Espanja piirun verran Suomea parempi 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen puolivälierissä – MM-kisapaikka vielä panoksena jatkopeleissä

11.8.2022 16:58 Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Espanja oli loppuhetkillä Suomea parempi ja nappasi välieräpaikan 63-52 (29-29) -voitolla. Sudenpennuille jäi vielä tavoiteltavaa, kun seuraavassa pelissä panoksena on paikka ensi kesän 19-vuotiaiden MM-kisoihin.

Albina Syla pelasi loistopelin Espanjaa vastaan. Kuva: FIBA Europe.

Joukkueet etenivät miltei kori korista 37,5 minuuttia ottelusta, kunnes Espanja sai pienen yliotteen. Sudenpennuille sattui musta hetki – muutama huolimaton puolustus ja pari huolimatonta menetystä – minkä vuoksi Espanja vetäisi eron ensin viiteen pisteeseen ja vielä viimeisen minuutin aikana loppulukemiin.

Erityisesti Espanjan Elena Buenavida Estevez (23/1) oli vauhdissa ratkaisuhetkillä. Espanjalaisten pisteistä vastasi myös Carla Brito (16/11).

– Harmituksen päällä on iso ylpeys tästä joukkueesta. He uskoivat siihen, että voimme pärjätä jättiläistä vastaan. Pelaajat ostivat meidän pelisuunnitelman ja toteuttivat sitä säntillisesti molemmissa päissä kenttää, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso aloitti.

– Menetykset olivat tänään meidän turma. Niitä tuli liikaa ja Espanja pääsi juoksemaan helppoja koreja. Viisi vastaan viisi pelaamisessa, mihin pyrimme heidät pakottamaan, olimme mielestäni tänään parempi joukkue. Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka ylpeä olen näiden nuorten naisten esityksestä.

Suomen pisteistä vastasi tuttu kolmikko Elina Aarnisalo (14/5/3 syöttöä), Meri Kanerva (12/0) ja Elsa Lemmilä (11/15/3 syöttöä/3 torjuntaa). Onnistujat eivät jääneet siihen, kun muun muassa Wilma Tuomi (5/1) teki hartiavoimin töitä puolustuksessa ja Albina Syla (8/5/2 torjuntaa) määräsi korin läheisyydessä.

Tappio tarkoittaa Suomen osalta, että mitalipelit jäävät sivusuun. Panoksena on kuitenkin MM-kisapaikka ensi kesän 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin, jotka pidetään Espanjassa. Kun emäntämaa eteni neljän parhaan joukkoon, niin EM-kisojen viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneet saavat kisapaikan.

– Meillä on nyt yksi välipäivä, jonka jälkeen vastaan tulee joko Italia tai Ranska. Panoksena MM-kisapaikka. Turnaus ei todellakaan lopu tähän.

> Ottelutilastot

 
29.1.2025 10:25 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2025 EM-alkulohkot selvillä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.

11.8.2024 23:25 Nuorten EM-kilpailut

Belgia päihitti Sudenpennut tyttöjen U18 EM-kisojen päätösottelussa

Suomi sijoittui kahdeksanneksi Portugalissa pidetyissä 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Suomi hävisi päätöspelissään Belgialle 53-68 (31-38).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

8.8.2024 21:51 Nuorten EM-kilpailut

Serbia vei mitalipelit Sudenpentujen nenän edestä tyttöjen U18 EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Portugalissa pidettävien EM-kisojen puolivälierissä Serbialle 70-76 (43-39). Suomi pelaa täten sijoista 5-8 ja panoksena on edelleen MM-kisapaikka.

7.8.2024 18:54 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa! Tyttöjen U18-maajoukkue päihitti Slovenian

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni kahdeksan parhaan joukkoon Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa. Sudenpennut voitti neljännessä pelissään Slovenian 69-59 (37-29).

5.8.2024 23:47 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkueelle EM-kisojen alkulohkon kakkossija – Ranska osoittautui paremmaksi kolmannessa pelissä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi ensimmäisen tappionsa Portugalissa pidettävissä EM-kisoissa, kun Ranska voitti Sudenpennut 55-93 (30-47). Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja kohtaa Round of 16 -vaiheessa Slovenian keskiviikkona.

4.8.2024 19:14 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpennut riisti ja raastoi Luxemburgin palasiksi tyttöjen U18 EM-kisojen toisessa alkulohko-ottelussa

Portugalissa eilen alkaneissa tyttöjen U18 EM-kisoissa Suomi jatkaa voittamattomana kahden alkulohko-ottelun jälkeen. Sudenpennut päihitti Luxemburgin 63-89 (27-41) ja pelaa B-lohkon piikkipaikasta huomenna Ranskaa vastaan.

3.8.2024 22:26 Sudenpennut

Suomen tyttöjen U18-maajoukkue aloitti EM-kisansa makealla voitolla Israelista

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti A-divisioonan EM-kisansa tänään Portugalissa. Sudenpennut ohitti vastustajansa lopullisesti kolmannella jaksolla ja päihitti Israelin 89-79 (44-45).

2.8.2024 18:30 Nuorten EM-kilpailut

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa EM-kisansa Portugalissa lauantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa lauantaina 3.8.. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Israel, Luxemburg ja Ranska.

10.7.2023 08:57 Nuorten EM-kilpailut

Elina Aarnisalo on 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen pistekuningatar

Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.

Näytä lisää vastaavia