Arttu Saarijärvi ratkoi jatkoaikavoiton Lahdelle – Kauhajoki ja Seagulls jatkavat nousuaan

3.1.2023 20:33 Miesten Korisliigassa pelattiin tänään täysi kierros. Voittoja keräsivät niin yllättäjät kuin kärkinimetkin.

Arttu Saarijärvi johti Lahden voittoon Nokiaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Vaikeasta kaudesta kärsinyt Lahti Basketball otti toisen voittonsa viikon sisällä, kun sarjataulukon neljättä sijaa pitävä BC Nokia taipui jännittävän jatkoaikaväännön päätteeksi. Lahden kotivoitto tuli lukemin 94–90.

Kotijoukkueen suurimmat onnistumiset tulivat pääosin kotimaisilta pelaajilta, sillä Erik Sajantila esitteli taitojaan 15 pisteen ja kuuden levypallon arvoisesti. Tilanteen tasalle kriittisimmillä hetkillä nousi kuitenkin kapteeni Arttu Saarijärvi, joka naulasi ottelun ratkaisevan kolmosen ja keräsi tilastoihinsa yhteensä 21 pistettä ja erinomaiset 11 levypalloa.

– Voitto maistuu, mutta olisi pitänyt pitää huoli siitä, ettei olisi menty jatkoajalle. Tämä oli fyysinen kamppailu, ja puoliajan jälkeen huomasimme, että pienistä virheistä ei enää vihelletä. Pystyimme pitämään aggressiivisuuden ja asenteen yllä, Saarijärvi kommentoi Ruudun haastattelussa.

Nokian Malik Benlevi tilastoi 25 pistettä ja seitsemän levypalloa, ja kapteeni Antero Lehto lisäsi pinoon 18 pistettä ja neljä koriin johtavaa syöttöä.

Kärkijoukkueet kasvattavat etumatkaansa

Kauhajoki löi lisäpönkkää sarjajohtonsa tueksi hakemalla reippaan vierasvoiton Kotkasta. KTP-Basket taipui vierailleen luvuin 89–111.

Voittajien pistehirmut olivat Lee Skinner 22:lla ja Henri Kantonen 17:llä. Lisäksi Severi Kaukiainen tilastoi 13 pistettä ja pyöreät kymmenen syöttöä.

Kotkalaisten puolella korkein pistesaldo, 16, merkittiin Brandon Slylle. Vili Nyman puolestaan merkkautti 14 pistettä ja seitsemän levypalloa, ja Juho-Matti Henttonen keräsi neljä pistettä ja kentän korkeimmat kahdeksan levypalloa.

– Tänään oli vastassa sarjan paras joukkue, ei kahta sanaa. Lähdimme pelaamaan upporikasta ja rytiköyhää eli vauhdikasta korista ja ottamaan rohkeita hyökkäyspään ratkaisuja. Levypallopelimme oli jälleen hyvää, ja osin sen kautta kykenimme roikkumaan mukana, kommentoi KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä.

Ottelutilastot 

Helsingissä Seagulls puolusti kotikenttäänsä 101–87-tuloksen arvoisesti. Tappio oli vierailulla käyneen Salon Vilppaan toinen perättäinen neljän ottelun voittoputken jälkeen. Seagulls puolestaan vahvisti voitolla asemaansa miesten Korisliigan sarjataulukon toisella sijalla.

Seagullsin tähdet ottelussa olivat 19 pistettä ja kymmenen levypalloa kirjauttanut Jeffrey Carroll sekä 16 pistettä ja kuusi syöttöä tilastoinut Lassi Nikkarinen.

Vilppaan puolella parhaat pistemiehet olivat Isaiah Crawley 22 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä Juho Nenonen 17 pisteellä ja viidellä levypallolla.

– Jos kaveri tekee yli sata pinnaa, niin on vaikea voittaa vieraissa. Pari peliä ollut meillä nyt sama tilanne, ja se on yksinkertaisesti liikaa. Nyt mennään kattomaan videoita ja toivotaan, että saadaan meidän iso mestari pian takaisin, kommentoi Nenonen.

Ottelutilastot

Voitot Katajalle, Kouvoille ja Hongalle

Kataja Basket ei jättänyt jossiteltavaa hoitaessaan kotiottelunsa luvuin 94–59. Joensuulaisten käsittelyssä kaatui Korihait.

Katajan kovin pistemies oli Galin Smith 32:lla. Korihaiden pistetilastoa sen sijaan johti Trey Niemi 13:lla.

– Tasaisuutta lähidmme tähän otteluun hakemaan, mikä ei aivan toteutunut. Pelasimme kuitenkin epäitsekästä, joukkuepuolustavaa koripalloa. Olen tietenkin tyytyväinen lopputulokseen, totesi Katajan päävalmentaja Petri Virtanen. 

Ottelutilasto

Kouvolassa Kouvot kellisti Tampereen Pyrinnön numeroin 128–103. Suurimmat pisteonnistumiset nähtiin 30 tehneeltä Kouvojen Quanterrius Jacksonilta ja 26 rekisteröineeltä Pyrinnön LJ Thorpelta.

Ottelutilastot

Tapiolan Honka otti ensimmäisen voittonsa kuukauteen kaatamalla kotonaan Kobrat luvuin 104–98. Joukkueiden parhaat pistemiehet olivat Hongan Jahlil Tripp 25:llä ja Kobrien Eric Adams Jr. 20:llä.

Ottelutilastot

 
19.5.2023 10:40 Korisliiga

Mestarivalmentaja Jussi Laakso: ”Oli upeaa olla mukana tässä tarinassa - tämä vetää ihan sanattomaksi”

Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.

17.5.2023 08:13 Korisliiga

Kiitollisuus, riemu, helpottuneisuus – Seagullsin sankareilla tunnetilojen roihu

Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.

16.5.2023 21:50 Korisliiga

Helsinki Seagulls nappasi seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-mestaruuden

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

13.5.2023 19:17 Korisliiga

Henri Kantonen nousi komeasti tilanteen tasalle – Kauhajoki pelasti nahkansa täpärästi

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.

12.5.2023 12:18 Korisliiga

Seagullsin Lassi Nikkarinen tunnetaan puolustustaidoistaan ja finaaleissa Kauhajokea vastaan taidoille on ollut käyttöä

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.

11.5.2023 20:34 Korisliiga

Okko Järvi ratkaisi jännitysnäytelmän – Seagulls 3–1-johtoon

Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.

10.5.2023 10:56 Korisliiga

Karhu Basketin Daniel Dolenc on nauttinut kovasta finaalisarjasta: ”Meidän on sallittu pelata kovaa”

Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.

8.5.2023 20:34 Korisliiga

Kauhajoki teki raivokkaan paluun ennätysyleisön edessä – Seagullsin sarjajohto kapeni 2–1:een

Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.

8.5.2023 12:15 Korisliiga

Antero Lehto palaa Pyrintöön

Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.

7.5.2023 15:12 Korisliiga

Antti Kanervolle meriitit ja tarinat ovat toissijaisia – ”Mestaruus on ainoa, mikä nyt kiinnostaa”

Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.

5.5.2023 20:36 Korisliiga

Seagulls riisui Kauhajoen aseista – toinen finaalipeli päättyi roimaan kotivoittoon

Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa 2–0.

2.5.2023 20:24 Pääjuttu

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls ryöväsi Kauhajoen kotiedun välittömästi

Kauhajoki taipui kotikentällään Helsinki Seagullsille 54–70.

2.5.2023 07:54 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Kolminkertainen mestari kohtaa ensimmäisiä finaalejaan pelaavan haastajan

Miesten Korisliigan finaaleissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Toiselle joukkueista finaalit ovat viidennet perättäiset, toiselle ensimmäiset koko seurahistoriassa. Siitä huolimatta vastakkaisten joukkueiden veteraanipelaajat Timo Heinonen ja Cameron Jones suhtautuvat molemmat tilanteeseen itsevarmuudella.

29.4.2023 20:07 Korisliiga

Jatkoaika tarvittiin, mutta Kataja piti pintansa – Korisliigan pronssimitalit Joensuuhun

Korisliigan pronssiottelu päättyi Kataja Basketin hyväksi luvuin 107–96, vaikka Salon Vilpas olikin saada viime metreillä kiinni.

25.4.2023 20:51 Korisliiga

Korisliigan finaalipari on selvillä – Kauhajoki väsytti Vilppaan pitkän väännön jälkeen

Miesten Korisliigan finaalissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Pronssista pelaavat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

23.4.2023 18:59 Korisliiga

Seagulls mursi kirouksen – puhtaalla pelillä finaaleihin

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin väliset välierät päättyivät tänään otteluvoitoin 4–0.

22.4.2023 22:26 Korisliiga

Kauhajoki venytti sarjajohdon 3–1:een – enää voiton päässä Korisliiga-finaalista

Salon Vilpas taipui kotonaan Kauhajoelle ja joutui välierissä 1–3-takaa-ajoasemaan.

21.4.2023 20:40 Korisliiga

Nikkarinen ja Järvi laittoivat tuulemaan – Seagulls voiton päässä finaalista

Helsinki Seagulls kaatoi Kataja Basketin ja johtaa välieräsarjaa 3–0.

20.4.2023 21:09 Korisliiga

Vilpas ei aio taipua – Kauhajoen kotitappio kavensi välierät 2–1:een

Salon Vilpas otti tiukan vierasvoiton Kauhajoesta ja sai kavennettua vastustajan sarjajohtoa.

Näytä lisää vastaavia