28.6.2021 14:37 Nokialaislähtöinen Koskinen, 29, on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Itävallan liigassa pelaavan Swans Gmundenin kanssa.

Aleksi Koskinen (vas), Anton Mirolybov ja Daniel Dolenc juhlivat Itävallan mestaruutta. Kuva: Anton Mirolybov
Suomalainen valmennuskaksikko pääsi juhlimaan Itävallan mestaruutta kauden päätteeksi, kun Swans Gmunden kaatoi finaalisarjassa Kapfenberg Bullsin otteluvoitoin 3–1.
Aleksi Koskinen siirtyi Anton Mirolybovin aisapariksi itävaltalaisseuraan kaudeksi 2019–20. Tuleva kausi on Koskiselle jo kolmas Swans Gmundesissa.
- Mahtavaa saada jatkaa työskentelyä huippujoukkueen ja huippukoutsin kanssa. Lähtökohdat ovat tietysti aina hieman erilaiset mestaruuskauden jälkeen ja alkukesän uutisten perusteella hyviä pelaajia palaamassa takaisin Itävallan liigaan. Nöyränä ja nälkäisenä kohti ensi kautta ja samalla tietysti toivoen, että kausi saadaan vietyä normaalisti läpi, Koskinen avaa tuoretta jatkosopimustaan.
- Olen todella iloinen ja tyytyväinen, että Aleksi jatkaa meidän kanssa. Kahden kauden aikana yhteistyömme on kehittynyt koko ajan ja siitä on tullut saumatonta. Aleksin jatkaminen täällä on minulle henkilökohtaisesti todella tärkeä asia ja uskon, että myös rooli tulee kasvamaan entisestään, päävalmentaja Anton Mirolybov kommentoi.
Koskinen päätti oman pelaajauransa pelikauden 2014–15 ja BC Nokian divarimestaruuden päätteeksi, jonka jälkeen hän siirtyi valmennusuralle. Koskinen toimi Korisliigassa BC Nokian apuvalmentajana kolmen kauden ajan ennen siirtymistään Itävaltaan. Koskinen on suorittanut Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT). Koskinen kuuluu parhaillaan 18-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmennusryhmään.
NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkoivat voittokulkuaan. Valtakunnallisessa rankingissa North Carolina on nyt 11. ja Ohio State 23.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa 20 pistettä heittäneet Miro Little ja Okku Federiko sekä 17 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.
Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi läntisen konferenssin kärkijoukkueisiin lukeutuvalle Houston Rocketsille 101-129. Lauri Markkanen keräsi Jazzille 18 pistettä ja 8 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.
Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.