Antti Kanervo taas täydessä iskussa

25.10.2016 Tänä kesänä ranskalaisen ProB-liigassa pelaavan Chorale de Roannen kanssa sopimuksen tehnyt Antti Kanervo on toipunut pienestä vammasta, joka piti hänet sivussa muutaman pelin. Loukkaantumista lukuun ottamatta Kanervo on päässyt hyvin sinuiksi uuden joukkueensa kanssa.

Antti Kanervo pelasi viime kaudella Karhussa. (Kuva: Erkki Hautaviita)

Antti Kanervo teki maajoukkuedebyyttinsä vuonna 2010 Kanadaa vastaan. (Kuva: Tytti Nuoramo)

Kanervo joutui huilaamaan muutaman viikon loukkaantumisen takia, mutta teki perjantaina debyyttinsä ProB-liigassa, kun Roanne hävisi jännittävien vaiheiden jälkeen Evreuxille 83-84.

- Lähentäjään tuli pieni vamma cupin pelissä ja sen vuoksi olin kolme viikkoa sivussa. Vamma oli kohtalaisen pieni, ja kun oli pre-season, niin seura ei halunnut ottaa mitään riskejä. Nyt kaikki on taas hyvin, 15 kertaa Susijengissä pelannut Kanervo valottaa.

Roannen valmistava kausi oli menestys, sillä joukkue ei hävinnyt ainuttakaan ottelua. Ranskan ProB-cupissa se selvisi alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä ja eteni myös cupissa 16 joukkoon. Roanne hakee paluuta voittojen tielle jo tiistai-iltana, kun se kohtaa Nantesin vieraissa.

- Joukkueena olemme pelanneet äärettömän hyvin. Edellinen peli meidän olisi pitänyt voittaa, mutta ikävä kyllä hävisimme. Onneksi tiistaina on jo uusi mahdollisuus. Meillä on hyvä joukkue ja olemme hitsautuneet hyvin yhteen.
 

Nousu tavoitteena 
 

27-vuotias Kanervo kuului Korisliigan kotimaiseen parhaimmistoon jo usean vuoden ajan ja otti viime kauden jälkeen uuden askeleen urallaan siirryttyään ulkomaille pelaamaan. Kanervon sopeutuminen uuteen maahan ja joukkueeseen on mennyt mutkattomasti. Palaset ovat loksahtaneet joukkueessa nopeasti paikoilleen ja se on näkynyt sekä joukkuehengessä että tuloksissa.

- Pelaaminen on tuntunut helpolta. Tietää mitä minulta odotetaan ja mitä joukkuekavereilta odottaa. Sellainen epätietoisuuden aika jäi todella lyhyeksi.

Roanne on perinteinen ranskalaisseura, joka on pitkän historiansa aikana juhlinut Ranskan mestaruutta kahdesti vuosina 1959 ja 2007. Kauden 2013-14 päätteeksi sen yli vuosikymmenen mittainen taival ProA:ssa päättyi ja se putosi sarjaporrasta alemmas. Nyt parin ProB-kauden jälkeen joukkueen tavoitteena on nousta takaisin parrasvaloihin.

- Meillä on siihen kaikki mahdollisuudet. ProB on siitä erikoinen sarja, että yksi nousee suoraan ilman pudotuspelejä ja pudotuspelien voittaja sitten toisena. Se tekee jokaisesta pelistä entistä tärkeämmän, Kanervo muistuttaa.

Kanervon lisäksi Roannen paidassa pelaa Matti Nuutinen. Joukkue on aloittanut ProB:n yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla.

Lisätietoja: Antti Kanervo
 
14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

13.6.2025 22:48 Susijengi

Sasu Salin kruunasi kautensa Romanian mestaruuteen!

Susijengin kapteeni Sasu Salin päätti seurajoukkuekautensa riemukkaisiin tunnelmiin, kun hänen edustamansa Cluj-Napoca kukisti Romanian liigan perjantaisessa viidennessä finaaliottelussa Oradean vieraskentällä 67–68 (39–37). Kyseessä on Salinin ensimmäinen kansallisen liigan mestaruus sitten kevään 2008, jolloin hän juhli Espoon Hongan kanssa Suomen mestaruutta.

12.6.2025 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta jatkaa Saarlouis Royalsissa - "Nälkää jäi"

Roosa Lehtoranta, 28, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin kanssa. Päättyneellä kaudella Royals voitti Saksan cupin ja eteni sarjassa finaaleihin saakka.

11.6.2025 08:55 Susijengi

Ilmiömäinen Salin pakotti Romanian finaalit viidenteen otteluun

Susijengin kapteeni Sasu Salin pelasi yhden kauden parhaista peleistään tärkeimmällä mahdollisella paikalla, kun hän upotti 21 pistettä ja kauhoi yhdeksän levypalloa Cluj-Napocan kaataessa Romanian liigan neljännessä finaaliottelussa Oradean pistein 92–83 (41–40). Romanian mestaruus ratkeaa viidennessä finaalissa perjantai-iltana.

5.6.2025 07:17 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier siirtyy Galatasarayn riveihin

Susiladiesin tähtipelaaja Awak Kuier siirtyy Italiasta Euroopan huippuseura Galatasaray Çağdaş Faktoringiin Turkkiin. Sopimus on mallia 1+1 ja kattaa ainakin kauden 2025–26.

4.6.2025 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen kauteen mahtui haasteita ja onnistumisia – ”Sain parannettua suorituksiani ja tasoani”

Helmi Tulosen, 26, kausi Italian Serie A1:ssä päättyi ikävästi putoamiseen. Henkilökohtaisella tasolla Tulonen pelasi kuitenkin jälleen hyvän kauden.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

28.5.2025 09:50 Susijengi

Janssonin Heidelberg Bundesliigan välieriin Bayern Münchenia vastaan

Danny Janssonin valmentama Heidelberg kukisti Olivier Nkamhouan edustaman Chemnitzin Saksan Bundesliigan tiistaina puolivälierien neljännessä osaottelussa suurinumeroisesti 92–64 (48–41). Heidelberg eteni näin Bundesliigan välieriin, joissa se kohtaa toisen suomalaisjoukkueen – Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman hallitsevan Saksan mestarin Bayern Münchenin.

23.5.2025 09:35 Susijengi

Salinin Cluj-Napoca Romanian finaaleihin, Blomgrenin Ventspilsille Latvian hopeaa

Sasu Salin huipentaa keväänsä tähtäämällä pitkän uransa ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen kansallisen liigan mestaruuteen. Salinin Cluj-Napoca peittosi Valcean Romanian liigan välierien kolmannessa osaottelussa lunastaen finaalipaikkansa. Perttu Blomgrenin erinomainen kevätkausi Latviassa päätyi puolestaan hopeamitaleihin.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

Näytä lisää vastaavia