19.8.2022 23:21 Bulgarian Sofiassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa Suomi varmisti nousun A-divisioonaan ensi kesäksi, kun Sudenpennut päihitti kisaisäntä Bulgarian 76-81 (40-44). Suomi pelaa täten B-divisioonan loppuottelussa Saksaa vastaan lauantaina klo 20:30 Suomen aikaa.
Sudenpennut juhli nousua A-divisioonaan. Kuva: FIBA Europe.
Joukkueet ottivat tasaisesti toisistaan mittaa loppusummeriin asti. Kaksi minuuttia ennen loppusummeria Bulgaria heitti kolmosella tilanteeksi 74-76, minkä jälkeen Suomen puolustus sai pidettyä bulgarialaiset vain kahdessa pisteessä ja hyökkäyspäässä Suomi sai kerättyä tarvittavat korit.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoista tänä vuonna kaksi parasta – eli finaalijoukkueet – nousevat ensi kaudeksi A-divisioonaan.
– Ei se varmaan ollut kaunista katseltavaa, ainakaan vaihtopenkiltä se ei tuntunut helpolta, mutta eiköhän tässä kohtaa tulos ole tärkein. Tässä pelattiin voitosta ja onneksi voitto saatiin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.
Tiukassa väännössä harmaita turkinkarvoja Sudenpennuille aiheutti erityisesti Bulgarian taitava Aleksandar Gavalyugov, joka väänsi toinen toistaan kovempia koreja 32 pisteen arvoisesti.
– Tiesimme, että hän on hurja pelaaja ja yritimme useamman miehen voimin pysäyttää häntä, mutta hän oli vieläkin hurjempi heittojen ottaja, mitä ennakkoon osasimme odottaa. Muutenkin Bulgaria pystyi tekemään todella paljon kovia koreja, Lohikoski aloitti.
– Toisaalta olimme sillä tavalla luottavaisia läpi pelin, että voittamisen tärkeimmät indikaattorit – saimme levypallot, pidimme huolta pallosta, emme päästäneet vastustajaa vapaaheittoviivalle – antoivat uskoa, että jossain kohtaa saamme riittävän määrän stoppeja, niin kyllä se peli meille kääntyy. Näin onneksi kävi viimeisellä neljänneksellä.
Kun panokset olivat kovimmat, niin Suomelta esille nousi tutkapari Elmeri Abbey (20/2/2 syöttöä) ja Olavi Suutela (21/15/3 torjuntaa).
Suomella on huomenna klo 20:30 edessä loppuottelu, jossa vastaan tulee Saksa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Bulgarian Sofiassa pelatut 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat päättyivät Saksan voittoon, kun finaaleissa saksalaiset voittivat Suomen 100-72 (51-37). Sudenpentujen Olavi Suutela valittiin turnauksen All Star -viisikkoon.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nousi 10 pisteen takaa voittoon B-divisioonan EM-kisoissa Bulgarian Sofiassa, kun Sudenpennut päihitti Bosnia-Hertsegovinan 65-75 (39-35). Suomi saa välierissä huomenna vastaan isäntäjoukkue Bulgarian.
Sofian Bulgariassa pelattavissa 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi voitti alkulohkonsa päätösottelussa Irlannin 79-40 (37-24). Sudenpennut oli varmistanut jo eilen alkulohkonsa kakkossijan ja paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi varmisti paikkansa kahdeksan parhaan joukossa, kun Sudenpennut kaatoi Slovakian 43-81 (23-53). Voitolla Suomi sementoi D-lohkon kakkossijan, vaikka jäljellä on vielä yksi alkulohko-ottelu.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi pelasi tänään perjantaina toisen ottelunsa, kun Sudenpennut kaatoi Romanian 68-84 (26-45). Puhtaalla pelillä jatkava Suomi ratkaisi pelin jo aikaisin vieden avausneljänneksen 9-31.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen taival Bulgarian Sofiassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa alkaa torstaina 11.8. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Ukraina, Romania, Saksa, Slovakia ja Irlanti. B-divisioonasta nousee tänä kesänä vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Irlannin B-divisioonan EM-kisoissa 64-83 (35-32). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna turnauksen 13. sijasta Unkaria vastaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa kolmannen sijan voittamalla Slovakian 70-55 (33-21). Suomen pelit jatkuvat torstaina sijoista 9-16.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue selätti B-divisioonan EM-kisoissa Itävallan 78-47 (31-22). Sudenpennut on voittanut molemmat kahdesta alkulohko-ottelustaan.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin torstaina 8.8. Montenegron Podgoricassa. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Slovakia, Itävalta, Romania, Iso-Britannia ja Belgia.
Sekä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen että poikien maajoukkueet ylsivät voittoihin B-divisioonan EM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen aloituspeli oli murskajainen, kun Sudenpennut löylytti Albaniaa 43-139 (31-68). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Ukrainalle.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut päihitti Kyproksen 63-37 (27-17).
Suomen nuorisomaajoukkueet kärsivät kolme tappiota lauantaina, kun 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisoissa ja 16-vuotiaat tytöt hävisivät valmistavassa maaottelussa Kisakalliossa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Unkarin kustannuksella. 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi Israelille puolivälierissä.