Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom vahvistaa Tapiolan Honkaa

13.7.2022 16:41 Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.

Calle Lindbom pelaa Korisliigaa pitkän tauon jälkeen kaudella 2022-23. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Calle on todistanut vuosien saatossa pystyvänsä olemaan erinomainen pelaaja Euroopan kovissa sarjoissa. Olemme todella innoissamme siitä, että hänet saatiin tulevalla kaudella takaisin Hongan paitaan. Nuoret tarvitsevat esimerkkejä ja Calle on juuri sitä, iloitsee Hongan päävalmentaja Aapo Heinonen joukkueen tiedotteessa.

- Perhesyistä oli melko selkeää, että jäisin täksi kaudeksi kotiin. Paluusta tulee kyllä nostalginen fiilis. Taitaa olla 13 vuotta edellisestä pelistä Tapiolan urheiluhallilla. Sieltä on hirmuinen määrä hyviä muistoja ja ensimmäisenä tulee mieleen ne vuodet, kun junnuna menin aina suoraan treeneistä katsomaan miesten pelejä, joissa esikuvani pelasivat, kommentoi Lindbom.

Korisliigaan nousseella Tapiolan Hongalla on voimassa sopimukset kaudesta 2022-23 Carl Lindbomin, Tuukka Kotin, Valtteri Mervolan, Aamos Laavaisen, Matias Rissasen, Saku Korhosen, Riku Korhosen, Daniel Kallströmin, Roope Tuovilan, Joni Sipilän, Eren Caglarin ja Topias Jokelan kanssa. Joukkuetta valmentaa Aapo Heinonen.

Korisliiga-jyrä ja Puolan konkari

Carl Lindbom aloitti pääsarjauransa kaudella 2008-09 vasta 16 vuoden iässä Mihailo Pavicevicin valmentamassa Espoon Hongassa. Edustettuaan Honkaa kevääseen 2010 Lindbom siirtyi Saksaan Frankfurt Skylinersiin Gordon Herbertin valmennettavaksi. Kaudella 2010–11 Lindbom pelasi sekä Saksan kolmosliigaa (Pro B) että Saksan Bundesliigaa. Kevätkauden 2011 lopussa Lindbom palasi loppukauden ajaksi Honkaan.

Korisliigan läpimurtonsa Lindbom teki 2011–12, jolloin hän urakoi helsinkiläiselle ToPolle 10,4 pistettä ja 4,2 levypalloa ottelua kohden pronssiin päättyneellä kaudella. Korisliigan kapteenit ja päävalmentajat äänestivät keväällä 2012 Lindbomin Korisliigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. ToPosta Lindbomin tie vei Loimaa Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön kautta takaisin Helsinkiin, missä hän kuului 2014–2017 Helsinki Seagullsin avainpelaajiin.

Ulkomaan ammattilaisdebyyttinsä Lindbom teki liettualaisessa Juventus Utenassa syksyllä 2017 kahden kuukauden ajan 2,4 pisteen ja 1,4 levypallon ottelukeskiarvoin. Haettuaan vauhtia Seagullsista Lindbom siirtyi Kroatian liigan KK Osijekiin, jota hän edusti Kroatian liigassa 10,2 pisteen ja 6,1 levypallon keskiarvoin.

Kroatian komennuksensa jälkeen Lindbom painoi itselleen vahvan jalan sijan Puolan liigassa, missä hän edusti Radomia vuosina 2018–20 ja Stal Ostrowta kaudella 2020-21. Erityisen hyvässä vireessä Lindbom oli Radomissa, missä hän tykitti 14,8 pistettä ja noukki 5,4 levypalloa ottelua kohden.

Kevään 2021 Lindbom edusti Antibes Sharksia Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 6,4 pisteen ja 3,3 levypallon keskiarvoin. Syksyllä 2021 Lindbom pelasi kaksikuukautisella sopimuksella Puolan liigaa ja FIBA Mestareiden Liigaa Trefl Sopotissa. Kevään 2022 Lindbom urakoi Islannin pääsarjan KR Reykjavikissa 17,0 pisteen ja 7,2 levypallon keskiarvoin.

Lindbomin palkintokaapista löytyy kolme SM-pronssia (ToPo 2012, Bisons 2014, Seagulls 2017) sekä kaksi Suomen Cupin mestaruutta (Honka 2009, Pyrintö 2011).

Maajoukkueurallaan Lindbom on pelannut 71 nuorten ja 32 haastajien maaottelua sekä edustanut Suomea vuosien 2013 ja 2015 universiadeissa. Susijengissä Lindbom on pelannut 61 ottelua 2,5 pisteen ja 1,5 levypallon keskiarvolla. Suomen EM-kisajoukkueeseen Lindbom kuului syksyllä 2017 Helsingissä ja Istanbulissa.

Henkilöt

 
27.2.2024 18:11 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi Salon Vilppaaseen

Susijengin MM-kisamiehistöön viime kesän Okinawan kisoissa kuulunut suomalais-yhdysvaltainen Jacob Grandison, 25, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Korisliigan ylempää loppusarjaa pelaavan Salon Vilppaan kanssa. Pitkän NCAA-uran pelannut 198-senttinen Grandison aloitti ammattilaisuransa talvella Espanjan kakkosliigan Menorcassa.

23.9.2023 09:52 Susijengi

Henri Kantonen Liettuaan Daniel Dolencin joukkuetoveriksi

Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.

12.9.2023 08:22 Susijengi

Roope Ahosen koripalloura päätökseen

Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.

3.9.2023 04:33 Susijengi

Henri Kantonen jatkaa Karhu Basketissa

Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.

15.8.2023 16:12 Susijengi

Shawn Hopkins vahvistaa Karhu Basketia

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.

8.8.2023 09:06 Susijengi

Topias Palmi vahvistaa Karhu Basketia

Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.

20.7.2023 19:35 Susijengi

Korisliigan MVP Severi Kaukiainen Slovakian mestarin puikkoihin

Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.

4.7.2023 13:55 Korisliiga

Salon Vilpas vahvistuu Luukas Vaaralla

Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

Näytä lisää vastaavia