4.7.2019 16:42 Naisten haastajamaajoukkue pelasi Napolin universiadeissa toisen alkulohkon ottelunsa tänään torstaina. Eilen Australialle hävinnyt Suomi joutui jälleen tyytymään tappioon, kun suomalaiset kivittivät heittonsa ja Kiina jylläsi 75-50 (45-30) -voittoon.
Anniina Äijäsen Suomi hävisi Kiinalle universiadeissa. Kuva: Ville Vuorinen.
Kiina käytti etsikkoaikansa avausneljänneksellä keräten kaksinumeroisen johdon, kun Suomi jäi vain yhdeksään pisteeseen. Vaikka Suomi kamppaili ja raastoi, niin ero ei missään vaiheessa mennyt alle kymmeneen ja ero kasvoi loppulukemiin.
Tilastoja katsoessa Suomi pärjäsi hyvin miltei jokaisella osa-alueella. Murheenkryyniksi nousi heittopeli: kakkoset upposivat 10/36 (26%), kolmoset 7/30 (23%) ja vapaaheitot 9/14 (64%).
– Tänään ei saatu heittoja korirenkaasta sisään, vaikka pääsimme sinänsä ihan laadukkaisiin paikkoihin. Sen kautta oli vaikeata, vaikka pelasimme fyysisesti, pärjäsimme levypalloissa ja pidimme pallosta huolta, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
– Roikuttiin, puolustettiin ja taisteltiin, mutta ei saatu mistään sisään. Oli hankalaa henkisesti, mutta emme luovuttaneet, vaan taisteltiin loppuun asti.
Suomen pistenaisiin kuuluivat Anniina Äijänen (9/4/3 syöttöä), Elina Koskimies (8/2), Helmi Tulonen (7/4) ja Roosa Lehtoranta (7/3). Kiinan ykkösnimi oli Kexin Song, jonka saldo oli 20 pistettä ja 9 levypalloa.
Suomen pelit jatkuvat huomenna perjantaina kello 18:30, kun vastaan astelee alkulohkon viimeisessä pelissä Kanada.
Suomen naisten haastajamaajoukkue sijoittui tänään Napolin universiadeissa yhdeksänneksi voittamalla Unkarin 44-75 (22-35). Suomi lähti peliin altavastaajana, mutta todisti sisunsa häikäisevän hyvällä susipelaamisella.
Suomen naisten haastajamaajoukkue pelaa keskiviikkona yhdeksännestä sijasta Napolin universiadeissa, kun Suomi voitti Romanian lopulta selkeästi 50-73 (29-36).
Suomen naisten haastajamaajoukkue eteni pelaamaan sijoista 9-12 universiadeissa, kun Suomi pelasi erinomaisesti yhteen läpi ottelun ja kellisti Meksikon 77-51 (39-23). Suomi saa vastaansa huomenna Romanian.
Napolin universiadeissa naisten haastajamaajoukkue otti nimiinsä ensimmäisen voittonsa, kun Kanada kaatui alkulohkon viimeisessä ottelussa 82-59 (34-37).
Suomen naisten haastajamaajoukkue aloitti universiadiurakkansa Napolissa keskiviikko iltapäivänä alkulohko-ottelulla, jossa vastassa oli Australia. Suomi pisti vastaan hallitsevalle mestarille, mutta australialaiset keräsivät avausneljänneksellä kaksinumeroisen johdon, jonka se piti loppulukemiin 51-68 (29-40) saakka.
Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.
Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.
Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.
Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.
Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).
Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelattava Scandic Cup käynnistyi naisissa Susiladiesin 89-67 (49-26) -voitolla Islannista. Susiladies sai häikäisevän alkurysäyksen pelille, minkä jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.
Helsingin Urhea-hallissa nähtiin jo toista kertaa tänä viikonloppuna vauhdikas, urheilullinen ja sitkeä Susiladies, joka voitti 17 onnistuneen kolmen pisteen heiton siivittämänä Latvian 85-65 (50-35).
Susiladies esitteli Urhea-halliin kerääntyneellä kotiyleisölleen vauhdikasta ja tapahtumarikasta pelityyliään, kun Viro kaatui suomalaisten käsittelyssä peräti 45 pisteen erolla 79-34 (33-20).
Susiladies saa vastaansa Viron harjoitusmaaottelussa perjantaina 29.7. Helsingin Urhea-hallissa klo 18:00. Susiladiesin valmentaja Niko Hellman kuvailee Viron joukkueen pelityyliä nopeaksi ja suoraviivaiseksi.
Susiladiesin Viana do Castelossa pelattu toinen vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun suomalaiset kaatuivat saappaat jalassa 79-65 (39-31). Maajoukkuekesän avausotteluiden jälkeen Susiladies palaa takaisin sorvin ääreen Urhea-halliin.
Susiladiesin maajoukkuekesän 2022 avannut vierasottelu Portugalia vastaan päättyi tappioon, kun päätösneljänneksellä hurmioon äitynyt Portugali vei voiton nimiinsä loppunumeroin 68-49 (26-28). Portugali vei päätösneljänneksen peräti 28-8.
Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.
Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.
Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.
Upouusi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-halli sai kasteensa myös naiskoripallon puolella, kun Susiladies hävisi aivan ottelun viimeisillä metreillä ohi kirineelle Itävallalle 53-55 (35-24).