Suomalaisen naiskoripallon keulakuva: Taru Tuukkanen

23.11.2018 09:33 Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen lopetti maajoukkueuransa keskiviikkona Susiladiesin EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Basket.fi-artikkelissa Susiladies kertoo omista Taru-muistoistaan.

Taru Tuukkanen, yksi Suomen kaikkien aikojen koripalloilijoista. Kuva: Ville Vuorinen.

Taru on ollut jo pitkään suomalaisen naiskoriksen keulakuva. Pitkä ura Yhdysvalloissa, Espanjassa ja vielä Suomessakin vanhempina vuosina. – Anniina Äijänen

Ensimmäiset muistikuvat Tarusta on Espanjasta, kun olin itse C-tyttö ja kävimme katsomassa Tarun peliä. Me ollaan edelleen naureskeltu meidän yhteiskuvaa sieltä, kun ollaan fanittamassa Tarua. – Annika Holopainen

Muistan aina 17-vuotiaana, kun olin ensimmäistä kertaa Naisten Korisliigassa ja Taru tuli pelaamaan meidän kanssa Peli-Karhuihin. Silloin minua ja Lindaa haastateltiin kentän laidalla, että millaista on pelata Tarun kanssa. Silloin vastattiin, että ihan kiva pelata Tarun kanssa. Ja vieläkin on ihan kiva pelata Tarun kanssa. – Anissa Pounds

Kun ensimmäisen kerran pelasin Tarun kanssa Peli-Karhuissa, niin muistan, että Taru vain sanoi, että pistetään pitkiä palloja, Linda juoksee ja tehdään korit siitä. – Linda-Lotta Lehtoranta

Yhden vuoden pelasin Tarun kanssa samassa seurajoukkueessa. Se oli aika siistiä. Olin silloin vielä juniori ja samassa joukkueessa pelasi sellainen nimi kuin Taru Tuukkanen. Se veti kyllä nöyräksi tytöksi. – Roosa Lehtoranta

Tuukkanen tuulettaa uransa ensimmäistä SM-kultaa keväällä 2017. Kuva: Ville Vuorinen.

Pelasin ensimmäistä kertaa Tarua vastaan Naisten Korisliigassa ja itse vain katsoin kentällä, että nyt on vastassa aivan huikea mimmi. – Sara Bejedi

Kun pelasin Tarua vastaan ensimmäisen kerran, niin jännitti aivan sikana. – Elina Arike

Ensimmäistä kertaa, kun pelasin Tarua vastaan, niin oli hienoa nähdä vitospaikan pelaaja, joka osaa tehdä muitakin asioita kuin postailla. – Awak Kuier

Tarulla on aivan mieletön korisäly. Hän on niin kokenut ja niin taitava, että ei voi muuta kuin katsoa ylöspäin. – Linda-Lotta Lehtoranta

Aina ollut sellainen pelaaja, jota olen katsonut ylöspäin. Nuorempana on hienoa ottaa oppia. – Anniina Äijänen

Taru Unkaria vastaan syksyllä 2010. Peräti 165 maaottelussaan Tuukkanen teki keskimäärin 15,3 pistettä. Kuva: Tytti Nuoramo.

Kyllä se kokemus näkyy kentällä verrattuna meihin nuorempiin. – Helmi Tulonen

Taru on fiksu iso pelaaja, joka pystyy johtamaan peliä. Koris on kehittynyt lajina, mutta Taru on pysynyt kehityksessä mukana. Jotenkin Tarun kanssa on vain helppo pelata. – Elina Arike

Nuorempana pelaajana Taru on ollut esimerkkinä ja häneltä on saanut vinkkejä, että miten toimia pelaajana sekä kentällä että sen ulkopuolella. – Veera Pirttinen

Taruhan on huipputyyppi kentällä ja kentän ulkopuolella. Hyvin kilpailuhenkinen kuten itsekin, joten hyvin ollaan tultu juttuun. – Saara Wahlgren

Taru on varmaan kilpailuhenkisin tyyppi kenet olen koskaan tavannut. – Annika Holopainen

Taru tahtoo voittaa treeneissä ja peleissä. Se on myös hänen vahvuutensa koripalloilijana. – Roosa Lehtoranta

Näissä tunnelmissa Taru poistui parketilta. Vastassa halaamassa seurajoukkuevalmentaja Miikka Sopanen. Kuva: Ville Vuorinen.

Jos Taru epäonnistuu, niin hän vain nostaa päänsä ylös, jatkaa pelaamista ja tekee asiat vielä kovempaa. Taru on iso roolimalli kaikille pelaajille. – Awak Kuier

Taru on jättänyt ison leiman suomalaiseen koripalloon. Eikä pelkästään pelillisesti, vaan se ”mindset”, että miten hän pelaa kentällä ja käyttäytyy myös sen ulkopuolella. – Sara Bejedi

Tarun ura on aivan mieletön. Ei sitä voi Suomessa verrata oikein kehenkään muuhun isoon pelaajaan. – Anissa Pounds

Henkilöt

 
22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

2.2.2023 09:59 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta palaa Saksan Bundesliigassa pelaavaan Kelterniin

Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.

25.8.2022 14:47 Susiladies

Susiladiesin Silja Viita siirtyy Forssan Alkuun

Susiladiesissa kymmenen ottelua pelannut, viime kaudella Ruotsin pääsarjaa pelannut, Silja Viita, 20, on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Forssan Alun kanssa. Viita pelasi edellisen kerran naisten Korisliigaa kaudella 2020-21 HBA:ssa.

22.8.2022 09:13 Susiladies

Susiladiesin Ebba Pekonen on tehnyt sopimuksen Torpan Poikien kanssa

Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Torpan Pojat on kiinnittänyt Susiladies-takapelaaja Ebba Pekosen, 21, ensi kaudeksi. Pekonen pelasi kaudella Ruotsin pääsarjassa, josta hän siirtyi joulukuussa Espanjan kakkostasolle.

21.7.2022 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta Vesiluoma siirtyy Ruotsin pääsarjan Alvik Basketiin

Espoo Basket Teamin kantaviin voimiin jo yli puoli vuosikymmentä kuulunut Lotta Vesiluoma, 25, siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun Vesiluoma on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjassa pelaavan Alvik Basketin kanssa.

15.4.2022 09:02 Susiladies

Janette Aarnio on valinnut yliopistokseen South Floridan

HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.

2.12.2021 09:13 Susiladies

Susiladiesin Sara Rokkanen liittyy Peli-Karhujen paitaan

Susiladiesin Sara Rokkanen, 25, palaa naisten Korisliigaan, kun Rokkanen on tehnyt pelaajasopimuksen Peli-Karhujen kanssa. 22 ottelua naisten maajoukkueessa pelannut Rokkanen pelasi aiemmin tällä kaudella Espanjan kakkossarjaa Maresmessa.

2.12.2021 08:49 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Israeliin vahvistamaan Neve David Ramlaa EuroCupissa

Susiladiesin takakentän luottopelaaja, Peli-Karhuissa naisten Korisliigaa aiemmin tällä kaudella pelannut, Linda-Lotta Lehtoranta, 30, siirtyy Israeliin, jossa hän vahvistaa Neve David Ramlaa EuroCupissa.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

6.9.2021 08:37 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajaksi valittu Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Hallitseva Suomen mestari sai iloisia uutisia, kun naisten maajoukkueen takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

Näytä lisää vastaavia