Uudistunut Belgia tuplamaaotteluihin Susijengiä vastaan selkä seinää vasten

26.2.2026 10:56 Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.

Pitkä, liikkuva Vrenz Bleijenbergh on Belgialla paljon vartijana. Kuva: FIBA Europe.

Belgia on suorittanut todellisen nahanluonnin, sillä alkutalven MM-karsintaikkunassa eniten minuutteja pelanneesta kuudesta miehestä peräti viisi on sivussa talven tuplatreffeistä Susijengiä vastaan.

Hyvänä uutisena Belgia saa takaisin riveihinsä pitkäaikaisen kenttäkenraalinsa Emmanuel Lecomten, jonka susifanit muistavat viime kesän tuplamaaotteluista Jyväskylässä ja Espoossa. Belgian muu miehistö näyttää Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Joonas Iisalon mukaan nuorelta ja nälkäiseltä.

- Edellisessä ikkunassa ylivoimaisesti suurin osa Belgian hyökkäyksestä käynnistyi heidän ykköstakamiehensä Retin Obasohanin pallonhallinnasta. Obasohan on nyt sivussa, joten hyvin oletettavaa on, että Lecomte täyttää hänen paikkansa, Iisalo pohtii.

- Vasta toista karsintaikkunaansa valmentavalla Julien Mahélla on hyvin selkeä sapluuna siinä, mitä hän haluaa kummassakin kenttäpäädyssä, ja joukkue toteuttaa valmentajan näkemystä erittäin hyvin.

Yksilötasolla Belgia on Iisalon mukaan nuori ja nälkäinen. Kolmekymppinen Lecomte pukeutuu veteraanin viittaan ja saa merkittävimpinä pelaajina vierelleen mm. Turkissa hyvää kautta pelaavan Vrenz Bleijenberghin sekä toisen pelinrakentajan Niels Van Den Eynden.

Iisalo kuitenkin muistuttaa, että kuten tavallista, vastustajaan keskittymisen sijaan tärkeämpää on, mitä tapahtuu omissa riveissä.

- On oma kysymyksensä, miten Belgia toteuttaa roolituksensa näin isojen kokoonpanomuutosten jälkeen. Se jää nähtäväksi. Olennaisempaa on, että Belgia on hävinnyt kaksi ottelua, ja he tulevat kotiyleisön edessä kovalla energialla ja selkä seinää vasten meitä vastaan. Meidän on oltava aloitteellinen joukkue ja päästä alusta asti kiinni omaan peli-identiteettiimme.

Susijengi ja Belgia kohtaavat Dome Charleroissa perjantai 27.2. klo 21.30 alkaen Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan suorana YLE TV 2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.

Coach Iisalon tärpit: seuraa heitä

  • Emmanuel Lecomte (180 cm/30 v.): ”Tulee todennäköisesti ottamaan Retin Obasohanin roolin ykkösedunluojana. Pelaa palloskriinejä, etsii muille tekopaikkoja ja tykkää ottaa keskietäisyyden heittoja omasta kuljetuksesta.”
  • Vrenz Bleijenbergh (211/25): ”Iso point forward. Todella taitava pelaaja, joka pystyy viimeistelemään monin tavoin: heittää, menee renkaalle, säkittää Turkin liigassa 15 pistettä per peli. Käsittelee palloa, osaa syöttää ja on varmasti yksi merkittävimmistä edunluojista Belgialle.”
  • Niels Van Den Eynde (180/25): ”Pelasi kaksi hyvää peliä edellisessä ikkunassa. Kovalla energialla pelaava pieni takamies, joka luo paljon kosketuksia painttiin ajoilla, viimeistelee läheltä itse ja syöttää erinomaisesti ajojen päätteeksi.”

Belgia II MM-karsintaikkunassa 23.2.-1.3.2026

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

Vrenz BLEIJENBERGH

211

2000

Merkezefendi (TUR)

Bram BOGAERTS

198

1998

Kortrijk Spurs (BEL)

Archange Izaw BOLAVIE

210

2001

Palma (ESP)

Haris BRATANOVIC

208

2001

Filou Oostende (BEL)

Niels DE RIDDER

195

2001

Antwerp Giants (BEL)

Leander DEDROOG

203

1999

Kangoeroes Mechelen (BEL)

Aubin GATERETSE

211

2001

Limburg United (BEL)

Mamadou GUISSE

197

2001

Limoges (FRA)

Emmanuel LECOMTE

180

1995

CS Valcea (ROU)

Siebe LEDEGEN

198

2005

Okapi Aalst (BEL)

Jarne LESUISSE

190

2002

Kortrijk Spurs (BEL)

Loïc SCHWARTZ

198

1992

Saint-Quentin (FRA)

Stephan Dibongue SWENSON

187

2002

Sporting CP (POR)

Niels VAN DEN EYNDE

180

2000

Okapi Aalst (BEL)

Thibault VANDERHAEGEN

204

1998

Limburg United (BEL)

  • Päävalmentaja Julien MAHÉ
  • Valmentaja Frederic WILMOT
  • Valmentaja Lionel BOSCO
 
25.2.2026 10:51 Susijengi

Alexander Madsen: ”Nuoremmilla kavereilla on touhu ihan uudella tasolla”

Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.

24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

18.2.2026 11:08 Susijengi

Belgia tiivisti MM-karsintakokoonpanonsa 15 pelaajaan

Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.

30.1.2026 08:11 Susijengi

Belgia nimesi ehdokkaansa helmi-maaliskuun Susijengi-kohtaamisiin

Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.

2.12.2025 08:37 Susijengi

Salin ohitti Klingan maaottelupisteissä, hätyyttelee pelattujen maaotteluiden viiden kärkeä

Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.

1.12.2025 22:42 Susijengi

MM-unelma elää! Laumana saalistanut Susijengi repi Ranskan riekaleiksi loppuunmyydyssä kotihallissa

Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.

1.12.2025 09:07 Susijengi

Edon Maxhuni maajoukkueuransa ensimmäisestä Ranska-kohtaamisesta: ”Tullaan nälkäisinä peliin”

Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.

30.11.2025 19:10 Susijengi

Susijengin ja Ranskan kokoonpanot vahvistettu maanantain otteluun

Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.

30.11.2025 10:43 Susijengi

Fyysinen, kollektiivinen Ranska Susijengin kimppuun avainpelaajilla vahvistuneena

Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.

Näytä lisää vastaavia