Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

5.1.2024 17:24 Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

Emili Melnikova (vas.) ja Aluel Machol juhlivat Baltic Sea Cupin mestaruutta. Kuva: Viron koripalloliitto.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi juhlistamaan turnauksen mestaruutta, kun päätöspelissä Ruotsi kaatui loppunumeroin 98-64 (52-36).

Suomi vei jokaisen neljänneksen ja jo ennen puoliaikaa ero repesi hetkeksi yli 20 pisteen. Yli 30 pisteen johtoon Sudenpennut pääsi päätösneljänneksellä, jonka Suomi vei 31-17.

– Aloitimme tosi hyvin matsi ja jokainen erä. Vähän jaksojen kestäessä alkoi näkymään, että eilen meillä oli myöhäisempi matsi ja vastustajalla aikaisempi. Olimme paikoin vähän raskaalla jalalla liikenteessä, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Siitä huolimatta olimme koko ajan pelin päällä. Väsymys näkyi ehkä eniten siinä, että jouduimme käyttämään liikaa käsiä puolustuksessa ja vastustaja pääsi liikaa ensimmäisellä puoliajalla vapaaheittoviivalle.

– Muuten aika tasapainoinen esitys. Jos lähentelee 100 pistettä joka matsissa, niin onhan tässä hommassa jotain siistiä. Emmekä ole edes kauhean pitkällä meidän pelaamisessa ja siitä huolimatta teemme tuollaisia lukemia.

Suomen puolustus pakotti Ruotsin kokonaisuudessaan 45 menetykseen. Sen lisäksi Suomi vei levypallot 60-36.

Suomen pistenaiset ottelussa olivat Jessi Nenonen (17/4/6 riistoa), Anna Gardziella (17/7/5 syöttöä), Emili Melnikova (15/4), Nea Schreck (13/5/7 syöttöä/8 riistoa) ja Aino Koskela (13/3). Ruotsin pistekärki oli Leila Bajagilovic (13/6/5 syöttöä/4 riistoa).

Turnauksen aikana Suomi voitti jokaisen kolmesta pelistään selkeällä marginaalilla korieron ollessa +95. Vastustajista Latvia ja Ruotsi pelaavat Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa.

– Se antaa luottoa ja uskoa, että olemme kesällä valmiina vuoden pääkoitoksiin, Räikkä aloitti perkaamisen.

– Kokonaiskuvassa olen iloinen, että pelissä näkyi asiat, joita olemme harjoitelleet. Hyvää koko kentän pelaamista ja puolen kentän puolustuksessa näkyi auttamisia ja rotaatioita, joita olemme käyneet lävitse. Ihan aina ei onnistuta, mutta aika usein. Sitten hyökkäyksessä tukeudumme omiin hyökkäysmalleihimme, joita olemme harjoitelleet, jos peli menee muuten rikki.

– Meillä on vähintään 12 pelaajaa, jotka tällä tasolla pystyvät pelaamaan sellaisessa roolissa, että he vaikuttavat ottelun kulkuun. Hyvä tilanne. Viimevuotiseen tapaan voimme rakentaa joukkuetta. Iso plussa oli myös pelaajien peli-ilme ja yhdessä tekeminen. Valmentaja voi sanoa, mitä haluaa, mutta viime kädessä se lähtee pelaajista. Iloinen ja onnellinen, aavistuksen yllättynyt, että olimme noin hyviä.

Suomelta Nea Schreck valittiin Suomen joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Anna Gardziella taas valittiin koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

> Ottelutilastot


18-vuotiaille tytöille jälleen älytön määrä riistoja

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue tuuletti turnausvoittoa Ruotsin kaatuessa viimeisessä ottelussa numeroin 79-46 (40-30).

Ruotsi oli pitkään ensimmäisellä puoliajalla johdossa, kunnes Sudenpennut kiri 10 pisteen johdon puoliajalle, eikä enää katsonut taakseen. Kolmannen neljänneksen alun Suomi vei pystyyn ja ero repesi yli 20 pisteeseen.

– Ruotsi oli valmistautunut meidän aktiiviseen puolustamiseen hyvin. Olimme hieman yli-innokkaita ensimmäisellä puoliajalla, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloitti.

– Paransimme hienosti pelin edetessä. Kolmannen erän ensimmäiset noin kuusi minuuttia ratkaisivat pelin totaalisesti. Saimme todella hyvällä puolustuksella stopattua heidät toistuvasti ja saimme juostua helppoja koreja lukuisista riistoista. Stop and go -koripalloa parhaimmillaan.

Ruotsille menetyksiä kertyi hurjat 47 kappaletta; Suomen riistomäärä taas oli 33.

Sudenpennut onnistui jälleen läpi kokoonpanonsa, mutta korkeimmat pistelukemat heittivät Lilli Onnela (20/4) ja Nicole Ogun (10/8).

– Todella ylpeä meidän esityksestä kaiken kaikkiaan. Puolustimme todella aktiivisesti yhdessä ja saimme kaikissa peleissä älyttömän määrän riistoja. Tätä kautta pääsimme juoksemaan kenttää. Siihen yhdistettynä hyvä levypallopelaaminen molemmissa päissä kenttää, niin ei voi olla kuin tyytyväinen.

Ella Sahuri palkittiin Suomen parhaaksi pelaajaksi. Lilli Onnela taas valittiin koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

> Ottelutilastot


18-vuotiaat pojat puolustivat Ruotsin kumoon

Kolmas mestaruutta juhlinut suomalaisjoukkue oli 18-vuotiaat pojat, jotka päihittivät päätöspelissään Ruotsin 79-67 (38-31).

Suomi oli keulilla läpi ottelun, mutta lopullinen ratkaisu nähtiin päätösneljänneksen alussa, kun ero repesi hetkeksi 20 pisteeseen asti. Loppumetreillä Ruotsi pääsi kaunistelemaan lukemia Suomen sähläilyn myötä.

– Tämä on aina hankala yhdistelmä, että edellisen illan ottelu päättyy melkein klo 22 ja sitten mennään uudestaan. Mutta saimme ihan hyvän alun. Pienten vastoinkäymisten jälkeen pelasimme kuitenkin vakaan pelin. Puolustimme aika hyvin, muttei meille tullut mitään isompaa hyökkäyspurskahdusta. Iloksemme ei tullut myöskään ruotsalaisille.

Suomen tehokolmikko oli Elmeri Abbey (27/5/6 syöttöä/4 riistoa), Olavi Suutela (15/6) ja Kalle Kuhalampi (15/6/6 riistoa). Ruotsin pisteykkönen oli Ludvig Lindby (20/3).

Turnauksen parhaaksi pelaajaksi Suomelta valittiin Olavi Suutela. Elmeri Abbey taas valittiin koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Suomi voitti turnauksessa jokaisen pelinsä.

– Baltic Cup on perinteisesti maajoukkuevuoden aloitus. Nyt meillä on tietenkin spesiaalivuosi, koska pelaamme EM-kotikisat Tampereella. Tuloksellisesti hyvä aloitus. Nämä pojat ovat jo useamman vuoden pelanneet yhdessä ja ovat hyvähenkinen porukka. Tämä turnaus vahvisti sitä joukkuehenkeä ja yhteenkuuluvuutta, Lohikoski aloitti turnauksen annin puinnin.

– Puolustuspeli oli läpi turnauksen pääsääntöisesti oikein hyvällä tasolla ja antaa mahdollisuudet pärjätä myös kesän peleissä. Hyökkäyspeli vaatii tietenkin enemmän yhteisiä harjoituksia ja yhteisiä pelejä. Tarkoituksena on ollut nopeuttaa pelaamista. Monta ruuvia on vielä kääntämättä, mutta saimme hyviä pieniä välähdyksiä.

> Ottelutilastot


16-vuotiaat pojat kärsivät kolmannen tappionsa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas kärsi tappion, kun Ruotsi vei voiton nimiinsä lukemin 72-89 (41-45).

Sudenpennut oli valtaosan pelistä tuloksellisesti jäljessä, mutta päätösneljänneksellä joukkue kampesi hetkeksi muutaman pisteen johtoasemaan. Ruotsi kuitenkin keräsi rivinsä paineen alla ja vei viimeiset kolme minuuttia selkeästi.

– Pelattiin lähes koko peli samalla kentällä Ruotsin kanssa, ja loppu repsahti turhan rumaksi, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi,

Suomen korkeimmat pistemäärät heittivät Benjamin Passila (16/4), Andrej Pavlovic (13/10/4 syöttöä), Aarne Pällijeff (11/2) ja Olli Laitinen (10/6). Ruotsin paras pistemies oli Lucas Veller (15/7).

Suomi hävisi turnauksessa jokaisen kolmesta ottelustaan.

– Tämänkin turnauksen merkitystä tälle joukkueelle ja erityisesti sen pelaajille voidaan paremmin arvioida pidemmällä aikavälillä. Tässä kohtaa tasomme riitti näihin lopputuloksiin ja niitä kunnioitamme.

> Ottelutilastot

 
4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

3.1.2019 20:45 Sudenpennut

Poikamaajoukkueet avausvoittoihin Baltic Sea Cupissa

Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

1.1.2024 16:05 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Tallinnassa pelattavaan Baltic Sea Basketball Cupiin 2024

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteikäs maajoukkuevuoden käynnistävä turnaus pelataan Audentesin urheilukoulussa, Tallinnassa, 3.-5.1.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

Näytä lisää vastaavia