Koponen ja Salin aloittavat pudotuspelit Espanjan liigassa

27.5.2018 10:27 Espanjan koripalloliigassa alkavat pudotuspelit sunnuntaina. Petteri Koposen Barcelona saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa Andorran ja Malagaa edustavan Sasu Salinin avauskierroksen vastustaja on Baskonia.

Petteri Koponen on valmiina pudotuspeleihin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Barcelona sijoittui runkosarjassa kolmanneksi saldonaan 24 voittoa ja 10 tappiota. Koposen mukaan joukkueella olisi ollut eväät parempaankin.

- Runkosarja meni vähän ylös ja alas, mutta paransimme loppua kohden. Hävisimme aika paljon pelejä kotona, jotka meidän olisi pitänyt pystyä hoitamaan. Meillä oli vaikea loppukauden ohjelma, mutta saimme siitä huolimatta kolmannen sijan ja se oli ihan hyvä suoritus. Tavoitteena oli olla kahden joukossa, mutta nyt olimme kolmansia, Koponen avaa joukkueen kautta.

 

Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelataan paras kolmesta -järjestelmällä, joten virheisiin ei ole varaa.

- Pudotuspelit ovat aina oma maailmansa. Nyt, kun ensimmäinen kierros on paras kolmesta, niin jo yksi huono peli saattaa pudottaa sinut jatkosta. On tärkeää saada kotivoitto heti alkuun ja lähteä siitä sitten Andorraan paremmista lähtökohdista. Emme voi antaa yhtään siimaa, vaan heti lähteä vauhdilla peliin.

 

Barcelona ja Andorra kohtasivat kauden aikana yhteensä kolmasti. Barcelona vei otteluista kaksi nimiinsä.

- Andorra on vaarallinen joukkue. Voitimme heidät kahdesti, mutta hävisimme heille pystyyn vieraskentällä. He ovat pelanneet hyvän kauden ja meidän pitää olla valmiina.

 

Salin uskoo Malagan yllätysmahdollisuuksiin

 

Malaga sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja kohtaa runkosarjan kakkosen Baskonian. Salin myöntää kauden olleen joukkueelle raskas.

- Tässä on pelattu paljon pelejä ja meillä on ollut tiukka ohjelma Euroliigan ohella. Espanjan liiga on kuitenkin ollut ykköstavoitteemme, kun sitä kautta on mahdollisuudet taas päästä Euroliigaan. Olemme joutuneet matkustamaan tiuhaan ja peli on ollut ailahtelevaa. Loppukautemme ei ollut paras mahdollinen ja jengissä on ollut vähän huonoa fiilistä siitä syystä. Uskon kuitenkin fiiliksen parantuvan nyt, kun tosipelit alkavat, Salin valottaa joukkueen tilannetta.

 

Malagalla olisi ollut mahdollisuudet parempaan runkosarjan sijoitukseen vielä viimeisellä kierroksella, kun se päätyi kahden muun joukkueen kanssa samaan pistemäärään. Malaga hävisi kuitenkin viimeisessä ottelussaan Badalonalle ja korkeammat sijoitukset karkasivat käsistä.

- Kuudes paikka oli omissa käsissä ja mahdollisuudet oli viidenteenkin, muttemme sillä viimeisen pelin esityksellä ansainneetkaan enempää. Se oli meiltä kehno esitys.

Sasu Salinin Malaga saa pudotuspeleissä vastaansa Baskonian. (Kuva: Ville Vuorinen)
 

Malaga ja Baskonia ovat toisilleen tuttuja joukkueita, sillä ne ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella neljästi. Baskonia on vienyt nimiinsä kaikki ottelut, mutta vain yhdessä tappiossa ero oli enemmän kuin kuusi pistettä.

- Meillä on ollut tiukkoja pelejä Baskoniaa vastaan, vaikka olemme hävinneet ne kaikki. Jos otamme kahdesta ensimmäisestä ottelusta yhden voiton, niin uskon sen jälkeen Baskonialla olevan paineet kolmannessa pelissä, Salin arvioi otteluparia.

 

Välieriin pääsee kahdella voitolla. Välieristä lähtien pudotuspelit pelataan paras viidestä -järjestelmällä.

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia