Antti Avelin Lappeenrannan Namikan toiminnanjohtajaksi

27.3.2017 Lappeenrannan Namikan uutena toiminnanjohtajana aloittaa kotkalaislähtöinen Antti Avelin, 24. Nuoresta iästään huolimatta, Avelinilla on vahva kokemus urheilujohtamisesta ja seuratyöstä koripallon parissa.

Kymenlaaksolaisista koripallopiireistä tuttu Avelin aloittaa työnsä huhtikuun alussa. Hänen vastuualueensa ovat seuran varainhankinta, toiminnan kehittäminen sekä hallinnolliset työt. Myös seuran tulevaisuuden strategian ja tavoitteiden luomisessa sekä toteuttamisessa Avelin tulee olemaan mukana.

- Totta kai jotain on oikein tullut tehtyä, kun harrastuksen ja työn pystyy yhdistämään. Innolla aloitan työn parissa, Antti kommentoi seuran tiedotteessa.

Avelin näkee Namikan brändin ja aseman Lappeenrannassa vahvana, mitä on hyvä lähteä kehittämään vielä enemmän. Hänen mielestään vahva junioripohja on tärkeä voimavara, josta koko muu toiminta positiivisesti peilaantuu.

- Meillä on vahva junioripohja ja ammattitaitoisia tekijöitä toiminnassa, mutta tietysti lisävoima on aina tervetullutta. Edustusjoukkueen tippuminen on valitettava asia, mutta pitkällä tähtäimellä uskon Lappeenrannassa pelattavan vielä valtakunnallista mieskoripalloa, Avelin visioi.

Työnsä ohella Antti suorittaa tuotantotalouden diplomi-insinööriohjelmaa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, joten toiminnan ohjaaminen ja kehittäminen eivät ole hänelle vieraita käsitteitä.

- Tietysti opiskeluista on suuri apu, mutta tietyt lainalaisuudet eroavat yritysjohtamisessa ja urheilujohtamisessa, tietysti niissä on silti samoja asioita. Olen toiminut monenlaisissa hankkeissa mukana ja tehnyt yhteistyötä Suomen korishuippujen kanssa, että eiköhän jotain ole varastoon jäänyt, Avelin sanoo. 

 
7.5.2024 14:30 Korisleirit

Tiina Stenin tyttökorisleiri Kisakalliossa kesäkuussa

Yhdeksättä kertaa Kisakallion Urheiluopistolla järjestettävä tyttökorisleiri tullaan kokemaan tulevana kesänä 9.-12. kesäkuuta. Leiri on suunnattu 2009-2014 -syntyneille tyttöpelaajille.

6.5.2024 14:33 Seura tiedottaa

Lahti Basketball Juniorit hakee valmentajia

Lahti Basketball Junioreissa liikkuu yli 700 lasta, nuorta ja aikuista. Haemme nyt valmentajia eri ikävaiheisiin.

3.5.2024 08:23 Seura tiedottaa

Tikkurilassa tutustuttiin koripalloon Pikkusudet-korisriehassa

Tikkurila-Seura järjesti vauhdikkaan korispäivän lähialueen päiväkotien ryhmille ja pienille koululaisille torstaina 2.5.

3.5.2024 08:17 Seura tiedottaa

LoU Basketin naisten ja tyttöjen päävalmentajat valittu kaudelle 2024–2025

LoU Basket on edennyt suunnitelmissaan ensi kauden varalle ja valinnut naisten ja tyttöjen päävalmentajat.

26.4.2024 14:48 Seura tiedottaa

Tule Raholan Pyrkivään valmentajaksi!

Raholan Pyrkivä etsii valmentajia juniorijoukkueisiinsa

26.4.2024 14:41 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY hakee valmentajia

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.

24.4.2024 14:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere koripallon valmentajat kaudella 2024-2025

Anssi Niemi ja Patrik von Weissenberg täydentävät YMCA Tampere koripallon työntekijöiden tiimin tulevalla kaudella.

24.4.2024 12:08 Seura tiedottaa

Bojanin korisleiri yhteistyössä Yara Uudenkaupungin tehtaiden kanssa

Korihaiden järjestämä leiri on tarkoitettu koriksesta kiinnostuneille alle 19-vuotiaille. Leiri järjestetään Uusikaupunki Areenalla eli Pohitullissa 25.-26.5.2024.

23.4.2024 14:39 Seura tiedottaa

Jussi Laakso ToPoLan päävalmentajaksi

Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.

19.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemin try out lauantaina 25.5. Lahdessa

Lahti Basketball Juniorit järjestää try out -tapahtuman launataina 25.5.2024 kello 12-15 Lahden Suurhallilla.

Näytä lisää vastaavia