Suursuosikki Serbia ja EM-kisaisäntä Georgia Susijengin kanssa samaan EM-karsintalohkoon

22.7.2019 15:47 Eurooppalaisen koripallon voimamaa Serbia sekä yhdeksi vuoden 2021 EM-kisaisännistä valittu Georgia tekevät Susijengille seuraa vuosina 2020-21 pelattavissa EM-karsinnoissa. E-lohkon neljänneksi joukkueeksi on tarjolla Sveitsi, Portugali ja Islanti.

Susijengi kohtaa vuosien 2020-21 EM-karsinnoissa Serbian ja Georgian. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin EM-karsintalohko kävi jo kättelyssä pykälää ahtaammaksi, sillä EM-kisaisännyytensä vuoksi Georgialle lohkeaa kiintiöpaikka vuoden 2021 EM-kisoissa. Lohkon kahdesta muusta kisapaikasta kisaavatkin Susijengi, Serbia ja elokuussa määriteltävä kolmas joukkue.

- Eurooppa on suuri. Voi olla, ettei ehdi illaksi kotiin noiden pelien jälkeen, päävalmentaja Henrik Dettmann sanailee tuleviin vierasmatkoihin viitaten.

- Voisi hyvällä syyllä sanoa, että kovin mahdollinen lohko. Tässä jo MM-karsinnoista tutulla järjestelmällä lohkoarvonnoilla ja päivän kunnolla on alati suurempi merkitys.

Serbia vahva, Georgia kysymysmerkki

Virtus Bolognaan siirtynyt Milos Teodosic kuuluu Serbian ykkösnyrkkiin. Kuva: FIBA Europe.

Lohkon suursuosikkina voidaan hyvällä syyllä pitää hallitsevaa EM- ja MM-hopeamitalisti Serbiaa.

Huomionarvoista kuitenkin on, että mm. Nikola Jokicin (Denver Nuggets), Milos Teodosicin (Virtus Bologna) ja Bogdan Bogdanovicin (Sacramento Kings) tähdittämällä Serbialla ei ole seurajoukkuekauden aikana pelattavissa EM-karsinnoissa NBA-miehistöään käytössään. Oman muuttuvan tekijänsä kuvioon tuo myös taannoisia MM-karsintoja varjostanut FIBA:n ja Euroliigan välinen kiista pelaajien edustusoikeuksista.

Eräänlainen kysymysmerkki on myös kisapassinsa jo leimannut Georgia.

- Serbia saa suurena koripallomaana sen edun, että he eivät ole niin riippuvaisia päivän kunnosta kuin muut maat. Toisaalta suuruutensa vuoksi he menettävät karsinnoista myös pelaajistonsa terävimmän kärjen, jolla on myös vaikutusta, Dettmann pohtii.

- Georgia tulee varmasti karsintoihin voittamaan jokaista mahdollista ottelua, mutta kaikki tietävät, että on erilaista lähteä peleihin pakkovoittotilanteessa kuin kisapaikkansa jo varmistaneena. Saa nähdä, miten tilanne vaikuttaa Georgiaan.

Lohkon musta hevonen esikarsinnoista?

Islanti on kenties viimeisen EM-esikarsintalohkon ennakkosuosikki. Kuva: FIBA Europe.

Karsintalohko E:n viimeisestä paikasta kisaavat Sveitsi, Portugali ja Islanti, jotka kahinoivat keskenään EM-esikarsintojen viimeisessä vaiheessa 3.-21. elokuuta.

Islanti osoitti vaarallisuutensa hakemalla Susijengistä MM-karsintavoiton helmikuussa 2018, kun taas Sveitsi saa elokuun esikarsintapeleihin vahvistuksekseen Houston Rockets-sentteri Clint Capelan. Portugali aiheutti puolestaan Susijengille harmaita turkkikarvoja hiertävällä puolustuksellaan vuoden 2011 EM-jatkokarsinnoissa.

- Islanti on hyvässä asemassa. Heillä on tiivis ja yhtenäinen joukkue, jonka parhaat pelaajat (Martin Herrmannsson, Haukur Palsson, Tryggvi Hlinason) ovat lähestymässä parasta peli-ikäänsä ja saavat paljon peliaikaa hyvissä eurooppalaisissa seuroissa, Dettmann kommentoi.

- Toisaalta Portugali onnistui voittamaan Islannin EM-esikarsinnoissa. Capelalla vahvistettu Sveitsi on oikein huomionarvoinen joukkue – kun taas ilman Capelaa heidän konseptinsa on aivan erilainen. Helpolla näissä karsinnoissa ei pääse kukaan.

Karsinnat käyntiin helmikuussa 2020

Vuosien 2020-21 EM-karsintoihin osallistuu yhteensä 32 maata, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Jokaisesta lohkosta etenee kolme maata elokuussa 2021 pelattaviin EM-kisoihin.

Karsinnat pelataan kolmessa ikkunassa, jotka järjestetään helmikuussa 2020, marras-joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021.

EM-kisat pelataan elokuussa 2021. Kisojen alkulohkoja isännöivät Köln (Saksa), Milano (Italia), Praha (Tshekki) ja Tbilisi (Georgia).

Yhteensä kuusitoista joukkuetta etenee kisojen loppupeleihin Berliiniin.

 
8.8.2023 13:17 Susijengi

Susijengi EM-karsintoihin Serbian, Georgian ja Tanskan seuraksi

Vuosien 2024–25 EM-karsintalohkot arvottiin tiistaina iltapäivällä Münchenissa ja arpaonni toi Susijengin tanssikumppaneiksi koripallojätti Serbian, aina vaarallisen Georgian sekä lohkon haastajajoukkueen Tanskan kanssa karsintojen G-lohkossa.

15.2.2022 11:25 Susijengi

Susijengillä helmikuussa kaksinkertainen tanssivuoro Euroopan mestarin kanssa

Helmikuun MM-karsintaikkuna tarjoaa Susijengille maailmanluokan mittapuun, kun viime kesän olympialaisissa pronssiotteluun yltänyt hallitseva Euroopan mestari Slovenia asettuu Suomea vastaan ensiksi kotikentällä Espoossa ja sitten vieraskentällä Koperissa.

22.2.2021 11:43 Susijengi

Pähkinänkuoressa: EM-karsinnat 2020–21

Uusi kilpailujärjestelmä, pandemia, kuplajärjestelyt ja miehistönvaihdokset – vuosien 2020–21 EM-karsinnat olivat Susijengille vaiherikas ja haastava kokonaisuus, joka jännittävien kaarteiden jälkeen päättyi onnellisesti viidenteen perättäiseen EM-kisapaikkaan kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

21.2.2021 19:55 Susijengi

Susijengi säpisi Georgian kumoon päätösneljänneksellä

Fantastinen avauspuolisko, raskas kolmas jakso ja puolustuspään onnistumisten myötä kuitattu päätösneljänneksen kasvojen pesu – siinä reseptit Susijengin EM-karsinnat päättäneeseen 70–78 (30–49)-voittoon Georgiasta. Susijengi selvisi helmikuun karsintaikkunasta tappioitta ja eteni EM-kisoihin kolmella voitolla kuudesta ottelusta.

21.2.2021 09:29 Susijengi

Daniel Dolenc: ”Upeaa päästä kilpailemaan tämän tason pelaajien kanssa”

Susijengin korin läheisyyteen on kuluvan vuoden aikana ilmestynyt uusi möyrijä. Espoo Basket Teamin kasvatti ja Itävallan liigan Swans Gmundenia edustava Daniel Dolenc, 205 cm ja 27 vuotta, kohosi susirinkiin kypsemmällä iällä ja ottaa nyt kaiken irti saamastaan mahdollisuudesta harjoitella ja pelata maan parhaiden pelaajien kanssa.

20.2.2021 19:17 Susijengi

Susijengi ja Georgia nimesivät kokoonpanonsa sunnuntaille

Susijengi ja Georgia ovat nimenneet pelaajatusinansa sunnuntai-iltapäivän EM-karsintahuipennukseen. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimittänyt susitusinaan Mikko Koiviston ja Daniel Dolencin, kun taas Georgian kokoonpanoon kohosivat Luka Zakradze ja Kakha Jintcharadze.

20.2.2021 10:25 Susijengi

Horjumaton Georgia luottaa vahvuuksiinsa

EM-karsintalohko E:tä tappioitta johtanut Georgia sai perjantaina isän kädestä, kun Serbia nuiji joukkueen kumoon Tbilisin illassa. Susijengi odottaakin EM-karsintojen sunnuntaiseen päätösotteluun vastaansa sisuuntunutta kotijoukkuetta, joka hakee lohkovoittoa pelaamalla rutiinilla ja vahvuuksiensa kautta.

19.2.2021 19:50 Susijengi

Serbia nujersi Georgian, Susijengi jälleen EM-kisoihin!

Aiemmin päivällä Sveitsin nujertanut Susijengi päätti EM-karsintaperjantain riehakkaissa tunnelmissa, kun Serbia peittosi aiemmin tappiottoman lohkojohtaja Georgian lukemin 66–92 (31–47). Oman EM-kisapaikkansa varmistamisen lisäksi Serbia siivitti voitollaan kisoihin myös Susijengin, joka esiintyy syksyllä 2022 EM-näyttämöillä viidennen perättäisen kerran.

19.2.2021 17:02 Pääjuttu

Kenraali Koponen katkaisi Sveitsin kirin vapaaheittoviivalta

Periksiantamaton Sveitsi kiri EM-karsintaottelussa Susijengiä vastaan täsmäaseillaan 27 pisteen takaa kahden heiton päähän. Loppuhetkillä joukkuepuolustus ja Petteri Koposen seitsemän vapaaheittoa nousivat arvoon arvaamattomaan, kun Susijengi otti 92–84 (49–31) voitolla jättiaskeleen kohti syksyn 2022 EM-kisoja.

19.2.2021 09:37 Susijengi

Petteri Koponen: ”Iso peli, lähdetään voittamaan”

Tänään perjantaina pelataan isoin panoksin, sillä voitto alkuiltapäivän EM-karsintaottelusta Sveitsiä vastaan veisi Susijengin millin päähän syyskuun 2022 EM-kisojen ovilta. Vaikka joukkueen pitkäaikainen keulakuva Petteri Koponen, 32, on kokenut urallaan lähes kaiken, on iltapäivän peli kutkuttava hetki myös hänelle.

18.2.2021 18:12 Susijengi

Susijengi ja Sveitsi nimesivät miehistönsä perjantain otteluun

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann ja Sveitsin päävalmentaja Gianluca Barilari ovat nimenneet kokoonpanonsa perjantai-iltapäivän EM-karsinaotteluun Georgian Tbilisissä. Suora lähetys ottelusta alkaa Yle TV1:lla huomenna perjantaina klo 13.55.

18.2.2021 10:33 Susijengi

Sveitsistä on kehittynyt isommilleen painajainen

Epäitsekäs joukkuepeli, tulenpalavana roihuava henki, jokaisen tilanteen pelaaminen täysillä loppuun ja suruton kolmen pisteen heittopeli ovat olleet aseita, jotka ovat tehneet Sveitsistä painajaismaisen vastustajan oman EM-karsintalohkonsa joukkueille. Susijengin valmentajan Hanno Möttölän mukaan oma aktiivisuus onkin avainasemassa perjantain pelissä.

17.2.2021 11:01 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Oli selvää, että jos mahdollisuus avautuu, minä pelaan”

Toista kauttaan yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelaavalle Mikael Jantuselle, 20, oli syksystä asti ilmiselvää, että jos mahdollisuus pelata EM-karsintoja Susijengin paidassa kesken kauden avautuu, hän lentää Utahista karsintakkuplaan. Nuoresta iästään huolimatta Jantunen tulee olemaan avainroolissa, kun Susijengi kamppailee Tbilisissä EM-kisaputkelleen jatkoa.

16.2.2021 16:29 Susijengi

Susijengi Georgiaan neljäntoista miehen voimin

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt neljätoista pelaajaa viikonlopun ratkaiseviin EM-karsintaotteluihin Georgian Tbilisiin. Susijengi on sitten marraskuun EM-karsintaikkunan vahvistunut Alex ja Erik Murphylla, Mikael Jantusella ja Petteri Koposella.

16.2.2021 10:01 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Kun isoja saappaita tarjotaan, haluan olla valmis”

Toista kauttaan ammattilaisena pelaava Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 22, on tehnyt huipentuvien EM-karsintojen aikana vahvan sisääntulon Susijengiin. Viron-Latvian liigaa johtavan Pärnun pelinrakentajana toimiva Maxhuni kertoo tähdänneensä jo vuodet siihen, että voisi jonain päivänä johtaa Susijengin peliä Rannikon, Koposen ja Wilsonin jalanjäljissä.

15.2.2021 10:06 Susijengi

Erik Murphy: ”On ollut ikävä tätä jengiä”

MM-kisakesänä 2014 suomalaisyleisölle esitellyn Susijengin ison pään luottomiehen Erik Murphyn, 30, edellisestä esiintymisestä sinivalkopaidassa on kuin varkain ehtinyt kulua runsaat kaksi vuotta. Tämän viikon ratkaisevien EM-karsintapelien kannalta onkin onni, että ”Susi-Erkki” on pitkän poissaolon ja kuntoutuksen jälkeen löytänyt peli-ilmeen ja -vireen Japanissa.

10.2.2021 16:00 Susijengi

Määrätietoinen Susijengi matkaa Georgiaan EM-kisapaikan perässä

EM-karsinnat paikoista syyskuun 2022 EM-kisoihin huipentuvat ensi viikolla Georgian Tbilisissä, minne Susijengi matkaa korkein panoksin. Kahdesta jaossa olevasta EM-kisapaikasta mittelevät samassa karsintalohkossa monivuotinen mitalisuosikki Serbia sekä Susijengin ”päävastus”, Tbilisin karsintakuplan avausottelussa vastaan asettuva Sveitsi.

4.12.2020 19:21 Susijengi

Susijengin EM-karsintalohkon ratkaisupelit Georgiaan, Susiladies palaa Portugalin

Susijengin, Serbian ja Georgian tasaväkinen kisa paikoista vuoden 2022 miesten EM-kisoihin huipentuu Georgian pääkaupungissa Tbilisissä ensi vuoden helmikuussa pelattavaan kolmanteen EM-karsintakuplaan. Susiladiesin karsinnat puolestaan huipentuvat Portugalin Matosinhosiin tammi- ja helmikuun taitteessa.

30.11.2020 21:58 Susijengi

Susijengi kasvoi pelin sisällä, jäi hipan rooliin Serbiaa vastaan

Sveitsi-tappion sisuunnuttama Serbia oli lyödä tilannekovuudellaan ja toteuttamisellaan Susijengin kanveesiin jo maanantai-illan EM-karsintaottelun alkumetreillä. Edon Maxhunin herättämä Susijengi kasvoi pelin aikana silmissä, mutta Serbia katkaisi huolella Susijengin toisen puoliajan kirinpoikaset ja jäädytti ottelusta 75–66 (35–25)-voiton.

30.11.2020 18:07 Susijengi

Georgia piti pintansa Sveitsiä vastaan

Viime sekunnin Serbia-voittonsa myötä peli-ilmeensä löytänyt Sveitsi nousi tappiotonta Georgiaa vastaan viidentoista pisteen takaa kummitteluetäisyydelle maanantai-iltana Espoon EM-karsintalohkossa. Georgia piti kuitenkin päänsä kylmänä ja voittotilinsä puhtaana Tornike Shengelian uroteoilla pistein 84–91 (39–46).

Näytä lisää vastaavia