Erik Murphy ja Shawn Huff loistivat EuroCupissa

3.10.2018 22:19 Erik Murphy ja Shawn Huff olivat Frankfurt Skylinersin sankareita, kun joukkue avasi taipaleensa EuroCupissa maukkaalla jatkoaikavoitolla Torinosta. Petteri Koposen Bayern München jatkaa puhtaalla pelillä Bundesliigassa ja Gerald Lee Junior debytoi vahvasti uuden seuransa Ironi Ness Zionan riveissä.

Erik Murphy oli ottelun MVP. (Kuva: Ville Vuorinen)

Frankfurt voitti trillerissä Torinon niukasti 88-85 (75-75, 45-37). Murphy oli isossa roolissa viimeistellen kentän korkeimman pistemäärän 19. Torino aloitti ottelun vahvasti ja johti ensimmäisen neljänneksen lopulla jo kahdeksalla pisteellä, mutta Murphyn kolmen pisteen heitto 41 sekuntia ennen loppua toi Frankfurtin takaisin peliin mukaan. Suomalaiskaksikko oli isossa roolissa myös 1,5 minuuttia ennen loppua, kun Torino johti pisteellä ja Murphy löysi Huffin kulmasta vapaana eikä Susijengin kippari erehtynyt bonusviivan takaa ja nosti Frankfurtin johtoon. Huff sai kunnian myös sinetöidä voittolukemat vapariviivalta pari sekuntia ennen loppua.

- Tärkein asia oli tietenkin voitto ja onneksi saimme sen, sillä peli ratkesi vasta viime hetkillä ja oli aika värikäs. Pelasin hyvin, mutta tärkein asia oli kuitenkin joukkueen voitto. Joukkueemme puhaltaa yhteen hiileen ja joka pelissä voi nousta uusi ratkaisija. Uskon, että pystymme parantamaan tästä entisestään ja minulla on hyvä tunne tästä joukkueesta. Tästä on hyvä jatkaa, Murphy kertoi ottelun jälkeen.

Myös päävalmentaja Gordon Herbert kehui Murphyn panosta ottelussa.

- Mielestäni Murphy pisti kovia heittoja toisella neljänneksellä ja sai meidät vauhtiin. Saimme hyvän flow'n ja se oli meille avainasia, Herbert totesi lehdistötilaisuudessa.

Murphy urakoi pisteidensä lisäksi neljä levypalloa, kaksi syöttöä, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa. Huff ei jäänyt iltapuhteessaan juuri heikommaksi 14 pisteen, kahdeksan levypallon, kolmen syötön, riiston ja kahden torjunnan saldollaan. Murphy teholuku 22 oli myös ottelun korkein yhdessä Torinon Jamil Wilsonin kanssa.
Ottelutilastot

Samassa lohkossa Frankfurtin kanssa pelaava Sasu Salinin Malaga aloitti EuroCupinsa 72-80 (36-34)-tappiolla Rytas Vilnalle. Malagan kohtaloksi koitui viimeinen neljännes, kun kotijoukkue nousi rinnalle ja ohi vieden päätösneljänneksen 26-17. Salin merkkautti kaksi pistettä ja kaksi levypalloa.
Ottelutilastot

Alkukaudesta loukkaantumisesta kärsinyt Gerald Lee Junior debytoi vahvasti Ironi Ness Zionan riveissä, kun israelilaisjoukkue kaatoi FIBA Europe Cupin ottelussa romanialaisen Cluj Napocan 91-78 (54-39). Lee pyöritteli 17 minuutissa 12 pistettä, viisi levypalloa, syötön ja riiston.
Ottelutilastot

Petteri Koponen ja Bayern München jatkavat puhtaalla pelillä Bundesliigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Saksan Bundesliigassa Petteri Koposen edustama Bayern München otti kotonaan 79-66 (38-26)-voiton Vechtasta. Koponen operoi ottelussa yhdeksän pistettä, levypallon ja kaksi syöttöä. Bayern on voittanut molemmat ottelunsa.
Ottelutilastot

Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama Crailsheim Merlins sen sijaan taipui kotikentällään niukasti Giessen 46ersille 90-92 (40-52). Crailsheim on hävinnyt molemmat ottelunsa tämän kauden Bundesliigassa.
Ottelutilastot

 

 
1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

30.12.2023 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Iisalon ja Jantusen Paris Basketball varmisti pudotuspelipaikan EuroCupissa – Valtonen cup-huipennukseen

Euroopan korisparketeilla palattiin vauhdilla tositoimiin heti joulun jälkeen. Edon Maxhuni jatkoi loisto-otteitaan Ranskassa ja Espanjassa Elias Valtosen Manresa varmisti paikan Copa del Rey’ssä. EuroCupissa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball sinetöi paikan jo hyvissä ajoin pudotuspeleissä.

21.12.2023 07:55 Suomalaiset ulkomailla

Salin ja Larkas jatkavat Mestarien liigassa - Seppälä ilmiliekeissä Ranskassa

Mestarien liigan alkulohkovaihe saatiin päätökseen ja Sasu Salinin sekä Mikko Larkaksen urakka jatkuu 16 parhaan joukossa. Pelikuntoon palannut Ilari Seppälä oli sen sijaan täysin pitelemätön Ranskassa.

14.12.2023 00:08 Suomalaiset ulkomailla

Valtonen juhli Barcelonan kaatoa, Jantunen iskussa EuroCupissa ja Blomgren pisterohmuna Sloveniassa

Elias Valtonen pääsi maistelemaan harvinaista herkkua, kun Manresa kaatoi Espanjan liigassa Barcelonan. Mikael Jantunen oli jälleen mies paikallaan EuroCupissa ja Perttu Blomgren sai kätensä kuumaksi Sloveniassa.

7.12.2023 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen loisti Mestarien liigassa - Sasu Salin rikkoi upean rajapyykin

Alexander Madsenin vahva peli piti VEF Riian jatkohaaveet elossa Mestarien liigassa ja Sasu Salin vei oman ennätyksensä uudelle sataluvulle.

23.11.2023 09:34 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen siivitti joukkueensa tärkeään voittoon

Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.

9.11.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vei Mestarien liigan Susijengikohtaamisen

Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

2.11.2023 10:27 Suomalaiset ulkomailla

Jacob Grandison debytoi Espanjassa – Remu Raitanen hyvässä heittovireessä

Susijengin paidassa MM-kisoissa nähty Jacob Grandison debytoi uuden seuransa Menorcan riveissä. Remu Raitasen sihti oli kohdillaan ja Mikael Jantusen loisto-otteet EuroCupissa saivat jatkoa.

19.10.2023 00:08 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin sytytti sukan tuleen Mestarien liigassa

Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.

12.10.2023 09:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen sinetöi Paris Basketballille voiton EuroCupissa

Mikael Jantunen pääsi iskemään lopullisen niitin Paris Basketballin voitolle, kun Reyer Venezia kaatui EuroCupissa. Daniel Dolenc oli vahvassa vireessä Liettuassa ja Severi Kaukiainen sekä Trey Niemi auttoivat joukkueensa voittoihin Slovakiassa ja Italiassa.

Näytä lisää vastaavia