Bulls antoi Hoibergille potkut, Jim Boylen uudeksi päävalmentajaksi

3.12.2018 19:54 Lauri Markkasen Chicago Bulls on antanut päävalmentaja Fred Hoibergille potkut. Bullsin uusi päävalmentaja on aiemmin apuvalmentajana toiminut Jim Boylen.

Bullsin uusi päävalmentaja Jim Boylen kuvattuna viime kesän Viro-maaottelussa. Kuva: Ville Vuorinen.

53-vuotias Boylen on tehnyt mittavan 20 vuoden uran apuvalmentajana NBA:ssa juhlien mestaruutta vuosina 1994, 1995 (Houston Rockets) ja 2014 (San Antonio Spurs). Päävalmentajana pesti on hänen ensimmäisensä NBA:ssa.

Hoiberg valmensi Bullsia 2015/16 kaudesta lähtien johdattaen joukkueen pudotuspeleihin kertaalleen 2016/17. Kuluvalla kaudella Bulls on pelannut 24 ottelua, joista se on voittanut viisi.

Markkanen on ollut loukkaantumisen takia sivussa alkukauden, mutta palasi tositoimiin viikonloppuna.

Lisätietoja: NBA.com: Bulls part ways with coach Fred Hoiberg

 
14.2.2019 09:04 NBA

Bulls katkaisi kotitappioputkensa Markkasen monipuolisen illan myötä

Chicago Bullsin yhdentoista ottelun mittainen kotitappioputki meni poikki NBA:ssa, kun Bulls päihitti Memphis Grizzliesin 110-122 United Centerissä. Lauri Markkanen oli jälleen kovassa vireessä 21 pisteellä, 10 levypallolla ja kuudella syötöllä.

13.2.2019 15:49 Susijengi

Korista tarjolla runsaasti VeikkausTV:ssä ja Elisa Viihde Sportilla: Launtain huipentaa Korisliigan All Stars -tapahtuma Tartossa

Viikon Veikkauspeli: Keskiviikkona VeikkausTV tarjoaa monikameratuotantona viime kauden Korisliiga-finaalien uusinnan, Vilpas-Karhu Basket.

12.2.2019 07:35 NBA

Bullsille jälleen kotitappio, Markkaselle viides peräkkäinen yli 20 pisteen ottelu

Chicago Bulls hävisi yhdennentoista peräkkäisen kotiottelunsa, kun idän konferenssia johtava Milwaukee Bucks oli tyly vieras 112-99. Lauri Markkanen jatkoi erinomaisia pelejään upottaen 20 pistettä ja repien 17 levypalloa.

10.2.2019 08:46 NBA

Bullsille kymmenes peräkkäinen kotitappio, Markkanen 20 pistettä

Chicago Bulls hävisi kymmenennen peräkkäisen kotiottelunsa, kun Washington Wizards veti pidemmän korren 134-125 United Centerissä. Lauri Markkanen oli jälleen oivassa vedossa 20 pisteellä, 11 levypallolla ja neljällä syötöllä.

9.2.2019 09:20 NBA

Markkanen hurjassa vireessä, Bulls pieksi Netsin vieraissa

Lauri Markkanen pussitti kolmannessa pelissään peräkkäin yli 30 pistettä, kun Chicago Bulls selätti vieraskentällä Brooklyn Netsin 125-106.

7.2.2019 08:28 NBA

Markkasen huippuilta ei riittänyt, Bullsille kotitappio

Chicago Bulls kärsi NBA:ssa 125-120-kotitappion New Orleans Pelicansille. Lauri Markkanen kaapi ottelussa kasaan hurjan tupla-tuplan 30 pistettä ja 10 levypalloa.

3.2.2019 09:34 NBA

Hornets selätti Bullsin, Markkanen takoi 30 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls palasi yhden voiton jälkeen tappioiden tielle, kun Bulls nöyrtyi Charlotte Hornetsille 118-125 vieraissa. Markkanen oli tappiosta huolimatta kovassa vireessä tehtaillen 30 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

31.1.2019 09:05 NBA

Markkanen kolmanteen peräkkäiseen tupla-tuplaan, Bulls päihitti Heatin

Lauri Markkanen nappasi kolmannen peräkkäisen tupla-tuplansa 14 pistettä ja 13 levypalloa, kun Chicago Bulls katkaisi tappioputkensa vierasottelussa Miami Heatia vastaan 105-89.

30.1.2019 08:44 NBA

Markkaselle levypalloennätys ja valinta NBA:n nousevien tähtien otteluun

Lauri Markkanen repi NBA:ssa uudeksi levypalloennätyksekseen 19 irtopalloa, kun Chicago Bulls hävisi vieraissa Brooklyn Netsille 117-122. Markkanen valittiin myös NBA:n tähdistöviikonlopun nousevien tähtien otteluun.

28.1.2019 14:23 Susijengi

VeikkausTV:n korisviikko tarjoaa 12 suomalaispelaajien ottelua

Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.

28.1.2019 08:51 NBA

Markkasen 21 pisteen ja 15 levypallon tupla-tupla ei riittänyt Cavsia vastaan

NBA:n itäisen konferenssin heikoimpien joukkueiden kamppailussa Cleveland Cavaliers veti pidemmän korren Lauri Markkasen Chicago Bullsista 104-101. ”Finnisher” keräsi tupla-tuplan 21 pistettä ja 15 levypalloa.

26.1.2019 09:40 NBA

Bullsille niukka kotitappio, Markkanen 13 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls hävisi toisen peräkkäisen ottelunsa, kun Bulls taipui kotikentällään Lou Williamsin johdattamalle Los Angeles Clippersille 106-101. Lauri Markkanen tehtaili 13 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

24.1.2019 08:59 NBA

Markkanen säkitti 22 pistettä, kun Bulls hävisi Hawksille

NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls hävisi Atlanta Hawksille 121-101 kotikentällään. Markkanen tehtaili ottelussa 22 pistettä ja kuusi levypalloa.

23.1.2019 09:39 Susijengi

Susijengiläisten otteluita VeikkausTV:ssä tällä viikolla

VeikkausTV näyttää Susijengin pelaajien otteluita joka päivä loppuviikon ajan. Tarjonnassa on laaja kattaus kansallisia sarjoja sekä NBA:n Euroliigan, EuroCupin, Mestarien liigan sekä Europe Cupin otteluita.

22.1.2019 08:31 NBA

Bulls katkaisi tappioputkensa, Markkanen 13 pistettä

NBA:ssa Chicago Bulls katkaisi kymmenen ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa Cleveland Cavaliersin kustannuksella 104-88. Lauri Markkanen heitti ottelussa 13 pistettä ja kaapi kahdeksan levypalloa.

20.1.2019 08:37 NBA

Heat veti pidemmän korren Bullsin kotiinpaluussa, Markkanen 20 pistettä

Pitkän vierasotteluputken jälkeen Chicago Bulls palasi kotikentälleen United Centeriin, jossa Miami Heat venytti Bullsin tappioputken kymmeneen 117-103. Lauri Markkanen heitti ottelussa 20 pistettä.

18.1.2019 08:40 NBA

Markkasen 27 pisteen ilta ei riittänyt, Bulls hävisi Nuggetsille

NBA:ssa Lauri Markkanen tehtaili 27 pistettä ja 10 levypalloa, kun Chicago Bulls hävisi Denver Nuggetsille 105-135. Tappio oli Bullsille yhdeksäs peräkkäinen.

16.1.2019 12:45 Susijengi

Lauri Markkasesta toistamiseen vuoden koripalloilija

Susijengiä ja NBA:n Chicago Bullsia edustava Lauri Markkanen, 21, on nimetty toisen perättäisen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien vuotuisissa valinnoissa. Jyväskyläläisen HoNsU:n kasvatti Markkanen on valittu urallaan vuoden koripalloilijaksi nyt kaksi kertaa.

16.1.2019 08:49 NBA

Markkanen säkitti 17 pistettä, Bullsin tappioputki kahdeksaan

Lauri Markkasen Chicago Bulls hävisi ilman LeBron Jamesia pelanneelle Los Angeles Lakersille vieraissa 100-107. Markkanen oli joukkueensa toiseksi paras pistemies heittäen 17 pistettä.

13.1.2019 09:31 NBA

Markkanen 16 pistettä, Bullsin tappioputki jatkuu

NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls kärsi seitsemännen peräkkäisen tappionsa Utah Jazzin vetäessä pidemmän korren 102-110. Markkanen pussitti ottelussa 16 pistettä.

Näytä lisää vastaavia