Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

29.5.2023 18:51 Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

Helmi Tulosella oli haastava kausi Italiassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Edelliskaudella Tulonen pelasi Serie A2:n Carugatessa huippukauden. Näytöt toivat täksi kaudeksi pelipaikan viime kaudella runkosarjassa kolmanneksi sijoittuneeseen Luccaan.

Tämä kausi oli Luccalle kuitenkin haastava. Se taisteli koko kauden sarjapaikastaan ja onnistui lopulta säilyttämään sen Play Out -otteluiden kautta.

- Joukkueelta kausi meni aika alakanttiin. Odotukset olivat edellisen hyvän kauden jälkeen korkealla ja tavoitteet ehdottomasti pudotuspeleissä. Emme onnistuneet voittamaan oikeastaan yhtäkään tiukkaa ottelua, ja tämä olisikin mielestäni vaatinut lähempää tarkastelua, että miksi näin oli. Jos voitimme, voitimme aina reilusti.

Tuloselle kausi oli henkilökohtaisesti haastava. Peliaikaa tuli kauden aikana vaihtelevasti ja seuran toiminta alkoi horjua sarjapaikan ollessa uhattuna.

- Henkilökohtaisesti syksyllä meni mielestäni hyvin, mutta keväällä tuntui, että meni joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti. Joukkueenjohdolla alkoi olla joulun aikoihin aikamoinen paniikkinappula päällä, ja se näkyi keväällä oikeastaan kaikessa tekemisessä ja pelaamisessa. Keväällä ympäristö ei siis ollut paras mahdollinen ja joukkueen vaihtaminenkin kävi ajoittain mielessä.

Lisää hämmennystä Tuloselle aiheutti hänen vastuunsa. Pääosan kaudesta hän oli maltillisilla minuuteilla, mutta näyttöpaikan saadessaan hän esiintyi erinomaisesti. Siitä parhaana osoituksena 22 ja 13 pisteen iltapuhteet mestari- ja Euroliigajoukkue Schioa vastaan sekä 24 ja 15 pisteen pelit Ragusaa vastaan. Seuraavassa pelissä hän saattoi kuitenkin istua pääosin penkillä.

- En ikinä ymmärtänyt joukkueenjohdon logiikkaa tämän suhteen. Myös agenttini välillä hermostui asiasta ihan tosissaan. Kysymyksiin, miksi en pelannut tässä ja tässä ottelussa, vaikka juuri tein Euroliigan pronssimitalistia vastaan 22 pistettä, ei koskaan tullut mitään vastausta tai erillistä syytä.

- Samoin kävi kevään kauden parhaan Ragusa-pelin jälkeen, jossa tein 24 pistettä. Voin sanoa, että vaikka tuo oli tuloksellisesti urani paras suoritus, oli se henkisesti vielä paljon paljon kovempi. Jäin kaipaamaan vastauksia ja suurempaa vastuuta ehdottomasti.

Vaikka tilanne joukkueessa oli vaikea, ei Tulonen antanut sen musertaa itseään.

- Itseluottamukseni oli mielestäni hyvällä tasolla ja lähden luottavaisena tulevaan. Opittavaa on toki yhä paljon ja kehitystä pitää jatkaa.

Ensi kauden suunnitelmista Tulonen ei osannut vielä sanoa.

- En tiedä vielä tulevasta. Sen tiedän, että Italiassa pelaajamarkkinat voivat muuttua seuraavalle kaudelle radikaalistikin, sillä seurojen liitolle suorittamat maksut moninkertaistuvat edellisiin vuosiin nähden. Tästä syystä ei ole edes varmaa, mitkä joukkueet voivat pelata Serie A1:ssä.

Helmi Tulosen kauden tilastot

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia