Alku voittoon itsenäisyyspäivän trillerissä, Honka ja Catz vankistivat asemiaan

6.12.2014 Forssan Alku järjesti kierroksen yllätyksen, kun se voitti kotihallissaan Hyvinkään Pontevan lukemin 71-68 (30-36). Muualla Tapiolan Honka heitti Vimpelin Vedon nurin kolmen pisteen kaaren takaa, ja hallitseva mestari Catz palasi voittojen makuun Äänekosken Huiman vieraana.

FoA ja Sanna Helenius voittivat toisen ottelunsa nykyisellä, kolme ottelua kasassa olleella kokoonpanolla.

Kuusi (6) kolmosta ja yhteensä 19 pistettä heittänyt Elina Koskimies kuului Hongan parhaimmistoon voitto-ottelussa Vetoa vastaan.

Alexandria Anderson jatkoi vakuuttavia otteitaan toimittamalla tupla-tuplan voitossa Huimasta. Kuvat: Francois Perthuis & Kai Kilappa.

 

Forssan Alun pelillinen kurssi on kääntynyt positiivisempaan päin valmentajan vaihdoksen sekä uusien vahvistusten saavuttua kaupunkiin. Nyt tuo kurssin kääntyminen näkyy myös tulostaululla.

 

Itsenäisyyspäivän kierroksen tiukimmassa ottelussa Hyvinkään Pontevan vahva avauspuolikas siivitti vierailijat isolle tauolle 36-30 -johtolukemissa. Taru Tuukkasen (22 pistettä/22 levypalloa/2 syöttöä) johdattama HyPo piti otteluaan hallussaan myös päätösneljännekselle lähdettäessä voitettuaan kolmannen kymmenminuuttisen 16-15 luvuin.

 

Päätösjakson tarinaksi muodostui kuitenkin Alun vahva kiri, joka siivitti joukkueen voittoon Feeniksin lämpimässä lauantai-illassa. Ottelun sankariksi nousi kolmannen Korisliiga-ottelunsa pelannut yhdysvaltalaislaituri Sarah Hansen, joka viimeisellä minuutilla ensin riisti pallon, ja viimeisteli siitä seuranneen tilanteen rikkeestä huolimatta. Bonusheitto sisään ja Alku pisteen johtoon.

 

Kun HyPo sortui tämän jälkeen vielä pallonmenetykseen, upotti Hanna Vapamaa ottelun loppunumerot 71-68 vapaaheittoviivalta. Kaisa Höökin kolmen pisteen heiton epäonnistuttua kolme sekuntia ennen loppua, sinetöityi Alun toinen perättäinen voitto.

 

Kotijoukkueen parhaimmistoon voitto-ottelussa lukeutuivat laituri Hansen (25/15/3 riistoa), sekä takamies Brittany Kennedy (17/9/3 syöttöä) jotka ovat tuoneet tarvittavan piristyksen forssalaisten hyökkäyspään suorittamiseen.

 

Vierailija HyPon riveistä Tuukkasta tehokkaimmin tukivat laituri Titta-Riina Lepistö (10/4), sekä sentteri Moona Hämäläinen (9/10).

 

 

Ottelutilastot: FoA-HyPo

 

 

Honka heitti Vedon nurin

 

 

Tapiolan Honka on tullut tutuksi tällä kaudella siitä, että kolmen pisteen heittoja joukkue ei varsinaisesti säästele. Tapiolan urheiluhallin yleisö sai lauantaina nähdä esimerkin, kuinka tehokasta se heittäminen joukkueen toimesta voi parhaimmillaan olla.

 

Epätasaisen aaltoilevasti kulkeneen ottelun ratkaisu nähtiin kolmen pisteen viivan takaa, josta kotijoukkue Honka osui peräti 55% tarkkuudella, pussittaen 33:sta kaaren takaa lähteneestä heitosta 18.

 

Pisteet kolmen sekunnin alueelta kääntyivät Vedon hyväksi lukemin 40-22, mutta vanha totuus on edelleen totta. Kaaren takaa saat pisteen enemmän, ja kun Honka säkitti niitä heittoja 10 vastustajaansa enemmän, alkaa ottelun juoni valjeta lajista vähemmän ymmärtävällekin.

 

Loppunumeroihin 91-85 (42-34) päättyneen ottelun kirkkaimpina tähtinä tuikkivat Hongan Elina Koskimies (19/10/3 syöttöä) ja Saara Sandell (22/4/3 riistoa) jotka osuivat molemmat kuudesti bonusviivan takaa, sekä Hongan hyökkäyksen sielu Jennifer Schlott (21/4/8 syöttöä), joka toimi jälleen kerran kotijoukkueen moottorina.

 

Vierailijoiden kenties positiivisin yllättäjä oli 17 pistettä pussittanut Ninni Salmi (17/8), mutta amerikkalaiskolmikosta vain Breanna Salley (10/8 syöttöä) suoriutui lopulta suurin piirtein omalla tasollaan.

 

 

Ottelutilastot: Honka-ViVe

 

 

Sarjakärki Catz voittoon Äänekoskella

 

 

Tappio sarjakakkonen PeKalle oli muisto vain, kun hallitseva mestari Catz tuli Äänekosken liikuntatalon yleisön eteen vierailemaan itsenäisyyspäivänä. Avausjakson 19-14 -lukemin voittaneet lappeenrantalaiset eivät tämän jälkeen enää taakseen katsoneet, vaan karkasivat lopulta selkeään 88-71 (44-31) -voittoon.

 

Vierailijoiden tehot jakaantuivat tällä kertaa hieman selkeämmin amerikkalaisten ympärille, mutta kun kolmikosta Chandrea Jones (24/11/4 syöttöä), Dayeesha Hollins (23/10/5 syöttöä) ja Alexandria Anderson (19/15) jokainen operoi tupla-tuplan, ei Catzin leirissä varmasti olla asiasta järin pettyneitä.

 

Kotijoukkue Huiman vastuunkantajina toimivat loistavasti esiintyneet Chandra Harris (26/19) sekä ottelun pisteykkönen ja koko ottelun urakoinut Michaela Houser (31/3 syöttöä), mutta voitosta taisteluun asti eivät kaksikon urotyöt riittäneet.

 

Ottelutilastot: Huima-Catz
 
12.3.2025 15:41 Naisten Korisliiga

Re'Shawna Stone Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.

8.3.2025 19:35 Naisten Korisliiga

Yli tuhatpäinen yleisö todisti ToPo:n voittoa Espoossa - alemmassa jatkosarjassa kärki menee menojaan

Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

2.3.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Päävalmentajaa vaihtanut Pyrintö kaatui Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.

1.3.2025 19:03 Naisten Korisliiga

BC Nokia matkalla pudotuspeleihin - Peli-Karhuille kotivoitto

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.

28.2.2025 19:55 Naisten Korisliiga

Vimpelille tärkeät pisteet pudotuspelitaistelussa

Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.

22.2.2025 18:57 Naisten Korisliiga

Sarjakärjet voittoihin molemmissa jatkosarjoissa - BC Nokia vahvasti kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät ToPo, Kouvottaret, EBT ja BC Nokia.

19.2.2025 20:59 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vei Kymenlaakson derbyn - alemmassa jatkosarjassa kärkijoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja HBA.

15.2.2025 20:46 Naisten Korisliiga

Pyrintö avasi voittotilinsä ylemmässä jatkosarjassa - FoA kavensi eroa Vetoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö ja Forssan Alku.

14.2.2025 20:02 Naisten Korisliiga

EBT jatkoi vahvaa menoaan alemmassa jatkosarjassa

Ystävänpäivän ainoassa ottelussa EBT vieraili Nokialla. Vierasjoukkue voitti ottelun 79-73.

Näytä lisää vastaavia