Bundesliigaan joukkueensa nostanut, kaksinkertainen ProA:n vuoden valmentaja, Daniel Jansson täydentää FABC:n vaikuttavan esiintyjälistan

11.7.2023 08:49 Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) saa elokuun 18.–19. päivinä pidettävään vuosittaiseen valmentajaklinikkaan loistotäydennyksen, kun Tigers Tübingenin Bundesliigaan nostanut Daniel Jansson liittyy esiintyjäkaartiin, jossa ovat jo ennestään Joan Plaza, Jussi Laakso ja Jani Parkkinen.

Kuva: Dennis Duddek/Nina Sander

FABC järjestää valmentajaklinikan Martinlaakson koululla 18.–19.8. yhteistyössä Suomen Valmentajien, Koripalloliiton, FIBA Europen ja PuHu juniorit ry:n kanssa.

Daniel Jansson oli nostamassa viime kaudella joukkuettaan Tigers Tübingenia Bundesliigaan. Jansson valittiin ProA:n vuoden valmentajaksi, joka oli hänelle jo toinen peräkkäinen valinta. Lisäksi palkintokaapista löytyvät myös ProB:n ja U19-sarjan NBBL:n vuoden valmentajan tittelit. Ennen siirtymistään Saksaan vuonna 2014 Jansson toimi valmentaja PuHussa.

Kaksipäiväisen seminaarin pääesiintyjä on Joan Plaza, joka solmi vastikään sopimuksen kreikkalaisjätti AEK:n kanssa. Lisäksi hän on toiminut muun muassa Real Madridin, Zalgiris Kaunasin, Unicaja Malagan, Pietarin Zenitin sekä Betisin päävalmentajana niin maiden kivikovissa pääsarjoissa kuin Euroliigassa. 

Lisäksi kuullaan Lauri Markkasen fyysisen valmentajan Jani Parkkisen esitys voimaharjoittelusta sekä kolmesti päävalmentaja SM-kultaa voittaneen Jussi Laakson esitys joukkueen rakentamisesta ja joukkuedynaamikan merkityksestä huippu-urheilussa.

Klinikkaan osallistujat voivat päivittää samalla A- ja B-valmentajalisenssit. Klinikka järjestetään englannin kielellä. Hinnat: 185 € / 160 € (FABC jäsenet).

Aikataulu

Perjantai 18.8.

17:00-19:00 Joan Plaza: Offensive Spacing Creation
19:00-21:00 Jani Parkkinen: Case Lauri Markkanen’s strength training

Lauantai 19.8.

9:00-11:00 Joan Plaza: Defensive Special Situations
11:00-13:00 Joan Plaza: Rebound Offensive & Defensive
15:00-17:00 Daniel Jansson: ”Thinking Outside Trends”
17:00-19:00 Jussi Laakso: How to Build Winning Dynamics. Case Helsinki Seagulls

Lisätiedot & ilmoittautuminen

https://tapahtumat-coach-fi.pwire.fi/tapahtumat/fabc-kv-klinikka-2023/

 
16.6.2025 12:53 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy marraskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. llmoittautuminen marraskuussa alkavalle kurssille päättyy 7.10.

13.6.2025 13:59 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Forssassa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Forssassa yhteistyössä Feeniks Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.6.2025 13:56 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Järvenpäässä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Järvenpäässä yhteistyössä Beat Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.6.2025 13:54 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Läntisellä alueella yhteistyössä Rauma Basketin kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

13.6.2025 12:12 Lastenvalmennusverkosto

Hae mukaan Lastenvalmennusverkostoon kaudelle 2025–2026

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

30.5.2025 14:14 Valmentajat

Valmentajakoulutus Kaarinassa tiistaina 24. kesäkuuta

Koripalloliiton läntinen alue sekä Joventut Badalona ja Ura Basket järjestävät valmentajakoulutuksen Kaarinassa.

21.5.2025 10:40 Valmentajat

Korisliigan Vuoden valmentajana palkittu Vesa Vertio mukaan FABC-klinikalle

Suomen mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin päävalmentaja ja viime viikonloppuna Korisliigan Vuoden valmentajaksi valittu Vesa Vertio on kansainvälisen FABC:n valmentajaklinikan tuorein kiinnitys.

19.5.2025 13:45 Lastenvalmennusverkosto

Lastenvalmennusverkoston ensimmäinen vuosi onnistuneesti päätökseen

Lastenvalmennusverkoston onnistunut ensimmäinen vuosi päättyi huhtikuussa neljänteen lähijaksoon sekä sen yhteydessä pidettyyn lastenvalmennusseminaariin.

10.4.2025 12:00 Valmentajat

Espanjalainen huippuvalmentaja Jota Cuspinera FABC-klinikalle kouluttajaksi

Suomen Koripallovalmentajat ry järjestää valmentajille tarkoitetun kansainvälisen valmentajaklinikan 30.–31.8. Martinlaakson koululla, Vantaalla.

2.4.2025 11:10 Pääjuttu

HKVT 2025 aloittaa toukokuussa

HKVT-koulutuksen valmentajat on valittu. Mukaan on valittu soveltuvuuskokeiden perusteella 18 valmentajaa ja ilahduttavasti joukkoon mahtuu valmentajia joka puolelta Suomea.

Näytä lisää vastaavia