasti pronssipelissä jäimme sitten vähän vajaaksi. Toisessa pelissä saimme vielä taisteltua, mutta ei ihan riittänyt, Alanen kertaa pudotuspelejä.

Alaselle loppukausi oli kaikin puolin vaikea. Alaraajavamma piti hänet ylemmän loppusarjan lopun sivussa ja hän joutui lähtemään pudotuspeleihin suoraan sairastuvalta. Pudotuspeleissä Alasen vastuu vaihteli reilusta 20 minuutista reiluun kahteen minuuttiin. Parhaimmillaan hän paukutti 19 pistettä, mutta sen jälkeen vastuu taas pieneni seuraaviin peleihin.

- Rehellisesti sanottuna jäi harmittamaan. En välttämättä saanut niin paljon peliaikaa kuin koin ansaitsevani. Mielestäni olisin voinut auttaa enemmän joukkuetta, jos olisin päässyt pelaamaan.

- Loukkaantumisetkin tietenkin sotkivat, että olisin päässyt kunnolla joukkueeseen sisään. Muutenkin oli vaikea tulla tuolla tavalla kesken kauden joukkueeseen. Loukkaannuin heti alussa ja palasin sitten pudotuspeleihin. Vähän jäi huono maku. Kun peliaikaa tuli se reilut 20 minuuttia, niin pystyin auttamaan joukkuetta. Pitää ottaa ne hyvät pelit ja muistot mukaan tästä.

Alasen aika Tshekissä oli vaihteleva. (Kuva: Ville Vuorinen)

Alasen 19 pisteen tulituksen jälkeen, hän sai seuraavassa pelissä taas 20 minuuttia vastuuta tilastoiden seitsemän pistettä ja kolme levypalloa. Sen jälkeen peliaika kuitenkin lähes puolittui seuraaviin peleihin.

- Kyllä se minuakin hieman ihmetytti. Oli vaikea tilanne, kun peliaika heitteli niin paljon. Välillä pelasin paljon ja onnistuin hyvin, ja sitten seuraavassa pelissä vastuuta ei hirveästi tullut.

Ulkomaan kokemus oli Alaselle ensimmäinen ja hän huomasi pystyvänsä pelaamaan korkealla tasolla myös Korisliigan ulkopuolella.

- Ei minulla ollut mitään epäilyjä siitä, ettenkö pärjäisi. Kunhan pääsin vain pelaamaan, niin huomasin kyllä pärjääväni ainakin Tshekin liigassa. Pystyin tekemään siellä ihan samoja asioita kuin Korisliigassa ja se teki hyvää itseluottamukselle. Koripallo oli tietenkin vähän erilaista Korisliigaan verrattuna.

- Oli hyvä kokemus päästä ulkomaille, vaikkei se mennytkään ihan niin kuin olin suunnitellut. Nyt on ensimmäinen reissu ulkomailla tehtyä ja toivottavasti niitä tulee lisää.

Parhaillaan Alanen kuuluu 14 pelaajan Susijengi-ryhmään, jotka matkasivat perjantaina Prahaan. Joukkue kohtaa Tshekin kahdesti viikonloppuna.

Ensi kauden suunnitelmat ovat Alasen osalta vielä hämärän peitossa. Hän ei panisi pahakseen jatkaa ulkomailla, mutta pääasia on päästä pelaamaan.

- Jatko on ihan auki. Kesä menee nyt ensin maajoukkueen kanssa suurimmaksi osaksi ja katsotaan mistä tulee kyselyjä. Tuleeko niitä Suomesta tai ulkomailta, niin ihan kaikki käy tällä hetkellä. Olisi tietysti kiva saada ulkomailta hyvä sopimus. Kuitenkin kunhan pääsee pelaamaan, niin silloin kaikki on hyvin, päättää Alanen.

Aapeli Alasen tilastot Tshekin liigassa

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia