18.8.2023 10:00 SM-pronssijoukkuetta Kataja Basketia viime kauden edustanut yhdysvaltalais-nigerialainen Amanze Egekeze nähdään Korisliigassa myös tulevalla kaudella.
Amanze Egekeze jatkaa Kataja Basketin paidassa. Kuva: Ville Vuorinen
27-vuotiaan Egekezen viime kausi jäi huhtikuussa kesken käsivamman vuoksi. Siihen mennessä hän oli pelannut Korisliigaa 39 ottelua tilastokeskirvoin 13,5 pistettä, 6,5 levypalloa, 1,9 syöttöä ja 1,0 riistoa. Mestaruuteen päättyneessä Suomen cupissa hän uurasti finaaliottelussa Helsinki Seagullsia vastaan muhkeat 16 pistettä ja 10 levypalloa.
– Päätös jatkaa Kataja Basketissa oli useamman asian summa, Egekeze kertoo seuran tiedotteessa.
– Toki se että meillä on jälleen mahdollisuus kilpailla myös Europe Cupissa oli yksi päätekijä, mutta ei kuitenkaan niin iso kuin mitä joku saattaisi ajatella. Tykkäsin nimittäin todella paljon olla osa tätä organisaatiota ja nautin kaikista niistä kokemuksista joita viime kaudella saimme jakaa. Hyvin varhain tuli tunne, että juuri täällä olisi hyvä jatkaa. Joka tapauksessa halusin punnita kesällä myös muita vaihtoehtoja ennen kuin tein lopullisen päätöksen.
– Nyt kun sopimus on allekirjoitettu, voin vilpittömästi sanoa, että paluu Joensuuhun entisten pelikavereiden, valmentajien ja muun taustaryhmän, Kataja-fanien, joensuulaisten ystävieni ja koko Kataja Communityn luokse tuntuu äärimmäisen mukavalta! Egekeze myhäilee.
Kataja Basketin päävalmentaja Petri Virtanen toivottaa Egekezen tervetulleeksi nimeämällä hänet rakentumassa olevan joukkueen kapteeniksi.
– Erittäin mieluinen uutinen, Virtanen iloitsee luottomiehensä paluusta.
– Amanze on pelaaja, joka tuo meille tarvittavaa johtajuutta ja kokemusta. Hieno persoona, joka omaa erinomaisen työmoraalin. Näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä muille. Sopimuksensa myötä on mukava saada joukkueeseen jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajien osalta.
Korisliiga-joukkueiden sopimustilanteet >
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.
196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.