Ilari Seppälä palaa Ranskaan

28.6.2022 09:41 Susijengin helmikuun Slovenia-voiton pääarkkitehteihin kuulunut, erinomaisen kauden Romanian liigan Pitestissä pelannut Ilari Seppälä, 29, palaa yhden tauon jälkeen Ranskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Lapualaislähtöisen Seppälän uusi työnantaja on 1+1-vuotisen sopimuksen suomalaistakamiehen kanssa allekirjoittanut Saint-Chamond.

Ilari Seppälä palaa Romaniasta Ranskaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Seppälän sijoituspaikka on pykälää kovempi verrattuna parin vuoden takaiseen edelliseen Ranskan visiittiin, sillä Saint-Chamond sijoittui Pro B:n runkosarjan kakkoseksi viime keväänä. Suora nousu Ranskan pääsarjaan jäi kuitenkin korierovertailun vuoksi tapahtumatta, ja joukkue lähtee uuteen kauteen revanssimentaliteetilla.

- Seura osoitti kiinnostuksensa ja siitä asiat lähtivät etenemään. Neuvottelut etenivät aika nopeasti ja viikon päästä ensimmäisestä puhelusta oli sopimus allekirjoitettu, Seppälä kertoo.

- Saint-Chamondilla on hyvä kausi alla ja nousuhalut kovat. Heidän valmentajansa (Alain Thinet) muistan edellisiltä kausilta ja hänestä jäi hyvä kuva, joka vahvistui entisestään puheluiden myötä. Myös muualta tullut palaute on ollut positiivista, niin valmentajasta kuin muustakin.

Saint-Chamond siirtyy tulevaksi kaudeksi uuteen 4200 katsojaa vetävään kotiareenaansa, joten paikkakunnalla eletään todellista koripallohuumaa. Seppälän optiovuosi koskee mahdollista nousua pääsarjatasolle.

- Roolini tulee olemaan combo guard, eli pelaan sekä pointtina että kakkospaikalla. Tavoitteeni ovat auttaa joukkuetta mahdollisimman hyvin ja pysyä terveenä, kommentoi Seppälä.

Lapualta Suomen mestariksi ja Susijengistä Ranskaan ja Romaniaan

Lapuan Korikobrissa koripalloilijanpolun ensimetrit kulkenut Seppälä saapui valtakunnallisille näyttämöille 16-vuotiaana kaudella 2009–10, kun hän debytoi Korisliigassa Kouvojen riveissä. Pitkä yhtäjaksoinen kehityspolku Kouvolassa huipentui 2014–15-kauteen, jolloin hän tahditti Kouvoja 11,6 pisteen, 3,6 syötön ja 2,4 levypallon keskiarvoin.

Seppälä pelasi kuusi täyttä kautta Kouvoissa ennen siirtymistään Korisliigaa ja VTB-liigaa pelanneen loimaalaisen Bisonsin paitaan syksyllä 2015. Seppälä palasi kuitenkin Kouvoihin kevättalvella 2016 ja näytteli avainroolia Kouvojen voittaessa kevään 2016 Suomen mestaruuden

Kouvoista Seppälä jatkoi Joensuuhun ja Kataja Basketiin, mitä hän edusti 2016–19 sekä Korisliigassa että FIBA Europe Cupissa. Joensuun vuosiensa kruununjalokivenä Seppälä juhli kevään 2017 Suomen mestaruutta.

Vuodet 2019–21 Seppälä pelasi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (Pro B) Aix-Mauriennen joukkueessa ja kuului joukkueensa tehopelaajien kaartiin. Kahdella Ranskan kaudellaan Seppälä kirjautti 14,0 pistettä, 4,1 syöttöä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden hyvin heittoprosentein (2p 48,5%, 3p 35,6%, 1p 82,6%).

Pelikaudella 2021–22 Seppälä johti peliä Romanian liigan neljänneksi sijoittuneen Pitestin paidassa. Seppälä kirjautti Pitestille 10,0 pistettä, 4,9 syöttöä, 2,2 levypalloa ja 2,0 riistoa ottelua kohden.

Suomen nuorten maajoukkueissa Seppälä ehti edustaa 1992–94-syntyneitä 82 ottelussa 6,7 pisteen keskiarvoin. Universiadeissa hän veti Suomen haastajamaajoukkuepaidan ylleen kahdesti: 2015 Etelä-Korean Gwangjussa ja 2017 Taiwanin Taipeissa.

Susijengissä Seppälä debytoi marraskuun 2017 MM-karsintaottelussa Tshekkiä vastaan. Tähän mennessä Seppälä on pelannut 19 miesten maaottelua 3,3 pisteen ja 1,6 syötön keskiarvoin. Seppälä kuului Susijengin ratkaisupelaajiin helmikuun 2022 voitoissa hallitsevasta Euroopan mestari Sloveniasta.

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

Näytä lisää vastaavia