Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

2.2.2023 11:00 We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta suuren rahallisen lahjoituksen. Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu rahasto on avustanut vähävaraisia perheitä pysymään koripalloharrastuksessa vuodesta 2018.

Rahasto sai merkittävän ulkopuolisen lahjoituksen helmikuussa. Lahjoituksen antaja ei halua julkistaa nimeään tässä yhteydessä. Rahaston saama lahjoitus mahdollistaa huhti-toukokuussa täysin uuden ja ylimääräisen hakukierroksen avuntarvitsijoille.

 - Olen jo vuosia tukenut We deliver -rahastoa ja saanut seurata, kuinka suurta joukkoa lapsia ja nuoria Koripalloliiton ja -säätiön hienot ihmiset pystyvät tehdyillä lahjoituksilla tukemaan. Jos joku miettii, millä teolla voi positiivisesti vaikuttaa yhteiskuntamme tulevaisuuteen, niin lahjoitus We deliver -rahastolle antaa siihen mahdollisuuden, lahjoittaja kertoo.

- Nyt saadun lahjoituksen myötä voimme taata, että jokainen aidosti tukea tarvitseva saa tämän kauden aikana mahdollisesti rästiin jääneet kausimaksut maksettua ja seuraava koriskausi voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. On upeaa, että hienosta lajistamme löytyy näin hyväsydämisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa heitä, jolla on kentän ulkopuolella vaikeampaa. Haluan kiittää lahjoittajaa koko suomalaisen koripalloperheen puolesta, Koripalloliiton toimitusjohtaja Kati Packalén kiittelee.

We deliver -rahasto on auttanut vähävaraisia perheitä vuodesta 2018. Kaikkiaan yhdentoista hakukierroksen aikana rahaston kautta on jaettu 726 stipendiä ja 208.009 euroa vähävaraisten perheiden lapsien korisharrastuksen kulujen kattamiseen. Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry palkitsi rahaston kunniamaininnalla vuonna 2021.

- Annetaan me, jotta lapset voivat jatkossakin nauttia liikkumisesta, oppia toimimaan yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kokea onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä lapselle itselleen tärkeän asian parissa. Ja jotta liian monet lasten vanhemmat eivät tänä talvena joutuisi tekemään vaikeita valintoja koripalloharrastuksen jatkon osalta, lahjoituksen tehnyt henkilö päättää.

Tammikuussa 2023 järjestettiin 12. hakukierros, jonka stipendit jaetaan helmikuun puolenvälin jälkeen. Hakemuksia tuli juuri päättyneellä kierroksella ennätysmäärä, 395 kappaletta.

Haluatko olla mukana tukemassa vähävaraisten lapsiperheiden koripalloharrastusta? Lahjoita nyt! 

Tilinumero: FI45 5541 2820 0318 89, OKOYFIHH

Saaja: Suomen Koripalloliitto ry

Viite: We deliver -rahasto

Rahankeräyslupa: RA/2022/923

 
2.3.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä, 115 nuorelle tukea

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 115 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

16.1.2023 12:20 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 12. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 31.1. mennessä.

4.10.2022 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -tuet jaettu, 200 000 tukieuron rajapyykki rikkoontui

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 77 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

15.8.2022 10:14 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 4.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 11. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaina 4.9. mennessä.

31.5.2022 14:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen Suomeen sotaa paenneille ukrainalaislapsille

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto haluaa olla auttamassa sotaa pakenevia ukrainalaisia perheitä tarjoamalla heille mahdollisuuden koripalloharrastuksen jatkumiseen Suomessa.

3.8.2021 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 22.8. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo seitsemännen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 22.8. mennessä.

2.8.2021 15:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakaa 100 000 euroa vähävaraisille perheiden korisharrastajille – iso kiitos kaikille lahjoittajille

Yhdessä kerätty 100 000 potti mahdollistaa monille vaikeassa tilanteessa olevien perheiden lapsille mahdollisuuden pysyä rakkaassa koripalloharrastuksessaan.

4.1.2021 09:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 31.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo kuudennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 31.1. mennessä.

14.10.2020 08:45 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi tukea vähävaraisille lapsiperheille harrastuskulujen kattamiseen

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

4.8.2020 08:30 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 15.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia viidennen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea tiistaihin 15.9. mennessä.

27.5.2020 09:23 Yhteistyökumppanit

Ylimääräinen We deliver -hakukierros jakoi tukea koripalloharrastuksessa pysymiseen

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi ylimääräisellä kierroksella tukea koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen johdosta jäljellä oleviin kausimaksuihin.

1.4.2020 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston ylimääräinen hakukierros on nyt auki

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

20.3.2020 18:10 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto käynnistää ylimääräisen hakukierroksen 1.4. poikkeustilanteen takia

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.

17.2.2020 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto jakoi stipendejä: “Perheemme on kiitollinen saamasta tuesta”

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi helmikuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

7.1.2020 10:09 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on jälleen auki – hae 19.1. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia kolmannen kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 19.1. mennessä.

9.10.2019 10:33 Pääjuttu

We deliver -rahasto jakoi ennätysmäärän stipendejä vähävaraisille perheille

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 80 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

17.6.2019 12:48 Pääjuttu

Vähävaraisten perheiden koripalloharrastusta tukevalle We deliver -rahastolle merkittävä lahjoitus

Suomen Koripalloliiton ja PostNordin yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on saanut nimettömänä pysyttelevältä taholta merkittävän rahallisen lahjoituksen.

4.5.2023 10:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae 14.5. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.

24.3.2023 16:00 Seurat

Parempaa korista -webinaarissa aiheena psyykkinen hyvinvointi lasten ja nuorten urheilussa

Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

13.2.2023 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korisbuumi jatkaa kasvuaan: koripallo toista vuotta peräkkäin uuteen lisenssiennätykseen

Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.

Näytä lisää vastaavia