Bisons ja Vilpas laittoivat runkosarjasijoituksia uuteen järjestykseen – tiiviisti sijoittuneet Kataja ja Kauhajoki ottivat mittaa toisistaan

8.1.2025 20:32 Miesten Korisliigassa voittajia tänä iltana olivat Salon Vilpas, Bisons Loimaa ja Kataja Basket, jotka kaikki ovat kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa.

Jeremiah Wood johti Bisonsin tärkeään voittoon jatkosarjojen kynnyksellä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga

Salon Vilpas otti vakuuttavan vierasvoiton Korihaista. Uudenkaupungin isännät taipuivat äärimmäisen tiukan väännön päätteeksi luvuin 77–82.

Vilppaalle voitto oli erityisen merkittävä siksi, että se nousi pisteiden avulla Korihaiden kanssa tasoihin sarjataulukossa ja on voittanut seurojen molemmat keskinäiset kohtaamiset runkosarjan aikana. Kumpikin joukkueista kamppailee edelleen ylemmän jatkosarjan paikasta todella tiukassa tilanteessa, sillä sijat neljästä seitsemään ovat parhaillaan tasapisteissä. Keskinäisillä voitoilla ja korieroilla on siis valtava merkitys.

Voiton kannalta kenties ratkaisevin suoritus illan ottelussa nähtiin Vilppaan Samu Adlerilta, joka upotti kylmähermoisen kolmosen kriittisellä hetkellä. Adler pussitti yhteensä 18 pistettä. Joukkuetoveri Donovan Donaldson loisti 19 pisteellä, yhdeksällä levypallolla, kuudella syötöllä ja neljällä riistolla.

Korihaiden kovimmat korihait olivat Wesley Person Jr. ja Kaleb Warner kumpikin 17 pisteellä.

Ottelutilastot

Samassa sumpussa ylälohkopaikkaa hakee myös Bisons Loimaa, joka pääsi onnekseen juhlimaan myös vierasvoittoa. Kobrat kaatui Lapualla luvuin 65–91. Kobrilla ei ole enää mahdollisuutta nousta ylempään jatkosarjaan, sillä se on Korisliigan viimeisellä sijalla.

Bisons on tällä hetkellä neljän tasapisteissä olevan joukkueen vertailussa sekä Vilppaan että Korihaiden takana mutta kuitenkin edelleen kiinni kuudennessa eli ylälohkon viimeisessä sijassa. Kaikilla kolmella mainitulla on jäljellä kaksi runkosarjaottelua.

Voittajajoukkueen hurjinta jälkeä tilastokorttiin jätti tuttu nimi Jeremiah Wood, jolle merkittiin 20 pistettä, 11 levypalloa ja kuusi syöttöä. Tevaun Kokko pussitti 14 pistettä ja Aapeli Alanen 12.

Vahvin kobrista oli Courtney Alexander II, joka kirjautti 15 pistettä ja kahdeksan levypalloa. Päävalmentaja Ville Turja kommentoi tappiota:

– Alku oli meille todella vaikea. Heitimme koko ottelun ajan huonosti. Emme saaneet palloa koriin oikein mistään.

Ottelutilastot

Huomattavasti turvallisemmissa kantimissa taulukossa ovat tällä hetkellä Kataja Basket ja Kauhajoki, joille kuuluvat Korisliigan toinen ja kolmas sija. Illan ottelussa joukkueet ottivat mittaa toisistaan ja voiton vei kotijoukkue Kataja tiukoin luvuin 92–90.

Avainpelaajia Katajan voitossa olivat muiden muassa KeShawn Curry 30 pisteellä ja kuudella levypallolla sekä Thomas Tumba, joka tilastoi 18 pistettä, kahdeksan levypalloa ja kaksi riistoa. Päävalmentaja Petri Virtanen analysoi joukkueensa suoritusta:

– Pyrin teroittamaan ennen peliä, että Kauhajoki pelaa kovalla intensiteetillä juosten kenttää, mutta kyllä meillä kesti pitkään ennen kuin siihen vauhtiin päästiin mukaan. Onnekas oli loppu meille, ja otamme tästä nöyrin mielin kaksi sarjapistettä mukaamme.

Kauhajoen kovin onnistuja puolestaan oli Andre Gustavson, joka pussitti 21 pistettä ja repi vikkelillä näpeillään peräti viisi riistoa.

Ottelutilastot

 
17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

Näytä lisää vastaavia