Sasu Salinin huippuvire ei riittänyt Barcelonan kaatoon

2.2.2020 23:54 Sasu Salin jatkoi huippusuorituksiaan, kun hän heitti 24 pistettä Teneriffan taipuessa niukasti Barcelonalle. Carl Lindbom oli totuttuun tapaan hyvässä vauhdissa Puolassa, Ilari Seppälä teki taattua työtä Ranskassa ja Edon Maxhuni väläytteli jälleen potentiaaliaan Espanjassa.

Sasu Salin on ollut huimassa iskussa viime aikoina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Teneriffa piinasi Barcelonaa viimeiseen saakka ja Salin sai mahdollisuuden heittää Teneriffa voittoon viime sekunneilla, mutta kaukaa lähtenyt yritys ei mennyt koriin ja Barcelona juhli lopulta 87-83 (50-40)-voittoa. Salin heitti sukan läpi viisi kolmen pisteen heittoa ja yhteispistemäärä 24 pistettä jää vain kahden pisteen päähän hänen henkilökohtaisesta piste-ennätyksestään Espanjan liigassa. Lisäksi Salin kahmi kuusi levypalloa, antoi yhden syötön ja riisti kahdesti. ”Malmin roskisdyykkari” oli myös erityisen liukas pideltävä, sillä häntä rikottiin peräti seitsemän kertaa. Hänen teholukunsa 29 sivusi hänen uransa parasta Espanjan liigassa. Tappio oli Teneriffalle kauden seitsemäs ja voittoja on tilillä 13.

- Toisella puoliskolla aloimme pelata kovempaa ja sen takia pääsimme peliin mukaan. Aika lähelle täydellisen pelin saa pelata, jos haluaa Barcelonan voittaa, mutta ensi kerralla sitten, Salin mietti ottelun jälkeen. 
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Viime viikolla LEB Oron tähdistöviisikkoon valittu Alex Murphy pelasi taas hyvin, kun hän auttoi 10 pisteellä, kahdella syötöllä, riistolla ja torjunnalla Gipuzkoan 89-69 (46-36)-voittoon Huescan vieraana. Gipuzkoa on LEB Orossa toisena 15 voitolla ja viidellä tappiolla.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Matti Nuutisen Oviedo otti tärkeän 72-65 (35-35)-voiton Ourensesta. Nuutinen merkkautti yhdeksän pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi riistoa. Oviedolla on seitsemän voittoa ja 13 tappiota.
Ottelutilastot

LEB Platassa Maxhuni oli hyvällä pelipäällä auttaessaan Gran Canarian 83-75 (40-41)-voittoon La Rodasta. Maxhuni tehoili 16 pistettä, kaksi levypalloa ja neljä syöttöä. Gran Canaria paranteli asemiaan ja sillä on nyt yhdeksän voittoa ja 11 tappiota.
Ottelutilastot

Jamar Wilson ei ollut JL Bourg Basketin kokoonpanossa Dijonin voittaessa kotikentällään 84-70 (37-31). Bourg Basket on voittanut 13 peliä ja hävinnyt kahdeksan.
Ottelutilastot

Lassi Tuovi debytoi Ranskan ProA:ssa päävalmentajana. (Kuva: Vesa Koivunen)

Lassi Tuovi ei onnistunut vielä kääntämään Strasbourgin kurssia Ranskan liigassa, kun Strasbourg hävisi niukasti Pau-Lacq-Orthezin vieraana 73-74 (43-29). Strasbourgilla on kahdeksan voittoa ja 13 tappiota.

- Olen ylpeä pelaajista. Meillä oli raskas viikko matkustamisten takia ja valmistautumiseen jäi vähän aikaa. Tämä ottelu oli viikon maalimme. Tulimme tänne voittamaan, ja vaikka se ei onnistunut, niin olen ylpeä pelaajista, sillä tämä ei ollut helppoa, Tuovi mietti Strasbourgin sivujen mukaan.

Tappio oli Strasbourgille jo seitsemäs peräkkäinen Ranskan liigassa.

- Tämä tappio satuttaa, mutta tämä ei ole vielä ohi, Tuovi jatkoi.
Ottelutilastot

Niukan tappion koki myös Ilari Seppälä ProB:n ottelussa, kun Aix-Maurienne taipui kotikentällään Evreuxille 73-75 (43-31). Seppälä takoi 15 pistettä ja otti yhden levypallon ottelussa. Aix-Maurienne on nyt kahdeksan voiton ja yhdeksän tappion saldossa.
Ottelutilastot

Petteri Koponen nakutti yhdeksän pistettä, otti kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä Bayern Münchenin ottaessa 71-60 (25-25)-voiton Würzburgista. Bayern München jatkaa Bundesliigan piikkipaikalla hävittyään tällä kaudella vain yhden ottelun.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.
Ottelutilastot

Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Crailsheim Merlins palasi voittojen tielle päihitettyään Bonnin 85-66 (44-32). Merlins on hyvissä asemissa 11 voitolla ja kuudella tappiolla.

- Mielestäni molemmat joukkueet olivat hyvin valmistautuneita tähän otteluun. Bonnilla oli muutamia taktisia variaatioita joita emme olleet nähneet, joten jouduimme tekemään muutamia muutoksia. Voiton avain oli meidän tilannevaihtojen puolustuksemme, sillä Bonn on hyvä joukkue tilanteenvaihdoksissa. Toinen tärkeä asia levypallopelaaminen puolustuksessa, Iisalo pohdiskeli Bundesliigan sivujen mukaan.
Ottelutilastot

Daniel Herbertin apuvalmentama Frankfurt Skyliners hävisi vieraskentällä Bambergille 76-87 (38-37). Skylinersillä on viisi voittoa ja 12 tappiota.
Ottelutilastot

Puolan liigassa Lindbom oli Radomin paras pistemies 19 pisteellään, mutta Radom joutui tunnustamaan Torunin niukasti paremmakseen 71-72 (38-41). Lindom koristeli tilastojaan myös neljällä levypallolla, kolmella syötöllä, riistolla ja torjunnalla. Radomilla on nyt kahdeksan voittoa ja 11 tappiota.
Ottelutilastot

Topias Palmi ei päässyt kentälle, kun Vanoli Cremona voitti Italian liigan ottelussa Reggio Emilian 95-93 (49-50). Cremolle voitto oli kauden 12. ja tappioita on seitsemän.
Ottelutilastot


Uutista muokattu 3.2.2020 kello 8.43: Lisätty Sasu Salinin kommentit.

 
27.3.2020 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomin pelissä alkaa näkyä vuosien kerätty kokemus – ”Suorittamiseni oli tänä vuonna tasaisempaa”

Carl Lindbom, 28, pelasi toista kauttaan puolalaisen Radomin riveissä. Lindbom urakoi tälläkin kaudella isoja minuutteja hyvillä tehoilla. Erityisen iloinen Lindbom oli koko kauden jatkuneesta tasaisuudesta.

24.3.2020 10:15 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenista Latvian mestari

Alexander Madsen, 25, sai tililleen Latvian mestaruuden, kun Latvian koripalloliitto päätti lopettaa koripallokauden kruunaten samalla VEF Riian mestariksi. Madsenille itselleen kausi oli jälleen rikkonainen loukkaantumisten takia, mutta paljon viitteitä paremmasta löytyi myös.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

5.3.2020 09:19 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vireessä Mestarien liigan pudotuspeleissä – ”Peli kulki ihan kivasti”

Mestarien liigan pudotuspelit alkoivat viikolla ja Sasu Salin oli auttamassa Teneriffaa neljännesvälierän avausvoittoon. Alexander Madsen pääsi juhlimaan kärkiottelun voittoa Viron ja Latvian yhteisliigassa.

1.3.2020 23:31 Suomalaiset ulkomailla

Lindbom säväytti donkilla ja tupla-tuplalla

Carl Lindbom vastasi suomalaismiesten viikon näyttävimmästä suorituksesta iskemällä Puolan liigassa komean putback-donkin sekä tilastoimalla tupla-tuplan. Espanjassa Sasu Salin, Alex Murphy ja Edon Maxhuni olivat jälleen joukkueensa parhaimmistoa ja Alexander Madsen oli tehokkaana Latviassa.

28.2.2020 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi jatkaa SIG Strasbourgin peräsimessä kauden loppuun

Kuukauden päivät Ranskan Pro A:ta pelaavan SIG Strasbourgin päävalmentajana toiminut lappeenrantalaislähtöinen Lassi Tuovi, 33, jatkaa joukkueen peräsimessä pelikauden 2019-20 loppuun asti. Tiedosta uutisoi SIG Strasbourg verkkosivuillaan torstai-iltana.

18.2.2020 15:09 Susijengi

Ammattilaistulokkaat Seppälä ja Maxhuni tuovat uudet oppinsa Susijengin käyttöön

EM-karsintaleiritykseensä eilen kerääntyneessä Susijengissä pelaa useampikin ensimmäisen kauden euroammattilainen. Pelinrakennusosastolla Joensuusta Ranskan Aix-Maurienneen siitynyt Ilari Seppälä ja Yhdysvalloista CB Gran Canarian farmijoukkueeseen edennyt Edon Maxhuni uskovat kansainvälisen ammattilaiskokemuksen auttavan heitä myös maajoukkueympyröissä.

18.2.2020 10:59 Korisliiga

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson Kataja Basketiin

Alkukaudella Ranskan Pro A:ssa Bourg-en-Bresseä edustanut Susijengin pelinrakentaja Jamar Wilson, 35, palaa kahdeksan ja puolen vuoden jälkeen Suomeen ja Korisliigaan. 185-senttisen, kaksissa arvokisoissa Suomea edustaneen Wilsonin uusi osoite on joensuulainen Kataja Basket, jota hän edustaa loppukauden ajan. Sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2020-21.

17.2.2020 10:42 Susijengi

Katsaus Susijengin pelaajien seurajoukkuekauteen 2019-2020

Susijengin pelaajat kerääntyvät yhteen ensimmäisen EM-karsintaikkunan merkeissä tänään maanantaina. Susipelaajien kausi 2019-20 seurajoukkueissaan on ollut tuloksellinen niin kansainvälisillä kentillä kuin kotoisessa Korisliigassakin, arvioi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

14.2.2020 10:21 Suomalaiset ulkomailla

Salinin ja Tuovin cup-urakat käynnistyvät perjantaina

Euroopan koripallosarjoissa pelataan cup-kilpailuja viikonlopun aikana. Sasu Salin jahtaa viime viikonlopun Intercontinental Cupin mestaruuden jatkoksi Espanjan Copa del Rey'n voittoa ja Lassi Tuovin SIG Strasbourg puolustaa Ranskan Leaders Cupin voittoa.

13.2.2020 11:55 Suomalaiset ulkomailla

Lindbom ja Palmi aloittavat taistelun cup-mestaruuksista

Useissa Euroopan koripallosarjoissa taistellaan loppuviikosta cup-mestaruuksista. Susijengiläisistä ensimmäisinä tositoimissa ovat Carl Lindbom Puolassa ja Topias Palmin Vanoli Cremona lähtee puolustamaan Italian cup-mestaruuttaan.

10.2.2020 07:46 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli seurajoukkueiden maailmanmestaruutta

Sasu Salin pääsi ensimmäisenä suomalaispelaajana juhlimaan seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnauksen, FIBA Intercontinental Cupin, voittoa.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

6.2.2020 08:27 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy juhli cup-voittoa - Mestarien liigan lohkovaihe päätökseen

Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin, Copa Princesan, voittoa. Mestarien liigan lohkovaiheessa saatiin myös pelit päätökseen.

31.1.2020 07:56 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin tulikuumana Mestarien liigan suomalaiskohtaamisessa

Sasu Salin oli käsi kuumana Mestarien liigassa, kun hän upotti kovalla prosentilla 20 pistettä Alexander Madsenia ja VEF Riikaa vastaan.

27.1.2020 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Seppälä vauhdissa Ranskassa – Murphy tehokkaana Espanjassa

Ilari Seppälä jatkoi hienoja esityksiään Ranskan ProB:ssä tekemällä tupla-tuplan. Alex Murphy sen sijaan oli joukkueensa ykköstykki 23 pisteellä.

26.1.2020 10:24 Susijengi

Lassi Tuovi SIG Strasbourgin päävalmentajaksi

Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.

23.1.2020 23:45 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin kolmikko kovassa vireessä

Susijengin pelaajat osoittivat vahvaa virettä, kun Sasu Salin, Carl Lindbom ja Alexander Madsen pistivät taululle kovia tehoja alkuviikon otteluissaan. Petteri Koponen sen sijaan pääsi pitkästä aikaa voiton makuun Euroliigassa.

19.1.2020 22:31 Suomalaiset ulkomailla

Iisalot johdattivat joukkueensa historialliseen saavutukseen

Tuomas ja Joonas Iisalo valmensivat Crailsheim Merlinsin seuran uuteen voittoennätykseen Saksan Bundesliigassa, kun Merlins nappasi jo kauden kymmenennen voittonsa.

19.1.2020 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Maxhuni ja Ahonen vauhdissa Espanjassa

Edon Maxhuni ja Roope Ahonen olivat jälleen vahvalla pelipäällä molempien ollessa joukkueidensa parhaimmistoa voitto-otteluissa. Positiivisiin uutisiin kuului myös Alexander Madsenin paluu parketille pienen loukkaantumisen jälkeen.

Näytä lisää vastaavia