12.3.2011 Puolustavan Suomen mestarin, Tampereen Pyrinnön sentteri Olli Ahvenniemi pelasi perjantaina Korisliigassa 200. runkosarjaottelunsa. 27-vuotias ja 207-senttinen Vaasan Salaman kasvatti Ahvenniemi aloitti liigatasolla lokakuussa 2002 edustaessaan Karkkilan Componentaa.
Korkealla pelaava Pyrinnön Olli Ahvenniemi pelasi uransa 200. liigaottelun perjantaina.
Jeb Ivey on pelaamassaan 82 Korisliiga-pelissä osoittanut olevansa pelajaa, jota ei parane jättää vapaaksi kolmosviivan taakse. Kuvat: Francois Perthuis & Matti Koskinen.
Debyyttiottelussaan Ahvenniemi heitti Kouvoja vastaan kymmenen pistettä. Nykyisen hänen yhden ottelun piste-ennätyksensä on 20 ja uran yhteispistemäärä 1271 (keskiarvo 6,4).
Levypalloja Ahvenniemi on kaapinut 956 (4,8), mutta nimenomaan torjunnoissa hän on ollut kova korinaluspelote. Ahvenniemellä on Korisliigan runkosarjassa koossa 250 torjuntaa (1,3), joilla hän sijoittuu kaikkien aikojen paremmuuslistalla yhdeksänneksi.
Kotimaisten parkettien lisäksi Ahvenniemi pelasi USA:ssa täydet neljä vuotta Mainen yliopistossa. Miesten maaotteluja hänen tilillään on 12 ja nuorten maaotteluja 21.
Viimeisen vajaan viikon aikana Korisliigassa on kirjattu sarjan aikakirjoihin muitakin merkkipaaluja.
Viime viikonvaihteessa Porvoon Tarmon Samuli Niemisestä tuli kaikkien aikojen nuorin pelaaja miesten pääsarjassa. Hän oli debyyttiottelussaan Tarmo-Korihait 5.3.2011 vain 14 vuoden, kuuden kuukauden ja yhdeksän päivän ikäinen. Reilut kaksi minuuttia ennen loppua kentälle päässyt Nieminen heitti uransa ensimmäiset liigapisteensä, kun aikaa oli pelikellossa kymmenisen sekuntia.
Aiemmin nuorimman pelaajan ennätys oli Forssan Koripoikia edustaneen Eero Huttusen nimissä. Huttunen pelasi ensimmäisen liigaottelunsa FoKoPo-Korihait 11.11.2009 ollessaan 15 vuotta, kaksi kuukautta ja 19 päivää.
Porvoon Tarmon pelaajan nimissä on nuorimman liigadebytantin lisäksi myös vanhimman tulokkaan titteli. Tarmon joukkueenjohtajana nykyisin toimiva Venäläinen pelasi uransa ensimmäisen liigaottelun 12.10.2002 (PuHu-Tarmo) 37 vuoden, seitsemän kuukauden ja viiden päivän ikäisenä.
KTP-Basketin amerikkalaistakamies Jeb Ivey on puolestaan aloittanut onnistuneissa kolmosissa jo toisen vähintään 40 perättäisottelun putkensa Korisliigassa.
Viime kaudella Ivey pelasi Joensuun Katajassa ja pommitti siellä 41 pelissä peräkkäin vähintään yhden kolmosen pussin pohjaan. Nyt KTP:ssä tuli keskiviikkona täyteen 40 perättäistä ottelua.
Ivey on pelannut Suomessa 82 liigaottelua ja jäänyt ilman onnistunutta kolmosta vain yhdessä ottelussa. Kyseinen ”kuiva” peli (Kouvot-ottelussa kolmoset 0/3) katkaisi ennätyssarjan. Ilman sitä hän olisi nyt ykkösmiehenä ennen Jukka Toijalaa.
Nykyisin Katajaa valmentava Toijala heitti vuosina 2002-04 peräti 81 liigaottelussa peräkkäin kolmosen.
Korisliigan kaikkien aikojen pisimmät otteluputket onnistuneissa kolmosissa ovat seuraavat:
Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.
Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.
BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.
Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.
Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.
Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.