28.4.2021 08:10 Taistelu suuren suosion tavoittaneesta 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo neljättä kertaa. Jälleen viime vuonna ennätyksiä rikkonut 3x3-kiertue huipentuu tänä vuonna Mall of Tripla -kauppakeskuksessa järjestettävään finaaliin Helsingissä.
Tulevana kesänä Tokion kesäolympialaisissa ensiesiintymisensä olympiatasolla tekevä 3x3:n Suomen mestaruuksista pelataan tulevana kesänä jo neljättä kertaa. Viime kesänä jälleen yli 100 joukkuetta osallistui taistelemaan Suomen mestaruudesta.
3x3-kiertue saa tulevaksi kesäksi peräti kolme uutta paikkakuntaa, kun Lahdessa, Kuopiossa ja Seinäjoella pelataan ensimmäistä kertaa osakilpailut, joiden voittajat etevät finaaliturnaukseen. Hakijoita turnausjärjestäjiksi oli enemmän kuin turnauksia oli mahdollista järjestää.
- Hienoa saada mukaan uusia kaupunkeja ja on ollut ilo huomata, että 3x3 toiminnalle on ollut kysyntää. Koripalloliitto lähtee yhdessä järjestävien tahojen kanssa rakentamaan tapahtumista koriskesän kohokohtia. Mielestäni onnistuminen vaatii sen, että olemme läsnä siellä, missä on ihmisiä ja tapahtumia, 3x3:n uusi projektipäällikkö Jussi Laurila Suomen Koripalloliitosta iloitsee.
Tulevana kesänä lopputurnaus järjestetään ensimmäistä kertaa kauppakeskuksessa, kun Pasilassa sijaitseva Mall of Tripla toimii finaaliturnauksen loppunäyttämönä.
- Äärimmäisen mielenkiintoista viedä yksi tapahtuma ensimmäistä kertaa kauppakeskukseen. Kovin moni ei ole päässyt kauppakeskuksessa urheilemaan. Uskon, että se myös motivoi tavoittelemaan entistä enemmän osakilpailujen voittoa ja hakemaan paikkaa finaaleissa. Turnauksen järjestäminen Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa mahdollistaa myös lajin tunnettavuuden kasvun, jolla pyrimme tavoittamaan uusia ihmisiä ja kohderyhmiä, Laurila hehkuttaa.
3x3-koriksen SM-osakilpailu on yhtenä päivänä pelattava FIBA:n alainen kilpasarja, joka on kaikille avoin ja siinä kilpaillaan sekä naisten että miesten sarjassa.
Kiertueaikataulu:
12.6. Helsinki (Helsinki-päivä)
19.6. Turku
3.7. Lahti
17.7. Tampere
24.7. Lappeenranta
7.8. Kuopio
14.8. Heinola
21.8. Seinäjoki
4.9. Finaalit (Mall of Tripla, Helsinki)
Kesän aikana pelatut SM-turnaukset Helsingissä, Heinolassa ja Tampereella ovat tarjonneet vauhdikkaita matseja ja upeaa koristunnelmaa, ja hienoissa puitteissa pelattavalta finaaliturnaukselta on lupa odottaa samaa.
Kesän 3x3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan tulevana lauantaina 15.6. Helsingin ydinkeskustassa Helsingin keskuskirjasto Oodin edustalla alkaen klo 10.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
3x3-kesä lähestyy. Kauden aikana pelataan kolme turnausta sekä finaaliturnaus. Ilmoittautuminen kesän turnauksiin on nyt avattu.
Taistelu 3x3-koriksen Suomen mestaruudesta käynnistyy tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Tulevan kesän SM-kiertueella pelataan finaaliturnauksen lisäksi kolme turnausta. Finaaliturnaukseen joukkueet valikoituvat kokonaisrankingin perusteella. Yksittäisen turnauksien voittajille on jatkossa luvassa rahapalkinnot.
Naisten sekä miesten 3x3-koripallon Suomen mestaruudet ratkottiin lauantaina kauppakeskus Triplan Kulttuuriaukiolla. Naisten sarjassa mestareiksi kruunattiin Kisumisut, miehissä voiton kotiin jo toisena vuonna peräkkäin vei Tarmo no Porvoo.
3x3 SM-kiertueen loppuhuipennus nähdään lauantaina Helsingin Pasilassa, kauppakeskus Triplassa. Ketkä kruunataan suomenmestareiksi?
Viimeinen osakilpailu 3X3 SM-kiertueella ennen lopputurnausta pelattiin lauantaina Jyväskylässä.
Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3x3 SM-kiertueen osakilpailu.
Jyväskylässä järjestetään tulevana lauantaina 3x3 SM-kiertueen viimeinen osakilpailu - mukaan ehtii vielä ilmoittautua!
3x3 SM-kiertueen toiseksi viimeinen osakilpailu pelattiin lauantaina Kotkassa meripäiväkoriksen yhteydessä.