Koripalloliiton uusi lisenssityökalu on vapaasti seurojen käytössä

27.4.2021 14:47 Koripalloliitto on tuottanut oman lisenssitilastointisivuston palvelemaan jäsenseurojaan. Tilastosivuilta seurat pystyvät hyödyntämään kerättyä ja suodatettua lisenssidataa oman kehityksensä arviointiin ja tulevaisuuden suunnitelmien laatimiseen.

Lisenssimääriä seura-, alue- tai liittotasolla voi tarkastella lisenssiraportointityökalussa, jossa voi vertailla esimerkiksi yhden ikäluokan lisenssimäärän kehitystä kausittain. Seura-, ikäluokka-, lisenssityyppi- ja sukupuolitasolla olevia lisenssitietoja on vertailtavissa kaudesta 2017–18 lähtien.

Hakutoimintojen avulla lisenssien tarkastelu seuroittain on tehty helpoksi. Työkalusta saatu data on mahdollista ottaa ulos esimerkiksi pdf-muodossa. Lisenssityökalu on avoin ja anonyymi palvelu, jossa kaikki pääsevät tutustumaan kirjautumatta eri seurojen lisenssimääriin - kuitenkaan tietämättä lisenssin haltijan tietoja.

Lisenssiraportointityökalu löytyy tästä osoitteesta. 

Korona nakersi lisenssipelaajien määrää, väestöennuste haastaa koriksen tulevaisuudessa

Koronapandemian aikana koripallo on muiden lajien tapaan menettänyt lisenssipelaajia. Koripallossa pudotusta on tullut 11,6 prosenttiyksikköä, joka tarkoittaa noin 2 500 pelaajaa. Kaudella 2020–21 lisenssejä on toistaiseksi kirjattu 18 081 aiemman reilun 20 000 lisenssin asemesta. 

Koronakurimuksesta huolimatta koripallosta löytyy seuroja, jotka ovat vaikean ajanjakson aikana pystyneet nostamaan lisenssimäärät kasvuun tai onnistuneet pitämään ne samalla tasolla. Muun muassa ToPoLa ja Lohjan Urheilijat nostivat lisenssimääriä tämän kauden aikana liki sadalla.

Koripallokuntia (vähintään yksi koripalloseura) Suomessa oli kaudella 2018–19 yhteensä 78, joten koripalloseura löytyi joka neljännestä kunnasta. Koripallokunnissa asui kuitenkin peräti kolme neljäsosaa Suomen väestöstä. Noin puolet koripalloilijoista asui Uudellamaalla. 

Lisenssityöryhmä selvitti koripallon levinneisyyttä vertaillen lisenssiaineistoa, vuoden 2018 väestörakennetta sekä vuosien 2019–40 väestöennustetta. Selvitys kertoo, että koripallon kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa.Voit tutustua Markku Salmikiven ja Timo Mannosen tekemään selvitykseen tästä

 
13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

4.5.2022 12:17 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon tuore lisenssitutkimus: Koripallo vastasi erinomaisesti koronan haasteeseen nostaen pelaajamäärän ennätyslukemiin

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin taustoja uuden lisenssiennätyksen takana. Junioripelaajien ennätysmäärä luo loistavat edellytykset pelaajamäärän kasvattamiselle tulevaisuudessa edellyttäen, että uudet harrastajat saadaan pidettyä kiinni hyvin lajin parissa.

30.4.2021 10:21 Susiladies

Susiladies-ohjelma on suomalaisen tyttö- ja naiskoriksen yhteinen toimintamalli

Suomalainen tyttö- ja naiskoripallo on kovassa nosteessa. Tyttöjen maajoukkueet kilpailevat parhaillaan korkeimmalla A-tasolla Euroopassa. Naisten maajoukkue on samaan aikaan alkanut ottaa harppauksia kohti kärkeä ja naiskorikselle on syntymässä uusi supertähti. Entistä valoisamman tulevaisuuden selkänojana toimii Susiladies-strategia.

22.9.2020 09:03 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon lisenssitutkimus: Kasvupotentiaalia löytyy, vaikka väestöennuste haastaa lajin tulevaisuudessa

Koripalloliiton laajassa lisenssiselvityksessä tutkittiin lukuja drop out -ilmiön takaa. Lisäksi lisenssilukuja verrattiin Tilastokeskuksen julkaisemiin lukuihin väestörakenteesta ja piirrettiin lajin tulevaisuuden näkymiä pohjautuen väestömuutoksen ennusteisiin.

1.7.2023 08:00 Lisenssit

Koriskauden 2023–24 lisenssit myynnissä

Koripallokausi 2023–24 käynnistyy virallisesti 1.7.2023 ja samalla on käynnistynyt uuden kauden lisenssien myynti. Myös edustusoikeuksien siirtojen palvelu on jälleen avattu. Lisenssikauppa, rinnakkaisedustusoikeuden ostopalvelu sekä edustusoikeuden siirron palvelu ovat tarjolla sekä suomeksi että englanniksi. 

22.4.2023 12:53 Koripalloliitto tiedottaa

Airamaa, Forsström ja Sten jatkavat liittohallituksessa

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

2.2.2023 11:00 Tukijärjestelmät

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

1.2.2023 09:45 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto hakee kiertue- ja viestintäavustajaa kesän tapahtumiin

Sykkiikö sydämesi koripallolle ja olet kesätöitä vailla? Etsimme joukkoomme ensi kesäksi reipasta ja oma-aloitteista vahvistusta varmistamaan hauskojen koristapahtuminen onnistunut läpivienti.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

14.9.2022 09:49 Lisenssit

Koripalloliitto järjestää seuroille webinaarin lisenssitilastoista – tule kuuntelemaan, miten seurat voivat hyötyä datasta

Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

31.5.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen Suomeen sotaa paenneille ukrainalaislapsille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.

23.4.2022 12:29 Koripalloliitto tiedottaa

Timo Elo jatkaa puheenjohtajana, Hietala ja Mattila uusina Koripalloliiton hallitukseen

Koripalloliiton liittohallitus sai kaksi uutta jäsentä, kun seurojen kevätliittokokous valitsi Jaakko Hietalan ja Kari Mattilan hallituksen uusiksi jäseniksi. Timo Elo puolestaan jatkaa Koripalloliiton puheenjohtajana seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kuten myös Elisa Hakanen hallituksen jäsenenä. Tenho Ulmanen palkittiin Heikki Tuomala -palkinnolla.

10.3.2022 10:26 Pelaajat

Suuri lasten ja nuorten harrastusvertailu: Koripallo on edullisin joukkuelaji

Verkkopalvelu VertaaEnsin.fi teki laajan lasten ja nuorten harrastusten kustannusvertailun, jossa vertailtiin yhtätoista suosittua liikuntaharrastusta pääkaupunkiseudulla. Vertailussa laskettiin harrastuksien vuosikustannukset ikäryhmän ja panostustason mukaan. Koripallo oli vertailussa halvin joukkuelaji.

30.10.2021 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Puheenjohtaja Timo Elo kiitti seuroja onnistuneesta paluusta arkeen

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.

19.10.2021 08:56 Koripalloliitto tiedottaa

Paluu korisarkeen etenee rohkaisevalla tahdilla – harrastajat ja katsojat löytäneet tiensä takaisin

Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

Näytä lisää vastaavia