9.9.2010 Miesten I divisioonan Keravan Energia Team on solminut viisi pelaajasopimusta alkavalle koripallokaudelle. Sopimuspelaajien joukkoon kuuluu viime kaudella Energia Teamin avainpelaajiin kuulunut 20-vuotias takamies Stefan Beatovic.

182-senttinen Beatovic aloitti divariuransa tehokkaasti uurastamalla viime kaudella 8,6 pistettä, 2,6 levypalloa, 1,3 korisyöttöä ja 1,2 riistoa ottelua kohden. Panttereiden kasvatin yhden ottelun piste-ennätyksensä, 21, syntyi syyskaudella perättäisissä otteluissa Wartti Basketia ja LoKoKoa vastaan.
Beatovicin lisäksi jatkostaan keravalaisjoukkueessa ovat sopineet Sampsa Tuomala sekä Johannes Jumppanen. 187-senttinen, 20-vuotias Tuomala siirtyi viime kaudeksi Keravalle Helsingin NMKY:sta ja 187-senttinen, 24-vuotias Jumppanen aloittaa jo seitsemännen kautensa Keravan edustusjoukkueessa.
Uutena pelaajana Energia Teamiin liittyy KTP:sta siirtyvä kaksimetrinen, 20-vuotias Luukas Tukia. Tukia kuului Korisliigan KTP Basketin harjoitusryhmään aina viime jouluun asti, jolloin hän aloitti varusmiespalveluksensa.
Rekolan Urheilijoiden 186-senttinen, 16-vuotias A-juniori Peetu Drockila siirtyy puolestaan Keravan Energia Teamiin rinnakkaislisenssijärjestelyllä. Drockila oli viime kaudella Rekolan B-poikien SM-sarjajoukkueen avainpelaajia.
Keravan Energia Teamilla on ennestään kauden 2010/11 kattavat pelaajasopimukset Arsene Towan, Jarkko Ahon, Mikko Tuunasen, Sampo Harjulan, Rudolf Muan ja Dmytro Krasnozhonin kanssa.
Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.
Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.
I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alkupuolella. Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.
Miesten I divisioona A:ssa Lahti Basketball eteni finaaleihin voittamalla välieräsarjan Äänekosken Huimaa vastaan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä PeU-Basket taas eteni välieriin voitettuaan KTP:n ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa.
Miesten I divisioona A:ssa Jyväskylä Basketball Academy eteni finaaleihin voittamalla Kipinä Basketin suoraan otteluvoitoin 3–0. Miesten I divisioona B:ssä taas PuHu Juniorit tasoitti puolivälieräsarjan Turun NMKY:tä vastaan tilanteeseen 1–1.