Liettua pisti Susiladiesin EM-unelman pakettiin odottamaan seuraavaa mahdollisuutta

27.11.2022 22:45 Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.

Liettua ei kertaakaan ollut häviöllä, vaan nappasi tahtipuikon jo avausneljänneksellä, jonka vieraat veivät 9-20. Vaikka Suomi saikin hyviä heittopaikkoja, niin ne menivät ohitse, kun taas toisessa päässä Susiladiesille kertyi virheitä ja Liettua nakutteli pisteitä vapaaheittoviivalta.

– Olimme vähän liiankin aggressiivisia ja Liettua pääsi vapaaheittojen kautta johtoon. Omasta mielestä meidän levypallokamppailu oli hyvää. Emme myöskään saaneet helppoja koreja ja sitä kautta pisteitä, Henna Sandvik kertasi ottelun jälkeen.

Susiladies pysyi kaikesta huolimatta läpi ottelun iskuetäisyydellä, mutta Liettuan puolustus piti pintansa loppusummeriin asti.

– Ranska oli todella aggressiivinen ja puolusti syöttölinjoja. Liettua enemmänkin sumputti. Meillä oli heittopaikkoja, muttemme saaneet niitä sisälle, Sandvik sanoi.

Levypallokamppailun suomalaiset veivät 45-42 (sisältäen 20 hyökkäyslevypalloa) ja menetyksiä kertyi maltilliset 10, mutta Suomi heitti pelitilanneheittonsa kokonaisuudessaan vain 20/74 (27,0%).

Oveluus ja kovuus kompastuskivenä

Suomi sai kohtuullisesti Liettuan avainpelaajia aisoihin. Keskiviikkoisessa Ukraina-ottelussa 27 pistettä ja 12 levypalloa kaapinut 195-senttinen Gintare Petronyte jäi esimerkiksi kuuteen pisteeseen.

Taitava heittävä takapelaaja Kamile Nacickaite kuitenkin osoittautui liian kovaksi peluriksi Suomen puolustukselle: Nacickaite säkitti 24 pistettä, joista 10 vapaaheittoviivalta.

– Sama vanha tarina. Olemme riittävän hyviä kilpailemaan ja kamppailemaan näiden parhaimpien joukkueiden kanssa, mutta aina löytyy joku pieni asia, jossa ei pärjätä. Tänään se oli tietynlainen kovuus ja oveluus. Päästimme vastustajan liian helposti vapaaheittoviivalle. Se on varmaan kokemusta. Sitä tässä pitäisi karttua, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Suomen parhaimmat pistenaiset olivat Awak Kuier (19/9/5 syöttöä/3 torjuntaa) ja viidennen naisten maajoukkuepelinsä pelannut Elina Aarnisalo (18/1/3 riistoa).

17-vuotiaalla Aarnisalolla on takanaan hurja maajoukkueviikko, kun Ranskaa vastaan hän pussitti 24 pistettä. Tuliko hänelle itselleen tämän EM-karsintaikkunan suoritukset yllätyksenä?

– Tuli yllätyksenä. Olen treenannut hyvin, oivaltanut pieniä asioita kentällä ja oppinut lukemaan peliä paremmin, Aarnisalo hymyili.

– Elina oli 17-vuotiaaksi aivan järkyttävän hyvä. Tosi asia on, että hänelläkin on vielä matkaa erinomaisuuteen aikuistasolla, Salminen kommentoi.

Suomen mahdollisuudet EM-kisapaikkaan päättyivät tähän

Susiladiesilla on vielä edessä kaksi EM-karsintaottelua,jotka pelataan helmikuussa 2023. Vastaan tulevat Ukraina ja Ranska. Teoreettisetkin mahdollisuudet EM-kisoihin on kuitenkin tämän tappion vuoksi menetetty. Kahden karsintaikkunan jälkeen Susiladiesin saldo on neljä tappiota.

– Pelit jäi pettymyksiksi. Näen kuitenkin, että koko ajan kehitytään näiden pelien kautta, Aarnisalo kommentoi.

> Ottelutilastot

 
12.2.2023 17:23 Susiladies

Ranska näytti kaapin paikan kolmannella neljänneksellä – Susiladiesin EM-karsinnat päätökseen

Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.

9.2.2023 22:25 Susiladies

Ukraina veti pidemmän korren Susiladiesista Riiassa pelatussa EM-karsintaottelussa

Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.

25.11.2022 00:10 Susiladies

EM-hopeamitalisti Ranska päihitti mainiosti taistelleen Susiladiesin Saint-Étiennessa

Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

6.2.2021 19:58 Susiladies

Ukraina pääsi karkaamaan Susiladiesin näpeistä ensimmäisellä puoliajalla

Susiladiesin viimeisessä EM-karsintaottelussa Ukraina veti pidemmän korren numeroin 75-91 (34-52). Susiladies paransi merkittävästi pelaamistaan toiselle puoliajalle, mutta Ukrainalla oli jo vakuuttava johto, jota suomalaiset eivät kyenneet kirimään. Awak Kuier sivusi piste-ennätystään 30 pisteellä.

4.2.2021 19:51 Susiladies

Belgia osoitti suuruutensa Susiladiesille toisella puoliajalla

Susiladies hävisi Portugalissa pelatussa EM-karsintaottelussa EM-kisapaikkansa jo varmistaneelle, maailmanrankingin kuudentena olevalle Belgialle 82-47 (39-32). Susiladies pysyi 20 pistettä säkittäneen Awak Kuierin johdolla belgialaisten kyydissä puoliaikaan saakka.

15.11.2020 02:11 Susiladies

Koskimies, Lahtinen ja Sandvik siivittivät Susiladiesin Portugalin ohitse

Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

12.11.2020 19:57 Susiladies

Susiladies kaatui saappaat jalassa Iagupovan Ukrainalle

Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

15.11.2017 23:59 Maaottelu

Slovenia karkasi Susiladiesilta Celjessä

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaikkunansa toisen ja viimeisen ottelun Slovenialle Celjessä. Prässäävä ja fyysinen Slovenia pakotti Suomen runsaisiin pallonmenetyksiin, joiden myötä kotijoukkue karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kohti 97-57 (54-23) -voittoa.

15.11.2017 Maaottelu

Annika Holopaisella selvät aseet Slovenian kaatoon

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies, jatkaa EM-karsintojaan keskiviikkona kohtaamalla vieraskentällä Slovenian. Annika Holopaisen mukaan Ranska-tappiosta on otettu opiksi ja katseet suunnattu Slovenian kaatoon.

11.11.2017 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska odotetun kova pala Susiladiesille

Suomen koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi selkeästi EM-karsintaottelussa hallitsevalle EM-hopeamitalisti Ranskalle Töölön Kisahallissa. Isokokoinen, urheilullinen ja taitava Ranska pisti jo avausneljänneksellä pelin pakettiin jyräten kohti 44-103 (23-61) -voittoa.

10.11.2017 14:30 Maaottelu

EM-hopeamitalisti Ranska on äärimmäisen isokokoinen

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies avaa EM-karsintaikkunansa huomenna lauantaina 11. marraskuuta Töölön Kisahallissa kello 18:30 hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan. Suomen apuvalmentaja Jussi Räikkä kuvailee Ranskaa huipputähtiä viliseväksi ja isokokoiseksi joukkueeksi, joka nojaa vahvasti laitureiden ja senttereiden pelaamiseen.

Näytä lisää vastaavia