29.3.2025 20:00 Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Korihaiden Kaleb Warnerille 500 €:n sakkorangaistuksen.
Korihaiden Warner käyttäytyi epäasiallisesti kotijoukkueen kannattajia kohtaan näyttämällä keskisormea Vilppaan ja Korihaiden 28. maaliskuuta pelatussa kolmannessa puolivälieräottelussa.
Kurinpitosääntöjen 4 §:n 4 momentin mukaan voidaan rangaista henkilöä, joka liiton, alueen tai seurojen järjestämässä toiminnassa käyttää loukkaavaa tai halveksivaa kieltä tai eleitä, jotka saattavat loukata muita toimintaan osallistuvia henkilöitä.
Vastineessaan Warner on pahoitellut käytöstään ja kertonut ymmärtävänsä toimineensa epäammattimaisesti.
Kurinpitopäällikkö määräsi Warnerille 500 euron sakon.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Kauhajoen Karhu Basketin kasvatti ja viime kauden 2024–2025 kapteeni Joona Hakamaa siirtyy Pohjanmaalta Tampereelle Pyrinnön riveihin. Nuoresta iästään huolimatta Hakamaa on pelannut Kauhajoen riveissä jo seitsemän kauden ajan. Laiturin paikalla viihtyvä Hakamaa tuo Pyrintöön lisää kokemusta ja fyysisyyttä.
Riku Korhosen, 21, toinen kausi Korisliigassa sisälsi huikeita kehitysaskeleita ja nuori takamies kiinnittikin paljon katseita pelaamisellaan kauden aikana. Nyt yhtä kautta kokeneempana, Korhonen tulee olemaan yksi Hongan tärkeimmistä pelaajista tulevalla kaudella 2025-26.
Iiro Tuomi, 22, on solminut tulevan korisliigakauden kattavan jatkosopimuksen Tapiolan Hongan kanssa. Viimeiset kolme kautta honkalaisfanit ovat saaneet seurata Tuomen kehityskaarta Hongan miesten sentteriosastolla niin divarissa kuin Korisliigassa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen amerikkalaisen Justice Smithin kanssa. Justice on pelipaikaltaan takapelaaja. Viimeisellä yliopistokaudellaan (24-25) hän edusti Niagaran yliopistoa (Metro Atlantic Athletic Conferencessa) tehoin 9,8 pisteet, 3,7 levypalloa ja 2,2 syöttöä ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.