Ella Väätänen vaihtaa yliopistokseen Canisius Collegen

12.6.2020 10:51 Kolme viimeistä vuotta Long Island Universityssä viettänyt Ella Väätänen, 22, vaihtaa Yhdysvalloissa yliopistoaan. Uudeksi osoitteeksi on muovautunut Buffalossa sijaitseva Canisius College.

Ella Väätänen vaihtaa osoitetta NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Päättyneellä kaudella Väätänen esiintyi Long Islandin riveissä 22 ottelun verran, joissa hän teki keskimäärin 1,5 pistettä ja 1,0 levypalloa ottelua kohden noin yhdeksässä peliminuutissa.

New Yorkin osavaltion Buffalossa sijaitseva Canisius College pelaa Metro Atlantic Athletic -konferenssissa (MAAC). Canisius College on historiansa aikana edennyt kerran NCAA:n ykkösdivisioonan lopputurnaukseen voitettuaan oman konferenssinsa vuonna 2005. 

185-senttinen Keravan Kori-80:n kasvatti Väätänen teki debyyttinsä naisten Korisliigassa jo kaudella 2013/14 Keravan Energia Teamin riveissä. Nuorten maajoukkueista Väätäseltä löytyy tililtään 34 ottelua. Naisten maajoukkuepaidan Väätänen on pukenut ylleen kahdesti.

Henkilöt

 
16.4.2020 08:06 Susiladies

Elina Arike valitsi yliopistokseen UTEP:n

Suomen laiturilupauksiin kuuluva Elina Arike, 20, on valinnut yliopistokseen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa University of Texas at El Pason.

3.4.2020 15:19 NCAA

NCAA:ssa monipuolisempaan rooliin harpannut Lotta-Maj Lahtinen: ”Nautin kaudesta todella paljon”

Georgia Techin luottopelaajiin lukeutuva Lotta-Maj Lahtinen otti suuria edistysaskeleita toisella kaudellaan Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.

26.3.2020 08:29 NCAA

Sara Rokkasen NCAA-ura päättyi kesken pudotuspelien: ”Haikeat fiilikset, mutta olen valmis seuraavaan askeleeseen”

Rokkasen viimeinen kausi Toledon paidassa päättyi puolivälierävoittoon. Vaikka kausi tuli yllättäen päätökseen, Rokkanen katsoo jo odottavaisena tulevaan.

6.3.2020 09:42 NCAA

Lahtinen ja Kahelin konferenssin jatkopeleihin - Augustinin joukkue runkosarjaykkönen

Naisten NCAA:ssa Nina Augustin ja Robert Morris lähtevät konferenssin lopputurnaukseen ennakkosuosikin paikalta. Lotta-Maj Lahtinen ja Anna Kahelin etenivät joukkueineen konferenssin jatkopeleihin, mutta Sara Bejedin Arizona State sen sijaan tuli yllätetyksi Pac-12-lopputurnauksen avauskierroksella.

20.1.2020 08:19 NCAA

Rokkanen, Bejedi ja Augustin voittoputkissa

Naisten NCAA:ssa peräti viisi suomalaisnaista ylsi viikonlopun otteluissa kaksinumeroisille lukemille. Tehokkaimpina häärivät 16 pistettä Hofstralle iskenyt Marianne Kalin sekä kovassa jatkoaikavoitossa 15 pisteen vauhtiin päässyt Sara Rokkanen.

23.12.2019 08:07 NCAA

Yhdeksän suomalaisnaista avausviisikossa NCAA-parketeilla – Lahtisella 16 pisteen ilta

Naisten NCAA:ssa oli suomalaisittain kiireinen 17 ottelun viikonloppu ennen lyhyttä joulutaukoa. Kierroksen tehokkaimpiin nimiin kuuluivat Lotta-Maj Lahtinen, Lotta Vehka-aho sekä Venla Varis.

20.12.2019 08:14 NCAA

Augustinille 13 pistettä Robert Morrisin jatkoaikavoitossa

Nina Augustin ja Venla Varis selvisivät voittajina alkuviikon tiukoista väännöistä naisten NCAA-kentillä. Viikon menestyjiin lukeutuivat myös Sara Bejedi ja Nenna Lindström, joiden joukkueet viilettävät viiden ja kolmen ottelun voittoputkissa.

16.12.2019 08:40 NCAA

Bejedi ja Vehka-aho huippuvireessä NCAA-parketeilla

Suomalaisnaisille sateli voittoja viikon NCAA-kierroksella ja kovimpia näyttöjä antoi tulokaskaksikko Sara Bejedi ja Lotta Vehka-aho. Bejedi tahkosi Arizona Staten voitokkaassa ottelussa uuden piste-ennätyksensä ja Vehka-aho johdatti Florida Atlanticin voittoon 18 pisteellä.

9.12.2019 08:00 NCAA

Lotta-Maj Lahtinen ennätyspisteille Georgia Techin voitossa

Toista NCAA-kauttaan pelaava Lotta-Maj Lahtinen iski uudet ennätyspisteensä Georgia Techin ottaessa kauden seitsemännen voittonsa. Hofstran Marianne Kalin puolestaan urakoi kauden ensimmäisen tupla-tuplansa viimeistelemällä 12 pistettä ja 10 levypalloa.

6.12.2019 08:39 NCAA

Kalin johdatti Hofstran voittoon 18 pisteellä

Naisten NCAA:n alkuviikko oli suomalaisittain menestyksekäs, sillä peräti seitsemän suomalaisnaista pääsi juhlimaan voittoa. Kovimpia onnistujia otteluissa olivat 18 pistettä tykittänyt Marianne Kalin, oman piste-ennätyksensä tehtaillut Anna Kahelin sekä mukavasti tehojen makuun päässyt Nenna Lindström.

30.11.2019 09:55 NCAA

Vehka-aho johdatti joukkueensa neljänteen peräkkäiseen voittoon, Bejedi juhli suomalaiskohtaamisessa

Naisten NCAA-kentillä nähtiin kauden ensimmäinen suomalaiskohtaaminen, kun tulokkaat Bejedi ja Kahelin asettuivat vastakkain. Vehka-aho ja Lahtinen jatkoivat porskuttamistaan voittoputkissa.

11.11.2019 08:34 NCAA

Kahelinille voitokas NCAA-debyytti, Augustin kovassa iskussa jatkoaikavoitossa

Naisten NCAA:n suomalaistulokkaat Anna Kahelin ja Sara Bejedi sekä kokeneemmat Lotta-Maj Lahtinen ja Nina Augustin pääsivät juhlimaan voittoa viikonlopun otteluissa. Augustin oli tehokkain suomalaisnainen iskiessään 14 pistettä ja kahdeksan syöttöä.

8.11.2019 08:16 NCAA

Bejedi, Lahtinen ja Vehka-aho huippuvireessä NCAA-kauden avausotteluissa

Naisten NCAA-kausi alkoi suomalaisittain hyvinkin voitokkaasti, kun peräti kahdeksan pelaajaa pääsi juhlimaan avausvoittoa.

4.11.2019 13:35 NCAA

Naisten NCAA-kausi käynnistyy 17 suomalaispelaajan voimin

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2019-20 pyörähtää käyntiin tiistaina 5. marraskuuta. Suomalaisnaisten vahva edustus Atlantin takana jatkuu ja kauden kiinnostavimpiin nimiin kuuluvat viime syksynä Georgia Techin kovaan kokoonpanoon murtautunut Lotta-Maj Lahtinen sekä yliopistoparkettien uudet kokelaat Sara Bejedi ja Lotta Vehka-aho.

25.3.2019 08:59 NCAA

Suomalaisnaisten NCAA-kaudet ohi – Rokkasen Toledo kaatui WNIT-turnauksessa

Sara Rokkasen tähdittämä yliopistojoukkue Toledo hävisi Northeasternille kutsuturnauksen toisen kierroksen ottelussa luvuin 54-47 (20-29).

18.3.2019 10:44 NCAA

Nina Augustinin Robert Morris konferenssimestaruuteen

Naisten yliopistosarjassa Robert Morris ylsi Nina Augustinin johdolla konferenssinsa mestaruuteen ja varmisti paikkansa kovatasoisessa NCAA-lopputurnauksessa.

14.3.2019 09:23 NCAA

Augustin ja Koskimies konferenssien välieriin

Naisten NCAA:ssa Nina Augustin ja Elina Koskimies raivasivat tiensä konferenssien välieriin. MAC-konferenssissa Ninni Salmen ja Sara Rokkasen ottelut päättyivät puolivälieräkamppailuihin.

8.3.2019 09:56 NCAA

Varis, Lahtinen, Kalin ja Augustin joukkueidensa tehokkaimpina NCAA-kentillä

Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.

4.3.2019 10:00 NCAA

Augustinin yliopistojoukkue Northeast-konferenssin runkosarjan voittoon

Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.

1.3.2019 08:32 NCAA

Rokkanen, Augustin ja Koskimies kaksinumeroisille lukemille

Naisten NCAA-kentillä Sara Rokkanen, Nina Augustin ja Elina Koskimies ylsivät kukin voittoon ja yli kymmenen pisteen suoritukseen konferenssien runkosarjojen lähetessä loppuaan.

Näytä lisää vastaavia