11.7.2021 14:54 Edelliset kaksi kautta Forssan Alkua naisten Korisliigassa edustanut Anni Mäkitalo, 29, on tehnyt sopimuksen Kreikan pääsarjassa ja EuroCupissa pelaavan, legendaarisen PAOK Thessalonikin kanssa.

Anni Mäkitalo on tehnyt sopimuksen kreikkalaisen suurseura PAOK:n kanssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Mäkitalo viimeisteli pronssimitalin saavuttaneelle FoA:lle päättyneellä kaudella keskimäärin 10,0 pistettä, 5,2 levypalloa, 5,2 syöttöä ja 1,7 riistoa ottelua kohden.
– Olen erittäin innoissani, että olen saanut mahdollisuuden edustaa historiallista PAOK:ia. Haluan kiittää seurajohtoa ja valmentajaa, että he luottavat minuun. Tulemme työskentelemään kovaa, jotta menestymme Kreikassa ja EuroCupissa, Mäkitalo kommentoi seuran tiedotteessa.
Mäkitalo on pelannut urallaan ulkomailla myös Tshekissä, Ranskassa, Unkarissa ja Saksassa. Naisten Korisliigassa hän on juhlinut SM-kultaa kolmesti ja voittanut Suomen Cupin myös kolme kertaa.
Naisten maajoukkueessa Mäkitalolle on kertynyt yhteensä 41 ottelua, joista viimeisimmät marraskuulta 2019 EM-karsinnoista.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.
Sara Bejedi pelasi vahvan kauden Turkin liigassa Botasin paidassa. Bejedi pääsi haastamaan itseään ja osoitti pärjäävänsä kovissa paikoissa.
Galatasaray raivasi tiensä Euroliigan välieriin Awak Kuierin huippupelin siivittämänä. Sara Bejedi oli liekeissä Turkin liigan pudotuspeleissä, Lotta-Maj Lahtiselle kauden piste-ennätys ja Anissa Pounds palasi pelikentille pitkän tauon jälkeen.