FoA nappasi voiton kärkikamppailussa – Vimpelille voitto jatkoajan jälkeen

13.1.2021 20:33 Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. FoA ja PeKa voittivat omat ottelunsa selvillä eroilla. ViVe haki voiton pitkän kaavan kautta.

Noora Järvikangas heitti kauden suurimman pistemääränsä. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

FoA vei kärkikamppailun

Kierroksen kärkikamppailu pelattiin Espoossa, jossa sarjakakkonen EBT sai vieraakseen sarjakolmosen Forssan Alun.

Ensimmäisellä jaksolla vierasjoukkue otti ottelun komennon itselleen Anni Mäkitalon johdolla. Hän upotti lyhyessä ajassa kahdeksan pistettä. Tauolle mentiin tilanteessa 25-20.

Vierasjoukkue kasvatti johtoaan toisella jaksolla. Erityisesti se onnistui hyökkäyspäässä. Puoliajalle mentiin FoA:n johtaessa 53-37.

Kolmannen jakson alkupuolella kotijoukkueen hyökkäyspeli takkusi ja forssalaisten onnistuessa omissa hyökkäyksissään ero kasvoi entisestään. Toisen puoliskon vei kuitenkin EBT ja viimeiselle jaksolle lähdettiin tilanteesta 79-65. 

Viimeisellä jaksolla Alku ei päästänyt kotijoukkuetta uhkaamaan voittoaan. Tärkeä pisteet ottelusta matkasivat Forssaan 107-86.

Loyd oli totuttuun tapaan hurjassa iskussa. Hänelle merkattiin tupla-tupla 34 pistettä ja 12 levypalloa. Heta Äijänen teki 18 pistettä. EBT:n Kiia Mäntylä teki uransa ennätyspisteet. Hänelle kirjattiin 20 pistettä. Hannah Little teki tupla-tupla 18 pisteellä ja 19 levypallolla. 

FoA nousi voitollaan kahden pisteen päähän EBT:stä.

Ottelutilasto

Sarjakärki liian kova pala Pyrinnölle

Sarjakärki Peli-Karhut matkasi Tampereelle Pyrinnön vieraaksi. PeKa vei ottelusta pisteet selvällä erolla 105-70.

Peli-Karhut otti ottelussa kuskin paikan heti ensimmäisellä jaksolla. Se vei sen nimiinsä suvereenisti 32-14. 

Toisella jaksolla vieraiden Elina Oravakangas piti kolmen pisteen heitoillaan huolen siitä, että joukkueiden välinen ero kasvoi. Puoliajalle mentiin PeKa:n johtaessa selkeästi 59-30.

Kolmannella jaksolla Pyrintö sai hieman otetta pelistä. Joukkue sai onnistumisia useammalta pelaajalta ja kavensi vieraiden johtoa viidellä pisteellä. 

Viimeisellä jaksolla Peli-Karhut kaunisteli lukemia. Sen puolustus parani ja lopulta pisteet matkasivat Kotkaan 105-70.

- Vauhtia riitti aika paljon molemmin puolin. Meillä oli aika paljon kommunikointi virheitä puolustuksessa, juostiin ehkä aika huonosti alas. Pyrinnölle myös hatun nosto siitä, että juoksi kenttää tosi hyvin ja käyttivät vapaat heittopaikkansa hyvin. Tänään oltiin noin 30 pinnaa parempia, Linda-Lotta Lehtoranta pohti.

Noora Järvikangas heitti kauden korkeimman pistemääränsä 28 pistettä. Hänen kahden pisteen heittonsa upposivat 90 % tarkkuudella. Linda-Lotta Lehtoranta teki ottelussa tupla-tuplan 17 pisteellä ja 11 koriin johtaneella syötöllä. Pyrinnön Anni Jämsä teki 15 pistettä.

- Ollaan pari viikkoa nyt päästy treenaamaan uuden valmentajan kanssa. Meillä on ollut hyvä meininki treeneissä ja pikku hiljaa saadaan siirrettyä sitä peliinkin Hyvin ollaan eteenpäin menty ja taisteltiin hyvin loppuun asti, vaikka eroa siihen lopulta tulikin, Pyrinnön Viivi Mäkinen sanoi.

PeKa jatkaa sarjan kärkipaikalla 13 voitolla. Pyrintö on jumbosijalla.

Ottelutilasto

ViVe nousi voittoon

Vimpelin Veto matkasi Helsinkiin ToPo:n vieraaksi. Kamppailussa taisteltiin tärkeistä pisteistä pudotuspelipaikkoja ajatellen. 

Kotijoukkue otti ottelussa kuskin paikan. Se vei ensimmäisen jakson hienoisesti nimiinsä 17-13.

Myös toinen jakso oli tasainen. ToPo vei jakson 20-18 ja pääsi puoliajalle kuuden pisteen karkumatkalta.

Tasainen peli jatkui myös kolmannella jaksolla. Kayla Gordon nosteli jakson aikana korin alta pisteitä, joiden avulla kotijoukkueen johto kaventui viiteen pisteeseen. 

Vimpeli aloitti viimeisen jakson hyvin. Joukkue kipusi johtoasemaan alkupuoliskon aikana. Joukkue piti johtoasemansa aina loppuhetkille saakka. ToPo:n Elina Mäntynen kuitenkin upotti kolmen pisteen heittonsa kymmenen sekuntia ennen loppua ja nosti joukkueensa johtoon 80-79. 

Riikka Kujala heitti toisessa päässä molemmat vaparit sisään ja kun Ida Myllyoja onnistui vain toisessa vaparissaan oli edessä jatkoaika, joka alkoi tilanteesta 81-81.

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia pisteiden teon kanssa. Paremmin onnistui ViVe, joka nappasi ottelusta pisteet 89-82.

Doniyah Cliney teki ottelun korkeimman pistemäärän. Hänelle merkattiin 27 pistettä ja 18 levypalloa. Myös Gordon tilastoi tupla-tuplan 20 pisteellä ja 20 levypallolla. ToPo:n ykkönen oli 26 pistettä heittänyt Nea Kuisma, joka upotti kahden pisteen heittonsa 81% tarkkuudella. 

Ottelutilasto

 

 
9.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

Kiia Mäntylä siivitti EBT:n tärkeään voittoon – PeKa ja FoA kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät pudotuspelipaikasta taisteleva EBT, Peli-Karhut ja Forssan Alku.

4.3.2024 12:13 Naisten Korisliiga

ToPon IImar’I Thomas naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Upeaa kautta pelaavan Torpan Poikien IImar’I Thomas on valittu naisten Korisliigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

2.3.2024 19:50 Naisten Korisliiga

Da’Nasia Hoodin heitto varmisti Peli-Karhuille sarjapisteet – ToPo vei nimiinsä kärkipään kohtaamisen

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voitot kirjattiin Peli-Karhuille ja ToPo:lle.

1.3.2024 20:15 Naisten Korisliiga

HBA:lle tärkeät pisteet pudotuspelipaikan kannalta – Kouvottaret äitynyt kovaan vireeseen

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Niissä voittoihin ylsivät HBA-Märsky ja Kouvottaret.

24.2.2024 22:00 Naisten Korisliiga

HBA ja PeKa katkaisivat tappioputkensa – ToPo:lle revanssi Kouvottarista

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat HBA, PeKa, ToPo sekä FoA.

23.2.2024 10:00 Naisten Korisliiga

Tammikuun kuukauden pelaaja Saana Kujala: ’’Olen erittäin ylpeä siitä, miten olemme joukkueena pelanneet’’

Saana Kujala valittiin tammikuussa kuukauden pelaajaksi. Kujalan johdolla Pyrintö nappasi kuukauden aikana kolme voittoa.

17.2.2024 19:44 Naisten Korisliiga

Kouvottaret voittoon Thomasin pistehurjastelusta huolimatta – ToPolle kauden ensimmäinen tappio

Naisten Korisliigassa pisteitä keräsivät Kouvottaret, FoA, Pyrintö ja EBT.

16.2.2024 20:10 Naisten Korisliiga

ToPo kauden kolmanteen voittoon HBA:sta

ToPo vei kauden kolmannen Helsingin derbyn nimiinsä. Joukkue jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä, kun se nappasi vieraspisteet 86-66.

10.2.2024 20:50 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja Honka voittoihin paikallisvastustajista – ToPo jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voitot kirjattiin Kouvottarille, Hongalle, ToPolle ja Forssan Alulle.

7.2.2024 13:33 Naisten Korisliiga

Tampereen Pyrinnön Saana Kujala naisten Korisliigan tammikuun kuukauden pelaaja

Upean tammikuun pelanneen Pyrinnön Saana Kujala on valittu naisten Korisliigan tammikuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

Näytä lisää vastaavia