30.8.2011 Naisten SM-sarjassa viime keväänä hopeaa huuhtonut Lappeenrannan Catz on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen 185-senttisen amerikkalaissisäpelaaja Alexandria Andersonin kanssa. Sopimukseen sisältyy kuukauden koeaika.

Anderson pelasi neljä kautta yliopistokoripalloa USA:n NCAA-liigassa Chattanoogan joukkueessa, ja hänet palkittiin kahdella viimeisellä kaudellaan sekä konferenssin lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi että koko konferenssinsa parhaaksi pelaajaksi. WNBA-joukkue San Antonio Silver Stars varasi Andersonin vuoden 2008 WNBA-draftin 39. vuorolla.
Viimeiset vuodet Anderson on pelannut Israelin ja Turkin pääsarjoissa sekä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Catzin päävalmentaja Mika Haakana on katsonut pelivideoita Andersonin aiemmista otteluista ja uskoo Catzin löytäneen hyvän pelaajan riveihinsä.
– Alex on urheilullinen pelaaja, jolla on hyvät post-liikkeet, mutta hän pystyy haastamaan myös ulkoa. Hänen pitäisi sopia meidän konseptiimme hyvin, Haakana kehuu.
– Odotan innolla alkavaa kautta ja olen iloinen, että Catz antoi minulle mahdollisuuden liittyä joukkueeseen. Olen kuullut hienoja asioita Suomen sarjasta, Anderson kommentoi.
Andersonin isä Willie Anderson pelasi yhdeksän kautta NBA:ssa vuosina 1988-1997.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takapelaaja Ella Sahurin (165cm, 20 vuotta) kanssa. Tuore sopimus kattaa pelikauden 2026–27.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.