Biddy Basketin 47 toimintavuoden leiri-ilmoittautumiset on avattu

13.5.2024 09:24 Toimintavuosien aikana pojat ovat päässeet tutustumaan USA:han, koripallon synnyinmaan koripalloon vuodesta 1979 alkaen. Tytöt puolestaan vuodesta 1994 ja Pikku-Biddy on toiminut vuodesta 2011 joista kolme kertaa Virossa ja kahdeksan kertaa Espanjassa.

1-taso Perustekniikka. 7 leiriä eri paikkakunnilla. Leirit ovat kaikille avoimia.

Tulevalla kaudella tarjoamme leirejä USA-joukkueeseen 1.9.2011 ja jälkeen syntyneille tytöille ja pojille eli pääasiassa 2012 syntyneille. Ja Espanjaan Pikku-Biddyyn 1.9.2012 ja jälkeen syntyneille tytöille ja pojille, eli pääasiassa 2013 syntyneille.

Päätavoitteemme 1-tason leirillä on, että viedään valmentajat ja leirit pelaajien luokse, ettei pelaajien aina tarvitse matkustaa pitkiä matkoja leireille.

Leirien perusta keskittyy perusasioiden opettamiseen. (pysähdykset, liikkeelle lähdöt, suunnan muutokset, heittotekniikat, syöttötekniikat, pallonkäsittelyyn=kädenvaihtoihin ja askeltekniikoihin.) Alkeista eteenpäin.

Kokeneiden huippuvalmentajiemme opastuksella. Tavoitteemme on tarjota jokaiselle leiriläiselle jotain ”kotiin vietävää” omaan HK-harjoitteluun, maailman parhaan oman seuravalmentajansa kanssa ehtävään päivittäistyöhön. Siksi toivomme, että leiriläiset toimittavat harjoitus-sisällöt (lähetetään noin viikkoa ennen leiriä ohjelman mukana) omille valmentajilleen. Jokainen valmentaja on tervetullut myös mukaan seuraamaan ja keskustelemaan toiminnastamme. Kokeneet valmentajamme pystyvät varmasti tarjoamaan opettavaisen laatuleirin valintatilanteista riippumatta. Joten kaikki halukkaat ovat tervetulleita.

Kisakallio on uusi ”BiddyCenter”

Allekirjoitimme 2.5.24 yhteistyö sopimuksen Kisakallion kanssa näin aluksi seuraavaksi viideksi vuodeksi. Kisakallio on ylivoimaisesti Suomen paras urheiluopisto koripalloilijan silmin.

He pystyvät mahdollistamaan niin pienet kuin suuremmatkin leirit nyt ja tulevaisuudessa. Tästä syystä järjestämme 3 leiriä vuodessa (1-taso, 2-taso ja 3-taso) Opistoleirinä. Perjantaista–Sunnuntaihin. Sisältäen täysihoidon, (2x aamiaista, 2x lounasta, 2x päivällistä ja 2x iltapala) majoituksen, (2-8 hengen huoneissa), ohjelman, (harjoitukset, pelit,) harjoitusasun, (1-tasolla)

Kisakallion leirit perjantaista – sunnuntaihin täyshoidolla 295€ tasosta riippumatta.
1-tason muut leirit lauantaista – sunnuntaihin (aamuksi hallille illaksi kotiin ajatuksella, jokainen hoitaa ruokailunsa itse) 135€
Tulevan kauden leiritykset kaudella 2024-25.

1-Taso
Espoo 10.-11.8.24
Tampere 17.-18.8.24
Jyväskylä 17.-18.8.24
Lahti 31.8-1.9.24
Turku 06.-07.9.24
Kisakallio 13.-15.9.24
Helsinki 21.-22.9.24

2-Taso
Kisakallio 27.-29.9.24

3-Taso
Kisakallio 21.-23.2.25

Ilmoittautumiset ja leirimaksut 1-tason Kisakallio leirille tästä linkistä:

https://www.biddyfinland.com/lomakkeet/45/biddy-basketin-kauden-2024-25-leiri-ilmoittautumiset-on-avat

Ilmoittautumiset ja leirimaksut 1-tason leireille tästä linkistä:

https://www.biddyfinland.com/lomakkeet/44/biddy-basketin-kauden-2024-25-leiri-ilmoittautumiset-on-avat

Linkki ohjaa sinut ilmoittautumissivulle, josta pääset myös maksamaan valitsemasi leirin. Ilmoittautuminen astuu voimaan vasta kun olet suorittanut leirimaksun. Leirin peruuttamisessa Biddy Basket ry soveltaa Kisakallion peruutusehtoja. Jos asiakas ei saavu paikalle (no show) tai hän joutuu keskeyttämään leirin sairauden tai jonkin muun syyn takia, Biddy Basket ry/Kisakallio ei ole velvollinen palauttamaan tai alentamaan keskeytyneen kurssin hintaa asiakkaalle.

2-taso: Perustaktiikka. 27.-29.9.24 Kisakalliossa kutsutut

Leirin perusta keskittyy perustaktiikan opettamiseen. (Tilan käyttö, ajoitus, pelin lukeminen ja pelin ymmärtäminen. Joukkuepelaamisen alkeet 2 vs 2 muodossa) Alkeista eteenpäin. Tavoitteemme on tarjota pelaajille ajatuksia, miten peliä pelataan. Emme tässäkään vaiheessa keskity muuta kuin henkilökohtaisen pelaamisen ymmärtämisen opettamiseen. Tältä leiriltä valmentajamme tekevät valinnat käyttäen ulkopuolisia tarkkailijoita hyväkseen. Jatkoon valitaan

USA 24 poikaa ja 24 tyttöä sekä molemmille varapelaajat. (Joka vuosi on jouduttu turvautumaan useampaan varapelaajaan kun ”tekevälle sattuu ja urheilija ei tervettä päivää näe” lauseet ovat ikävä kyllä aika normaalia. Leiri pidetään siis Kisakalliossa.

3-taso: Joukkueen rakentaminen 21.-23.2.24 Joukkueet+varapelaajat

Tämä on ensimmäinen ja ainoa leiri, jossa keskitytään joukkueen rakentamiseen. Tällä leirillä käydään läpi paikkaprässit ja paikkapuolustukset sekä niiden murtaminen. Tutustutaan joukkueena ja mietitään tulevaa. Tällä leirillä jaetaan myös varusteet matkoille sekä kuvataan joukkueet vuosikirjaa varten.

Tervetuloa mukaan Biddy Basketin toimintaan. Lisätietoja toiminnastamme saatte kotisivuiltamme www.biddyfinland.com tai soittamalla Pekka Hartikaiselle 045-1212170


Tämä on seuran ilmoitus. Koripalloliitto tarjoaa jäsenseuroilleen mahdollisuuden ilmoittaa koripallotoimintaansa liittyvistä asioista Seura tiedottaa -uutisissa. 

 
6.2.2026 15:04 Seura tiedottaa

Kempele Wild Duckz ry hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa

Kempele Wild Duckz hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa kehittämään juniorikoripallon urheilullista laatua ja rakentamaan toimintaa pitkäjänteisesti kasvavassa ja monipuolisessa seurassa.

6.2.2026 08:52 Seura tiedottaa

Lady Basket -korisleiri järjestetään Kisakalliossa 27.2.-1.3

Haluaisitko oppia koriksesta uutta, saada taitoihisi vankistusta tai viettää aktiivisen viikonlopun koriksen parissa? Leiri on suunnattu kaiken tasoisille naispelaajille ja -harrastajille.

3.2.2026 13:05 Seura tiedottaa

Tervetuloa Vaasaan koripallovalmentajaksi!

Vaasan Salama on juniorijäsenmäärältään Pohjanmaan suurin koripalloseura. Jäsenmäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja tulevien koripallokausien tavoite on entisestään kehittää toimintaa.

3.2.2026 10:04 Seura tiedottaa

Hook Street Basket valtaa Rauman heinäkuussa

Kesäinen katukorisvaltaa Rauman! Hook Street Basket pelataan 4.7.2026 Otanlahden ulkokentillä, ja ilmoittautuminen turnaukseen on nyt käynnissä.

3.2.2026 10:02 Seura tiedottaa

Tuomariksi Kempower Easter Tournamentin 30-v juhlaturnaukseen Lahdessa 3.-5.4.2026

Kempower Easter Tournament järjestetään Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026. Suomen kansainvälisimpään koripalloturnaukseen on ilmoittautunut jo 250 joukkuetta Suomesta ja ulkomailta ja vihellettäviä pelejä löytyy rutkasti!

3.2.2026 10:01 Seura tiedottaa

LePyn naisten joukkue luo uutta yhteisöllisyyttä koko seuraan

Naisten joukkueesta on muodostunut olennainen osa LePyn oranssia perhettä. LePyn naisten peleissä vallitsee aina huipputunnelma; yleisö elää vahvasti mukana, ja ottelutapahtumissa näkyy seuran todellinen taika – tiivis ja lämminhenkinen yhteisö, jota kutsutaan oranssiksi perheeksi.

2.2.2026 10:28 Seura tiedottaa

Korisjunnujen hiihtoloman STC Shooting Camp Kisakalliossa 16.-18.2.

Hiihtoloman korisjunnujen taitoleiri järjestetään totuttuun tapaan Kisakalliossa 16.-18.2.2026. Leiri on tarkoitettu kaikille innokkaille ja kehittymishaluisille 2012-2015 -syntyneille junioripelaajille, tytöille ja pojille.

30.1.2026 11:38 Seura tiedottaa

Ilmoittaudu mukaan Suomen kansainvälisimpään juniorikoristurnaukseen 15–17.5.2026

Helsinki Basketball Festival -turnaukseen on ilmoittautunut joukkueita ympäri Eurooppaa. Turnauksessa on vielä paikkoja vapaana. Tule haastamaan kansainvälistä tasoa!

30.1.2026 11:19 Valmentajat

Olivia Eklund siirtyy valmentamaan Sveitsiin

Tapiolan Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja Olivia Eklund, 29, siirtyy valmentamaan sveitsiläiseen koripalloseura Swiss Centraliin sekä yhteistyössä Kriens Basketballiin. Tämän lisäksi Eklund on myös solminut sopimuksen sveitsiläisen ProBasketin kanssa.

23.1.2026 15:24 Seura tiedottaa

Lauri Markkanen Tournament 8-10.5.2026

Kevään kuumin koristurnaus pelataan jälleen toukokuussa Jyväskylässä. Turnauksessa vielä pari paikkaa vapaana. Ilmoita joukkueesi mukaan nyt!

Näytä lisää vastaavia