Alvar Peltoniemi on kulkenut pitkän tien Tapiolan Hongassa mutta aloittelee vasta toista kauttaan Korisliigassa – ”Yliopistovuodet kasvattivat henkisesti, kun yhtäkkiä en enää ollutkaan joukkueeni kärkipelaajia”

30.10.2025 13:02 16,3 pistettä ja 4,7 levypalloa alkukaudella tilastoinut Alvar Peltoniemi on Korisliigan tiiviisti seurattuja tuoreita nousijoita. Hänen kasvattajaseuransa Tapiolan Honka on myös ottanut varovaisen lupaavan startin runkosarjaan.

Kuva: Samira Lee

Kun toista kautta Korisliigassa pelaavalta 24-vuotiaalta Alvar Peltoniemeltä kysyy, missä hän kuluttaa päivänsä, jos ei ole hallilla, hän yllättää olemalla lähestulkoon liigan ainoa pelaaja, joka ei vastaa, että golfkentällä.

– Tämä on sinänsä ehkä vähän outoa, hän sanoo nauraen.

– Isäni oli nimittäin aikoinaan golfliiton toiminnanjohtaja ja korkeatasoinen kilpailija lajissa. Olen yleensä yhden kierroksen kesässä käynyt vetämässä, mutta siitä ei ole koskaan kehittynyt itselleni intohimoa.

Sen sijaan frisbeegolfradat ovat tulleet Peltoniemelle tutuiksi. Ne kutsuvat miestä useammin tyydyttämään ulkoilun ja seuraliikunnan tarvetta. Sen verran, mitä hän nyt ehtii opiskeluiltaan. Kauppatieteen opinnot Hankenilla etenevät treenien ohessa hitaasti mutta varmasti kohti kandidaatin tutkintoa.

– Kiirettä on pitänyt, ja jaksaminen on vaihdellut. Toivottavasti saisin tutkielman valmiiksi jo tämän vuoden aikana, mutta saattaa olla vähän turhan kunnianhimoinen toive, kun Hongassa on sen verran kova työ parhaillaan käynnissä.

Mitä koripallouraan tosiaan tulee, Peltoniemi ei ole vielä välttämättä ehtinyt tulla tutuimmaksi nimeksi kaikille Korisliigan seuraajille, mutta vannoutuneille Tapiolan Hongan faneille sen sijaan hän on suorastaan paikallistähti.

199-senttinen swingman on espoolaisseuran oma kasvatti ja edustanut Honkaa pykälä kerrallaan juniorisarjoissa sekä 1. divisioona B:ssä ja 1. divisioona A:ssa. Hän oli mukana nostamassa Honkaa, kun joukkue viimeisintä edellisen kerran nousi divarista pääsarjaan vuonna 2022, mutta pelasi silti ensimmäisen Korisliiga-ottelunsa vasta kaudella 2024–25, koska vietti välissä kaksi vuotta yliopistoelämää Yhdysvalloissa.

– Olen pelannut koko muun ikäni samassa seurassa, joten antoivathan nuo vuodet tärkeää perspektiiviä asioihin. Ensimmäisellä kaudella en oikein saanut minuutteja enkä sopeutunut joukkueen pelitapaan. Se kasvatti henkisesti, kun koki tilanteita, joissa ei ollutkaan enää porukan kärkipelaajia, ja herätti myös treenaamaan eri tavalla, Peltoniemi pohtii.

Kahdesta yliopistovuodesta ensimmäinen kului Georgian osavaltion Augusta Universityssä, kun taas toiselle maisema vaihtui länteen, Kalifornian Fresno Pacific Universityyn, jossa hän muodosti tulevaisuuden Korisliiga-trion yhdessä Kauhajoen Aamos Laavaisen ja Tampereen Pyrinnön Erik Muhosen kanssa. Ja mainittakoon vielä, että hekin kumpikin ovat Peltoniemen tavoin alkujaan Honka-kasvatteja.

– Totta kai se helpotti, kun oli tuttuja ympärillä. Uudet sosiaaliset tilanteet voivat olla joskus uhkaavan tuntuisia. Mutta emme me mitään suomalaista sisäpiiriä perustaneet vaan olimme joukon jäseniä siinä missä muutkin ja pyrimme ystävystymään laajasti, Peltoniemi kertoo.

Alvar Peltoniemi pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen
Alvar Peltoniemi pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

Korisliigassa työ on ollut ehdottoman nousujohteista. Debyyttikaudellaan Peltoniemi kirjautti kahdeksan pistettä ja neljä levypalloa ottelussa, kun taas kuluvan kauden kuudessa ensimmäisessä pelissä numeroiksi on kertynyt 16,3 ja 4,7. Lisäksi kolmen pisteen heitot ovat uponneet reilun 40 prosentin tarkkuudella, mikä vaikuttaa merkittävältä onnistumiselta myös Peltoniemen omasta mielestä.

– Se auttoi vahvaan alkuun, kun heti ensimmäisissä otteluissa heitot menivät sisään. Se on tärkein elementti itselleni, koska se avaa muutakin peliä. Sen jälkeen tuli pari heikompaa ottelua, mutta olen sen verran jo kokenut ja oppinut, etten menettänyt itsevarmuuttani vaan pystyin taas palaamaan tasolleni.

Hongan voittotilastot näyttävät samoista otteluista lukemaa 3–3, mikä myös saa pelaajan nyökkäilemään varovaisesti.

– KTP-peli toissa viikolta jäi hieman kaivelemaan mieltäni, koska se olisi pitänyt voittaa, mutta muilta osin en ole ainakaan erityisen pettynyt alkukauteen. Olemme kuitenkin yhä niin aikaisessa vaiheessa, että etsimme vielä kukin omia roolejamme ja joukkuepeliä.

Ennen kauden alkua Honka ailahteli Korisliigan välillä edestakaisin. Nousu liigaan tapahtui vuonna 2022 ja putoaminen heti perään. Uusi nousu kuitenkin koitti välittömästi kaudelle 2024–25. Vakiintuneempi jalansija on edelleen haussa, joten pelaajien tavoin myös seura etsii yhä pitkäjaksoista identiteettiään ja paikkaansa liigassa.

Täysin varmaa mielikuvaa tilanteesta ei pysty vielä muodostamaan Peltoniemikään mutta tietää sen sijaan kyllä, mitä nyt tavoitellaan.

– Oli toki merkittävää, että viime kauden päätteeksi säilytimme sarjapaikkamme, mutta se ei riitä. Haluamme osoittaa, että identiteettimme ei ole häntäpään joukkueena kamppailemassa kaudesta toiseen paikan säilyttämisestä, vaan kyllä tähtäimemme nyt on visusti ylemmässä jatkosarjassa ja playoffeissa.

Otanta on toistaiseksi mitätön, joten johtopäätökset ovat hankalia, mutta ensimmäisen kuuden ottelun perusteella tilanne on varovaisen lupaava. Honka on juuri ja juuri vauhdissa kohti ylempää jatkosarjaa.

 
14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

4.3.2026 11:07 Korisliiga

Frank Champion on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.

Näytä lisää vastaavia