5.8.2023 13:00 Naisten universiadijoukkue pääsi päätössummerin soidessa kohottamaan kädet kohti areenan kattoa, kun se kaatoi kisojen pronssiottelussa Kiinan Taipein 56–49 (23–19). Mitali on Suomen koripallohistorian ensimmäinen arvokilpailuissa ja kesäuniversiadihistorian ensimmäinen palloilumitali Suomelle.
Suomi pääsi juhlimaan historian ensimmäistä arvokisamitalia. Kuva: Olympiakomitea
Sara Bejedin kaukaa lähtenyt onnistunut kolmen pisteen heitto ja sitä seurannut vapaaheitto vei Suomen 56–42-johtoon, kun ottelua oli jäljellä reilut kolme minuuttia. Kiinan Taipei yritti vielä lopussa kammeta itsensä mukaan mitalitaisteluun, mutta Suomen käsi ei tärissyt ja joukkue pääsi juhlimaan historiallista pronssimitalia.
- Äärimmäisen onnellinen olo näiden nuorten urheilijoiden puolesta. He ovat tämän kahden viikon ajan harjoitelleet ja tehneet valtavan määrän töitä tämän upean saavutuksen eteen ja olleet ahkeria paitsi kentällä myös sen ulkopuolella. Nyt tämä ahkeruus toi tuloksen, joka oli pronssinen, päävalmentaja Ilkka Palviainen kiitteli suojattejaan.
Ottelun alku oli vähäkorinen, kun avausneljänneksen jälkeen tulostaululla oli lukemat 8–3 Suomen eduksi. Ottelun edetessä molemmat joukkueet saivat enemmän onnistumisia myös hyökkäyskorilla. Ottelu eteni tasaisena aina päätöskympille asti, kunnes Suomi onnistui säkittämään kaksi kovaa kolmen pisteen suoritusta, josta Kiinan Taipei ei enää toipunut.
Suomen voiton takeena oli uhrautuva ja kollektiivinen puolustuspelaaminen.
- Tämä ottelu oli tyypillinen arvokisojen mitaliottelu, joissa harvoin pelataan kisojen parasta peliä. Molemmilla joukkueilla oli tarkka tieto toistensa vahvuuksista. Pitkässä turnauksessa myös väsymys näyttelee omaa rooliaan turnauksen loppupuolella. Päätimme, että tänään voitetaan tai hävitään joukkueena.
- Tänään taas 12 pelaajaa toi jokainen jotain tärkeää joukkueelle. Vaikka hyökkäyspelaaminen oli haastavaa tänään, pelaajat laittoivat sellaisen puolustusklinikan pystyyn, joka antoi meille mahdollisuuden voittaa. Viimeisen neljänneksen alussa saimme tärkeän runin myös hyökkäyspäässä, joka kantoi meidät lopulta voittoon, Palviainen perkasi ottelun jälkeen.
Suomen korkeimman pistemäärän keräsi 12 pistettä heittänyt Teresa Seppälä, joka sai tulitukea 11/12-tuplatuplan tehneeltä Helmi Tuloselta.
Mitali oli Suomen koripallohistorian ensimmäinen. Myöskään koskaan kesäuniversiadihistoriassa Suomi ei ollut voittanut ennen tätä yhtään mitalia joukkuepallopeleistä.
- Tämä oli meille todella antoisa ja opettava kaksiviikkoinen. Valmistautumisemme onnistui hyvin ja turnauksen alussa pelasimme tuoreena fantastista korista. Hävisimme vain yhden ottelun (Japani-välierä) ja siinä vastustaja oli sinä päivänä yksinkertaisesti parempi. Meidän hyvät hetkemme turnauksessa olivat äärimmäisen hyviä ja huonot hetket eivät olleet niin huonoja, ettemme olisi pystyneet kilpailemaan ottelujen voitoista.
- Täällä oli todella hienoa olla mukana, koska olosuhteet olivat ensiluokkaiset ja urheilijat saivat keskittyä pelkästään urheilemiseen. Haluan kiittää koko meidän valmennusryhmäämme, joiden ahkeruus näkyi niin punttisalilla, huollossa, harjoituksissa sekä videopalavereissa. Oli etuoikeus tehdä töitä tämän ryhmän kanssa, Palvinen kiitteli.
Suomi-Kiinan Taipei 56–49 (8-3, 23-19, 39–32), maaottelu (naisten haastajamaajoukkue), universiadit (pronssiottelu), Chengdu (Kiina) 5.8.2023
Suomi: Teresa Seppälä 12/7, Helmi Tulonen 11/12, Sara Bejedi 9/6, Elina Koskimies 7/3, Roosa Kosonen 4/6, Lotta Vehka-aho 4/1, Janette Aarnio 4/1, Lotta-Maj Lahtinen 3/7/5 riistoa, Roosa Lehtoranta 2/2, Saana Kujala 0/1, Veera Pirttinen 0/0, Ebba Pekonen 0/0
Kiinan Taipei: Wen-hsuan HSU 9/3, Yu-lien HSU 8/4
Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.
Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Maanantaina Suomeen historiallisen saavutuksen kanssa palanneessa naisten universiadijoukkueessa oli hymy herkässä, kun joukkue kukitettiin Helsinki-Vantaalla. Sara Bejedin, 23, mukaan universiadit olivat kokemuksena ainutlaatuinen.
Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella.
Naisten universiadijoukkue ei toipunut Japanin räväkästä alusta, vaan koko ottelun viimeistelynsä kanssa takkuilleet suomalaiset taipuivat universiadivälierässä 56–69 (26–39). Suomi pelaa turnauksen pronssiottelun lauantaina.
Naisten universiadijoukkue kohtaa Kiinan Chengdussa pelattavassa välierässä Japanin. Ottelu käynnistyy kello 10.00 ja se on katsottavissa suorana Fisu.tv:n kautta.
Naisten universiadijoukkue kaatoi puolivälierässä Puolan jännittävien vaiheiden jälkeen 80–69 (42–42) ja eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena historiassa Universiadeissa neljän parhaan joukkoon. Joukkue kohtaa torstaina pelattavassa välierässä Japanin.
Isokokoinen ja fyysinen Brasilia yritti runnoa päänsä Suomen pelaajien pään sisään Chengdun universiadien toisessa alkulohko-ottelussa, mutta suomalaiset pääsivät sanelemaan pelin kulun erinomaisen kaukoheittopelinsä avulla. Suomi kuittasi turnauksen toisen voittonsa, tällä kertaa pistein 63-89 (23-50).
Naisten universiadit käynnistyivät Kiinan Chengdussa suomalaistahdissa, kun latautunut ja ärhäkkä Suomi myllytti Romanian nurin löylytyslukemin 102–55 (57–30). Suomi karkasi omille teilleen jo ennen avausjakson loppua ja johti ottelua parhaimmillaan 48 pisteellä.
Kahdestatoista vuosina 1996-2002 syntyneestä naisten haastajamaajoukkueen pelaajasta koostuva universiadijoukkue on valittu. Naisten universiadijoukkueesta löytyy mukava sekoitus kotimaan Korisliigaa, Euroopan ammattilaiskenttiä ja Yhdysvaltojen NCAA-yliopistokoripalloa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa naisten haastajamaajoukkueiden ottelussa Portugali veti pidemmän korren Suomesta 65-70 (34-27). Portugali repäisi eroa kolmannella neljänneksellä, mutta Suomi nousi vielä taistelemaan voitosta päätöshetkillä.
Universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä voittamalla harjoitusmaaottelussa Portugalin 93-53 (36-36). Suomi löysi iloisen peli-ilmeensä kylkeen selkeän joukkuetekemisen ja karkasi vierailta.
Kisakallion Susi Training Centerissä nähdään keskiviikkona 19. ja torstaina 20.7. kaksoismaaottelut, kun ensimmäisenä vielä voittamaton Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa Belgian ja heti perään universiadeihin valmistautuva naisten haastajamaajoukkue kohtaa Portugalin.
Veikkaus ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Veikkaus on jatkossa yksi MM-kisoihin valmistautuvan Susijengin, Susiladiesin ja pyörätuolikoripallon maajoukkueiden pääyhteistyökumppaneista.