23.6.2025 09:51 Jesper Granlund, 25, vaihtaa Kouvojen peliasun KTP-Basketin vihreävalkoisiin tamineisiin, kun helsinkiläisen Sykin kasvatti on solminut kotkalaisseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Kuva: Mikko Mäkelä
198-senttinen Granlund teki debyyttinsä pääsarjatasolla kaudella 2017-2018 Seagullsissa, jota hän edusti vielä seuraavallakin kaudella, kunnes suuntasi kulkunsa neljäksi vuodeksi Yhdysvaltoihin Longwoodin yliopiston koripallojoukkueeseen, minkä jälkeen hän teki yhden kauden visiitin Kouvolaan.
- Tykkäsin Darkon suunnitelmista tulevalle kaudelle joukkueen suhteen. Näen, että KTP:ssä minulla on hyvä mahdollisuus kehittyä ja olla osana rakentamassa joukkuetta eteenpäin, Granlund sanoo seuran tiedotteessa.
- Kun sopimus syntyi, ovat fiilikset erittäin hyvät. Granlund kehittyi roimasti viime Korisliigakauden aikana. Urheilullisia laitureita, joilla on kyky puolustaa ei ole monia. Nyt saimme laadukkaan sellaisen joukkueeseemme, KTP-Basketia yhdessä päävalmentaja Darko Mihajlovicin kanssa valmentava Michael Pounds kertoo.
Jesper Granlund sai viime kaudella Kouvoissa rutkasti peliaikaa, sillä hänen minuuttikeskiarvonsa oli 27 minuuttia per peli. Granlund tilastoi 7,6 pistettä ja 3,2 levypalloa ottelua kohden.
Piste-ennätyksensä (16) hän teki kauden viimeisessä ottelussa, kun Kouvojen taival pysähtyi Seagullsin käsittelyssä puolivälierissä.
- Viime kausi oli haastava monella tapaa, mutta oli hyvä tunne olla mukana play off-peleissä, Granlund sanoo.
Mitä odotuksia KTP-Basketin valmennuksella on tuoreimmalle hankinnalleen?
- Odotamme häneltä puolustuksessa sekä kyvykkyyttä että monipuolisuutta. Hyökkäyksessä toivomme aggressiivisuutta kohti koria, Michael Pounds sanoo.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.
Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.