Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

9.8.2018 08:37 Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

Susiladies kohtaa Viron kahdesti ensi viikolla vieraissa. Kuva: Ville Vuorinen

Susiladiesin kesä alkoi kesäkuussa, kun Suomi matkusti nuorella kokoonpanolla Riikaan häviten MM-kisoihin valmistautuvalle Latvialle 96-46. Ottelu oli osa kansainvälistä Roosa nauha -tapahtumaa.

Nyt Susiladies on kokoontunut jälleen yhteen valmistautuen Viro-otteluiden kautta marraskuun karsintaikkunaan, jolloin Suomi saa vastaansa kotikentällä 17.11. Slovenian ja 21.11. vieraissa Romanian.

– Meillä on Viro-otteluissa karkeasti noin kymmenen pelaajaa, jotka muodostavat meidän rungon EM-karsintaikkunassa. Heidän harjoittelunsa ja joukkueena pelaamisen eteenpäin vieminen ovat pääagendat tässä vaiheessa, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

– Toisena asiana meillä on muutama yliopistopelaaja, jotka eivät kouluvelvoitteiden takia päässeet mukaan kesäkuussa, joten heitä ajetaan sisään maajoukkuetoimintaan, Salminen lisää.

Susiladiesin ottelut elokuussa 2018

  • Ti 14.8. klo 19:00 Viro – Suomi @ Paide E-Piim Spordihall
  • Ke 15.8. klo 11:00 Viro – Suomi @ Paide E-Piim Spordihall
 
21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

9.2.2018 16:30 EM-karsinnat

Susiladiesin EM-karsintavastus Romania on vahvasti viisikkonsa varassa

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies pelaa huomenna lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa kello 14:00 Romaniaa vastaan EM-karsintaottelun. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikän mukaan Romanialla on vahva aloitusviisikko, mutta korintekovastuu nojaa vahvasti kahteen laituriin Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaan.

Näytä lisää vastaavia