Silja Viidalla positiivinen ensimmäinen kausi ulkomailla – ”Tämä oli aika helppo askel”

6.4.2022 14:18 Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.

Silja Viita pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

IK Eos jäi runkosarjassa niukasti pudotuspelien ulkopuolelle ollen runkosarjassa yhdeksäs. Joukkue taisteli pitkään pudotuspelipaikasta, mutta yhdeksästä viimeisestä ottelustaan se voitti vain yhden ja lopulta paikka kahdeksan joukossa jäi kolmen voiton päähän.

- Oli tietenkin pieni pettymys, ettemme päässeet pudotuspeleihin. Se jäi pienestä kiinni ja hävisimme sellaisia otteluita, jotka meidän olisi pitänyt voittaa. Loppukaudesta peli ei oikein kulkenut, Viita kertaa kautta.

Viita kuului kaudella joukkueen luottopelaajiin. Peliaikaa kertyi keskimäärin yli 25 minuuttia ottelua kohden ja tilastokeskiarvoikseen hän merkkautti 10,0 pistettä, 5,6 levypalloa ja 1,7 syöttöä.

- Ihan hyvä ensimmäinen kausi ulkomailla. Tilastollisesti kausi ei ollut huono.

Ruotsin liigaa Viita piti hyvätasoisena ja tasaisena.

- Melkein kaikki joukkueet olivat aika lailla saman tasoisia eikä isoja eroja joukkueiden välillä ollut. Kaikki pystyivät voittamaan toisensa ja kauden aikana nähtiin paljon yllätysvoittoja. Tuomareilla soi pilli vähän herkemmin kuin Suomessa, Viita vertaillee.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Viidalla ei ollut kauden aikana sopeutumisvaikeuksia kentällä tai sen ulkopuolella.

- Englantini on ihan hyvällä tasolla ja kentällä osasin kommentoida englanniksi, vaikka välillä alussa meinasikin termit tulla suomeksi.

- Tämä oli aika helppo askel mennä naapurimaahan pelaamaan ja osaan aika hyvin lukea ja kirjoittaa ruotsia, joten tuntui helpolta mennä lähelle. Seuraavaksi voisi olla vähän isompi askel.

- Kokonaisuudessaan kaudesta jäi hyvä fiilis. Meillä oli tosi hyvä joukkuehenki ja tulimme hyvin toimeen sekä kentällä että sen ulkopuolella eikä kauden aikana ei ollut mitään ylimääräistä draamaa.

Nyt kun Viidalla on ensimmäinen kausi ulkomailla takana, niin veri vetää ulkomaan kentille myös jatkossa. Todennäköisesti suunta on kuitenkin joku toinen kuin Ruotsin.

- Mielelläni pelaisin seuraavaksi jossain muualla. Haluan kokea eri maita ja kulttuureja. Italia, Espanja tai Saksa voisivat olla sellaisia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, mutta en tiedä vielä missä kausi jatkuu.

Henkilöt

 
29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

8.6.2022 15:10 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen pelasi vahvan kauden Italian Serie A2:ssa – ”Oma peli meni yllättävänkin hyvin”

Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.

4.6.2022 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen loisti Ranskassa – ”Pelillisesti tämä oli varmasti urani paras kausi”

Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.

1.6.2022 15:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestaruus Veera Pirttisen kauden kruunu – ”Kausi oli kokonaisuudessaan hieno”

Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.

10.5.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin kauteen mahtui onnistumisia ja pettymyksiä

Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.

22.4.2022 16:37 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä tapahtumarikas kausi – ”Mahtui kaikenlaisia tapahtumia ja muutoksia”

Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

16.4.2022 12:18 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttinen aloittaa finaalit Slovakiassa – ”Odotettavissa on tasaväkinen finaalisarja”

Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.

Näytä lisää vastaavia