Bullsille avausvoitto, Markkanen naulasi ratkaisukolmosen

27.10.2017 08:45 Lauri Markkanen hurjasteli jo kauden toisen tupla-tuplansa 14 pistettä ja 12 levypalloa, kun Chicago Bulls nappasi NBA-kauden avausvoittonsa Atlanta Hawksia vastaan loppunumeroin 91-86. Lempinimeään ”The Finnisher” mukailevasti Markkanen upotti viimeisellä minuutilla ratkaisevan kolmosen, jolla Bulls lipesi Hawksin ulottumattomiin.

Lauri Markkanen ja Chicago Bulls hakivat avausvoittonsa NBA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Markkanen tuskaili kaukoheittonsa kanssa ottelun alussa, mutta haki pisteensä ajamalla ahnaasti kohti koria. ”King in the North” näytti koko arsenaalinsa aina euro step- viimeistelyistä voimakkaisiin donkkeihin.
 

Bullsin ollessa pisteen johdolla minuutti ennen loppusummeria Markkasen ja Jerian Grantin (11/4/7 syöttöä) välinen pick and pop -peli vei kotijoukkueen Hawksin ohitse lopullisesti, kun Markkasen tyylipuhdas hyppyheitto kolmosen takaa sujahti sukan pohjalle.
 

– En pelkää ratkaisuhetkiä. Vaikka heittoni ei uponnut pelin alussa, niin jatkoin uskomista, että jokainen heittoni menee sisään, Markkanen kommentoi ottelun jälkeen.
 

Markkanen ansaitsi peliaikaa 30 minuuttia, joiden aikana hän heitti pelitilanneheittonsa 5/13 (38,5%) ja kolmosensa 2/8 (25,0%). Lisäksi Markkanen keräsi 12 levypalloa ja jakoi yhden syötön. Bullsin paras pistemies oli Robin Lopez 16 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Hawksilta taas onnistui italialaistakuri Marco Belinelli (23/2).
 

Seuraavan kerran Bulls pelaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun Chicago kohtaa Oklahoma City Thunderin.

 
22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

10.5.2026 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Vesa Vertio ja Rytas Vilna juhlivat FIBA:n Mestarien liigan mestaruutta

Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.

9.5.2026 11:13 Susijengi

Jantusen Fenerbahce Euroliigan Final Fouriin, Kaukiainen taas Viron finaaleihin

Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.

8.5.2026 10:55 WNBA

WNBA-kausi 2026 pyörähtää käyntiin viikonloppuna – Awak Kuier nähdään Dallas Wingsissä kahden kauden tauon jälkeen

Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.

Näytä lisää vastaavia